Immonen valehteli – yhteys natseihin jo kauemmin

Kohun Olli Immosen monikulttuurisuuden vastaisesta Facebook-kirjoituksesta luulisi jo hiipuvan, mutta Immosen taustoista paljastuu vain lisää mitä ihmeellisimpiä asioita. Nyt Verkkouutiset uutisoi Immosen olleen mukana suunnittelemassa aiemmin kohuttua Eugen Schaumanin muistotilaisuutta yhdessä uusnatsi-ideologi Kai Murroksen kanssa. Aiemminhan Immonen väitti että paikalla oli sattumalta myös uusnatseja. Immonen latasi Facebookiinsa aikanaan vaimonsa ottaman kuvan suunnittelutilaisuudesta, jossa hän istuu samassa pöydässä Murroksen ja kahden muun henkilön kanssa, mutta media ei kiinnittänyt tuolloin huomioita asiaan.

Kai Murros on kirjoittanut kirjan "Vallankumous ja sen toteuttaminen modernissa yhteiskunnassa" ja on puheissaan vaatinut muun muassa totaalisen sodan julistamista Euroopan ulkopuolisille "muukalaisille" ja heidän tappamistansa viimeiseen mieheen.

Jo aiemmin jotkut ovat nostaneet esille muun muassa Immosen Facebook-kirjoitukseen tulleet erittäin väkivaltaiset kommentit ja Immosen osallistumisen kommenteissa käytyyn keskusteluun, sekä Immosen esiintymisen itse muistotilaisuudesta otetussa kuvassa uusnatsien kanssa.  Immonen ja Perussuomalaiset ovatkin kiistäneet suorat yhteydet uusnatseihin ja selitelleet tapahtumia sattumalla ja Immosen kirjoitusta kutsulla puhtaasti poliittisen väkivallattomaan taisteluun, mutta uudet tiedot asettavat Immosen puheet erittäin kyseenalaiseen valoon. Ainakin on selvää, että Immonen suunnitteli Schaumanin muistotapahtuman suoraan yhdessä uusnatsien kanssa, ja että tapahtuma oli koko aika Immosen ja Suomen Vastarintaliikkeen yhteistapahtuma.

Uusien tietojen valossa alkaa myös olla korrektia kysyä, onko Immonen suoraan valehdellut medialle selittäessään näitä yhteensattumia. En voi ymmärtää miten Suomen kansanedustaja voi kaveerata tällä lailla vakaumuksellisten, väkivaltaiseen vallankumoukseen ja demokratian tuhoamiseen pyrkivien uusnatsien kanssa. Ja lisäksi antaa ilmeisesti virheellistä tietoa asiasta medialle peitelläkseen yhteyttä.

Odotan, että Perussuomalaiset selvittävät tämän asian perin pohjin. Immonen voisi vielä pelastaa omat kasvonsa selittämällä koko kuvion totuudenmukaisesti ja katkaisemalla välittömästi kaikki suhteet uusnatseihin ja Suomen Vastarintaliikkeeseen sekä irtisanoutumalla täysin näiden ajattelusta, mutta muussa tapauksessa Perussuomalaisten pitäisi välittömästi erottaa Immonen eduskuntaryhmästä. James Hirvisaarikin kun kaiken lisäksi erotettiin jo vähemmästä. Muussa tapauksessa Perussuomalaiset osoittaa hyväksyvänsä edustajiensa yhteyden natsismiin.

Edit 21.04: lisätty kuva ja korjattu nimi (Kai Murros)

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu