EU – alisuorittamista arvokaavussa

EU-kritiikki leimataan mielellään liberalismin ja kansallismielisyyden väliseksi taisteluksi, vaikka se olisi vilpitöntä kritiikkiä alisuorittavaa systeemiä kohtaan sekä sisältäisi toiveen saada toimiva hallinto, talous ja yhteiskunta.

Taistelu on joka tapauksessa erittäin kovaa, ja EU käy käytännössä informaatiosotaa kansalaisiaan vastaan: tekemisiä kuvataan epäselvillä ylätason käsitteillä: ”tarvitaan enemmän Eurooppaa”, uhkia liioitellaan,”Brexit voi tuhota lännen poliittisen sivilisaation”. Vertailukohtia tällaisille väitteille voi löytää vaikkapa Putinin ja Lavrovin puheista, jotka yleisesti nähdään informaatiosodankäyntinä.

EU-kriittisiä muistutetaan jatkuvasti, että EU on ylläpitänyt rauhaa Euroopassa jo 70 vuotta. Väite on, jos ei nyt suoranainen valhe, niin erittäin pitkälle viety liioittelu. Rauhan takeeksi riittäisi varmasti vapaakauppaliitto, kun EU-kritiikin kohteena nimenomaan on joka elämänalueelle levinnyt taloudellista toimeliaisuutta tukahduttava, haitallisessa integraatiokierteessä oleva nyky-EU. Todellisuudessa rauhan Saksan ja Ranskan välillä on taannut Nato, jonka jäseniä molemmat maat ovat. Tämä olisi tilanne, vaikka koko EU:ta ei olisi olemassakaan.

Eurofiilit ja euronaiivit tarjoavat satojen miljoonien ihmisten elämää koskettavien Euroopan Unionin ongelmien vasta-argumenteiksi jopa EU:n vaikutusta heidän omaan uraansa: ”Minusta ei olisi tullut poliitikkoa, jos en olisi päässyt Erasmus vaihtoon” (Katainen), tai ”Ilman EU:ta minulla ei olisi ollut varaa tehdä väitöskirjaa London School of Economicsissa” (Stubb). Todellakin puhutaan omenoista ja appelsiineista, kun kritiikki heikosti toimivaa valtavaa järjestelmää vastaan torjutaan systeemistä omaan elämään valuneita murusia perusteina käyttäen. Totta kai opiskelijavaihto ja passivapaus ovat hyviä asioita, mutta molemmat, ja myös tärkeä vapaakauppa, voidaan järjestää, ja on järjestettykin, ilman byrokraattista, varojen käytössään holtitonta ja kansalaisten epälegitiimiksi kokemaa nyky-EU:ta.

Toinen esimerkki käsitepelillä luodusta huonon hallinnon puolustuksesta on europiirien pilke silmäkulmassa levittämä ”totuus” siitä, että EU kehittyy kaavalla: 1. kriisi, 2. kaaos ja 3. epätyydyttävä kompromissi. Tietenkään tämä ei ole mikään luonnonlaki, vaan poliittisilla päätöksillä luodun huonon systeemin ominaisuus. Kansalaiset ansaitsevat systeemin, joka edes tavoittelee mallia, 1. ongelma ja 2. ongelman ratkaisu, mutta se esitetään mahdottomuutena, kun EU:ssa asiat luonnonlain omaisesti muka noudattavat em. kaavaa, joka päätyy aina ”epätyydyttävään kompromissiin”. Paremman hallinnon vallitessa asiat kuitenkin pystytään ratkaisemaan enemmän jälkimmäisellä ”kaavalla”.

Hyvän hallinnon maissa merkittäviä ratkaisuja ei kuitenkaan tehdä mallilla, jolla Euroopan Komission edellinen puheenjohtaja Juncker on kuvannut Euron käyttöönottoa: ”Me päätämme jotakin, jätämme sen leijumaan, ja katsomme mitä tapahtuu. Jos kukaan ei aloita FUZZ, koska useimmat eivät ymmärrä mitä on päätetty, me jatkamme askel kerrallaan, kunnes on liian myöhästä perääntyä.” EU jäsenyydestä on Suomelle myös hyötyä mutta jonkin on pakko muuttua, meidän paikkaamme ole yhteisössä, joka toimii näin.

Myöskään jatkuva puhe yhteisistä eurooppalaista arvoista ei kestä kriittistä tarkastelua. EU on määrittänyt ylevät arvot, joihin kuitenkin käytännössä kaikki demokratiat maailmassa ovat sitoutuneet, mutta väite, että esim. tanskalaisia ja bulgarialaisia tai hollantilaisia ja romanialaisia nimenomaan yhdistävät sellaiset yhteiset arvot, joiden takia EU:n pitää tehdä kaikkia niitä asioita, joita se nyt tekee, ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Laajassa Euroopassa monet arvot tosiasiassa vaihtelevat sisäisesti enemmän kuin esim. Länsi-Euroopan demokratioiden ja Euroopan ulkopuolisten vakaiden demokratioiden, kuten Japanin, Etelä-Korean, ja tietysti englanninkielisten maiden välillä.

Churchilliä todella vapaasti mukaillen voidaan kysyä, onko demokraattisessa maailmassa missään koskaan niin paljon huonoa hallintoa ja huonoja poliittisia päätöksiä perusteltu niin vähillä hyödyillä kuin EU:ssa? Rauha meillä olisi ollut ilman EU:takin. Jäljelle jää vapaakaupan päälle osittainen passivapaus ja opiskelijavaihto ja varmaan muutakin. Kääntöpuolella on kallis, tehoton, epälegitiimiksi koettu hallinto, joka askaroi väärien asioiden kanssa. Se on hampaaton suurissa asioissa ja häärää pikkuasioiden parissa. Se on rahankäytössään holtiton ja korruptoitunut, se on laajentunut holtittomasti, jolloin yhteinen identiteetti ja kyky noudattaa sovittuja sääntöjä on menetetty. Se on luonut yhteisen siirtolaispolitiikan, valuutan ja muita järjestelmiä, joiden sääntöjä ei noudateta, ja joiden johdosta useiden sen alueiden kilpailukyky, talouden dynamiikka ja moraali sekä tulevaisuuden usko on menetetty. Edunsaajat ottavat luonnolliset edut vastaan, mutta eurokratian ulkopuolella kukaan ei pohjimmiltaan ole lojaali EU:lle.

Miksi kaikkeen tähän integraation syventämiseen on sitten todellisuudessa ryhdytty? Sitä olisi hyvä selvittää akateemisen tutkimuksen keinoin, ja siis objektiivisen, eikä sellaisen, joka ottaa nyky-tavalla integroidun Euroopan ikään kuin annettuna tavoitteena, johon on tullutkin pyrkiä. Oma arvaukseni on, että vastaus on yllättävän yksinkertainen. Sodan väitetyllä välttämisellä on eurofiilien toimesta pystytty legitimoimaan paljon hallintoa ja virkoja. Kukapa sotaa haluasi? Ja Brysseliin on muodostunut mukava laskeutumispaikka Euroopan ex-poliitikolle. Se tiedetään vanhastaan, että byrokratia pyrkii myös aina laajentamaan valtaansa, ja sen EU on todella onnistuneesti tehnyt.

Euroopan nykyinen ahdinko esitetään jonkinlaisena väistämättömänä olotilana. Stubbin sanoin ensin on aina kriisi, sitten kaaos ja sitten saavutetaan epätyydyttävä kompromissi.  ”Epätyydyttävä kompromissi” on siis EU:ssa paras saavutettavissa oleva asiantila, ja tämä EU on niin arvokas, että tästä pitäisi olla iloinen, kun siis sota on kuitenkin vältetty! Todellisuudessa EU on tämän maailman todellinen julkishallinnon alisuorittaja, ja se on luotu aivan omilla eurooppalaisilla poliittisilla päätöksillä. EU:n kaikinpuolinen alisuorittaminen ei ole luonnonlaki vaan seurausta tietoisista poliittisista päätöksistä viime vuosikymmenien aikana. Näitä päätöksiä ei tietenkään ei ole tehty tarkoituksena tehdä EU:sta moniongelmainen alisuorittaja, vaan ne on tehty johtuen taitamattomuudesta ja vallanhimosta. Toisinkin olisi voinut päättää. Tästä puhutaan liian vähän, eikä vieläkään ole myöhäistä perua huonoja päätöksiä.

”Epätyydyttävän kompromissin”, alisuorittamisen nostamien jonkinlaiseksi yleiseurooppalaiseksi ominaisuudeksi vaikuttaa haitallisesti paljon talouden ja hallinnon ulkopuolellakin. Se laskee eurooppalaisten hyvän suorituksen standardia kaikilla elämän aloilla, ja sitä kautta heikentää eurooppalaisten kilpailukykyä ja moraalia kaikessa toiminnassa.

+2
Lassi Noponen
Sitoutumaton Helsinki
Ehdolla kuntavaaleissa

Lassi Noponen on ympäristöteknologiayhtiö Loudspring Oyj:n ja Proventia Group Oyj:n perustaja-osakas ja toiminut yrittäjänä ja sijoittajana ympäristöteknologia-alalla 20 vuotta. Lassi on sitoutumaton ehdokas Perussuomalaisten listalla Helsingin kaupungin valtuustoon kevään kunnallisvaaleissa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu