Älä protestoi jättämällä äänestämättä, se on ääni muille

Tänään vaalipäivänä moni varmasti harkitsee, että jättää äänestämättä, koska mikään puolue ei miellytä tai kaikki puolueet kivasti sanottuna herättävät niin vahvoja negatiivisia tunteita, että haluaa vain protestoida.

Kuitenkin on syytä muistaa, että äänestämättä jättäminen on vain ääni kaikille vallassa oleville puolueille. Voin kertoa, että yleisesti ottaen vallassa olevia puolueita ei loppujen lopuksi niin hirveästi kiinnosta miten moni äänestää jos oma kannatus ei siitä kärsi. Ketään ei voisi vähempää kiinnostaa, jos et ole minkään nykyisen eduskuntapuolueen kannattaja ja jätät äänestämättä.

Sen sijaan, jos esimerkiksi joku eduskunnan ulkopuolella oleva puolue nousee eduskuntaan tai edes saa merkittävän äänisaaliin, se kyllä kiinnostaa. Eli, jos haluat oikeasti protestoida, käy vaikka äänestämässä mitä vain puoluetta joka on kauimpana siitä, mitä vihaat eniten. Sillä nimittäin vaikutat ainakin vähän ja sekin on loppupeleissä paljon. Jos haluat vaikuttaa vielä enemmän niin pyydä vaikka kaverisi mukaan äänestämään.

Kirjoitan tämän, koska olen ihan yleisesti huolissani matalasta äänestysaktiivisuudesta ja heikosta yhteiskunnallisesta aktiivisuudesta. Jos se tuo Suomeen parempaa yhteiskunnallista keskustelua ja enemmän yhteiskunnallista aktiivisuutta, toivon että mikä tahansa rehellistä linjaa edustava puolue nousee eduskuntaan.

Itse luonnollisesti kannatan SDP:tä. Jos pystyt harkitsemaan SDP:n äänestämistä niin lue vaikka tämä aiempi kirjoitukseni ja käy SDP:n sivuilla. Jos et, niin äänestä jotain muuta puoluetta, mutta älä missään tapauksessa jätä äänestämättä.

Itse ehdokkaita löydät kätevästi kaikista puolueista vaikka Ylen vaaligalleriasta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu