Katsaus EU:n historiaan – geopolitiikkaa ja arvopuhetta pelastusrahaston taustalla

Opiskelin aikoinaan oikeustieteellisessä pääaineena eurooppaoikeutta, niin uskomattomalta kun se minusta nyt tuntuukin. Ei minusta tullut EU juristia, mutta kaikesta oppii ja jää mieleen vaikkapa hyödyllistä historiatietoa.

Tuolloin 80-90 -luvun vaihteessa Euroopan yhdentymiseen liittyi Suomessa positiivisia odotuksia ja viisas ohjaajani, jo edesmennyt, professori Kari Joutsamo suositteli minulle erikoistumista EU:n (tuolloin EY) kilpailuoikeuteen. Kari oli Suomen ensimmäinen eurooppaoikeuden tutkija ja opettaja ja hän pystyi näkemään, minkä aihepiirin merkitys oli nousussa.

Kilpailuoikeus on (edelleen) yhteismarkkinan hyödyllistä ydintä ja kirjoitimme aikanaan fuusiokontrollista kirjankin, kun suomenkielistä kirjallisuutta ei vielä ollut. Kari oli viisas opettaja ja olen hänelle kiitollinen monista Euroopan yhdentymistä koskevista keskusteluista kesällä 1989, kun toimin hänen tutkimusassistenttinaan. Palataan ajassa taaksepäin.

Kuten useimmat tietävät, EU:n juuret ovat Euroopan Hiili- ja Teräsunionissa, jonka kuusi maata perusti vuonna 1950. Kehitys johti nopeasti Euroopan Yhteisöjen perustamiseen vuonna 1957. Virallisissa historioissa hehkutetaan ranskalaisten perustajaisien Jean Monetin ja Robert Schaumanin rauhanvisiota estää yhdentymisellä tulevat sodat, ja heidän muistoa klorifioidakseen europapisto on nimennyt heidän mukaansa katuja, kiinteistöjä ja vaikka mitä muuta. Rauhaa epäilemättä haluttiin, mutta taustalla oli myös käytännöllisempää sodan hävinneen Saksan teollisuuden pesänjakoa ja tulevaisuuteen katsovaa valtapolitiikkaa.

Ranska oli sodassa nolosti luhistunut parissa viikossa, mutta sitten alkoi ranskalaisen hyvä tuuri. Amerikkalaiset ja britit antoivat ensin ranskalaisille divisioonalle näyttävät roolin Pariisin vapautuksessa, jotta ranskalaisille tulisi mielikuva, että heillä oli suurempikin rooli maansa vapauttamisessa natsivallasta. Tosiasiassa Ranskan vapauttivat amerikkalaiset ja britit, ja tämä harmitti asiasta tietoisia ranskalaisia, ja taitaa harmittaa edelleen.

Sodan jälkeen Ranskalle annettiin vielä status ”voittajavaltiona”, vaikka heidän roolinsa sodassa ei olisi sitä oikeuttanut. Taustalla oli geopolitiikka; kylmä sota oli näköpiirissä, USA:lle ja Britannialle oli tärkeää saada Ranskan suurilukuinen kansa selvästi lännen puolelle ja kommunistiblokkia vastaan. Nostamalla Ranska läntiseksi ”voittajavaltioksi” voitiin myötävaikuttaa tähän asiaan.

Samasta syystä, eli kansan suurilukuisuudesta johtuen, USA ja Britannia halusivat nopeasti integroida uuden demokraattisen Saksan lähes täysivaltaiseksi osaksi länsiliittoumaa ja Neuvostoliiton kommunistiblokkia vastaan. Sodan eurooppalainen voittaja Britannia on sodan kuluttama, joten integroimalla Ranska ”voittajana”, ja uusi Saksa nopeasti, saatiin Yhdysvaltojen johdolla luotua vahva demokraattinen länsiblokki kylmän sodan maailmaan.

Ranskassa ei varmaan uskottu kuinka hyvä tuuri sille oli käynyt sodan alun romahduksen jälkeen. Ranskalaiset Monet ja Schauman astuivat näyttämölle ja virittivät Hiili- ja Teräsunionin näyttävin rauhanpuhe saattein. Olen varma, että Hiili ja Teräsunionin perustamisella pyrittiin vilpittömästi myös rauhantilan ylläpitämiseen Euroopassa, mutta kyllä sillä myös napattiin Saksan hiilituotanto Ranskan kontrolliin.

EU:n virallisessa historiankirjoituksessa on jäänyt vähemmälle huomiolle, miten Euroopan yhdentyminen, siten kun se alussa tapahtui, palveli Ranskan geopoliittisia intressejä. Saksa oli hävinnyt sodan ja vaikka se nostetiin nopeasti liittolaiseksi, sen poliittinen vaikutusvalta ja sotilasvoima pidettiin pienenä. Saksa oli tietysti mukana Hiili- ja teräsunionissa, mutta sen vaikutusvalta ei ollut aluksi suurta. Ranska ei pohjimmiltaan edes halunnut sodan todellista voittajaa Britanniaa mukaan yhteisöön, koska tällöin sille itselleen jäi näennäisvoittajana ja suurena maana johtava rooli Euroopan yhdentymisessä. Nämä ristivedot Britannian ja Ranska välillä ovat olleet koko ajan mukana, ja myös osin Brexitin taustalla.

Todetaan nyt selvästi, että EU:n vapaakauppa ja yhteismarkkina on palvellut Eurooppaa hyvin. Kroonisiin ongelmiin on jouduttu, kun europapisto on ajanut EU:n tehtäviä ja vaikutusvallan kasvua aina uusille elämänalueille.  Aivan varmasti EU on rauhanprojekti, mutta meidän ei pidä olla naiiveja, etteikö taustalla ole myös valtioiden välinen perinteinen  voimapolitiikka ja taloudelliset intressit. Rauhanpuheen kaapuun puetut kansallisvaltioiden intressit ovat aina ohjanneet EU:n kehitystä.

Nyt meitä ollaan Ranskan johdolla viemässä yhteiseen velkaan sekä liittovaltioon ja syyksi esitetään elpyminen koronakriisistä. EU:n eliittien hanke Euroopan liittovaltion muodostamiseksi yhteisen velan kautta ilman vaaleja on hanke, jossa on sellaista räjähdysvoimaa, että sieltä voi nousta yksi tämän sukupolven musta joutsen, ja siinä voi mennä kaikille hyödyllinen vapaakauppa pesuveden mukana. Velanperintä on historiassa monen eurooppalaisen konfliktin taustalla. Surua ja kärsimystä on seurannut, kun valtiot ovat toistensa veloista vastuun ottaneet. EU:n ystävien tulisi nyt ymmärtää tämä ja kaataa yhteisvelka.

Todellinen syy yhteisvelan ajamiseen on erityisesti ranskalaisten pankkien valtavat saatavat Italiasta. Jos Italia kaatuu ja ajautuu ulos Eurosta, ovat ranskalaiset pankit suurissa vaikeuksissa. Ranskalaiset näkisivät mielellään, että koko Eurooppa osallistuisi heidän pankkiensa pelastamiseen, eikä lasku jäisi vain ranskalaisille veronmaksajille. Tämä pelikirja on ollut koko ajan aivan selvä kaikille asioita seuraaville ja omilla aivoillaan ajatteleville. EU:n yhteismarkkinassa on tietysti yhteisen hyvän ulottuvuus, mutta jokaisen valtion oma etu on sen toiminnan tärkein vaikutin. Macron ja Draghi voivat sanoa Marilille ja Tuppuraiselle miljoona asiaa, mutta kaiken mitä sanotaan ei tarvitse olla totta. Tämä on tapakulttuurin mukaan aivan ok ja meidän poliittisten johtajien ei pitäisi olla sen suhteen naiiveja.

Loppukevennyksenä voisi puhua arvoista. EU:n jatkuvasti hoetaan jatkuvasti olevan ”arvoyhteisö”. Oikeampi sana voisi olla ”arvopuheyhteisö”. Laajan EU:n alueella ei ole yhteistä arvopohjaa, mutta Brysseliin saakka päässyt tai muuten EU maiden piirissä toimiva europapisto, kyllä puhuu koko ajan yhteisistä arvoista. Historian harrastaja voi nähdä tässä ”arvopuheessa” pitkän linja Euroopan yhdentymisen alkuaikojen ”rauhanpuheeseen”, joka toki oli helpommin myytävissä kansoille kuin geopoliittinen valtapuhe.

+3
Lassi Noponen
Sitoutumaton Helsinki
Ehdolla kuntavaaleissa

Lassi Noponen on ympäristöteknologiayhtiö Loudspring Oyj:n ja Proventia Group Oyj:n perustaja-osakas ja toiminut yrittäjänä ja sijoittajana ympäristöteknologia-alalla 20 vuotta. Lassi on sitoutumaton ehdokas Perussuomalaisten listalla Helsingin kaupungin valtuustoon kevään kunnallisvaaleissa.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu