Orpon hallitus yrittää ympyrän neliöimistä ja Keskusta tiedostaa sen

Perussuomalaiset yrittävät maanitella Keskustaa hallitukseen mukaan. Syy on mielestäni ihan looginen. Jos Keskustan tilalle tulee RKP, Perussuomalaiset joutuvat tekemään paljon enemmän kompromisseja kuin jos tilalle vaihtuisi Keskusta.  Perussuomalaisten maanitteluyritykset eivät ole olleet kovinkaan tyylikkäitä. Niin Halla-ahon kuin Purrankaan aiheeseen liittyvät kirjoitukset eivät kuulu kummankaan parhaisiin hengentuotteisiin.  Keskusta kettuilee takaisin oikein urakalla ja täytyy myöntää että vähintään viihdyttävästi.  Aluksi en ymmärtänyt miksi, kunnes tajusin että koko homma on täyttä teatteria.

Perinteisesti on ollut niin, että oppositio on saanut räksyttää ja vaalikampanjassa vastustajaa tölvitään urakalla eikä niitä hallitusneuvotteluissa muistella. Sipilän hallituksen tölvintä Demareiden , Vihreiden ja Vasemmiston toimesta oli historiallisen infernaalista. Näille puolueille myötämielinen media säesti kerkeästi. Toki Sipilällä oli Berner sokeana pisteenä ja taksiuudistus meni pieleen. Kuitenkin kyseinen hallitus toimi niin että historiallisesti valtion talous saatiin vakiintumaan ja Suomi pääsi lopulta muun Euroopan mukaan noususuhdanteeseen ja työpaikkoja syntyi ja talous elpyi. Hallituksen tekemät sopeutustoimet olivat – valitettavasti – välttämättömiä lähes kaikki ja kun Orpo astuu remmiin, toimet ovat vielä kovempia, kiitos Marinin tuhlarihallituksen. Kyse on yksinkertaisesti siitä, että presidentti Niinistöä lainaten, meillä ei ole varaa siihen elintasoon jota nyt velkarahalla ylläpidämme. Oppositiolle ei kelvannut käytännössä mikään mitä Sipilän hallitus ehdotti. Kaikki oli roskaa heidän mielestään. Silti Keskusta meni – pitkin hampain – mukaan hallitukseen jossa muut hallituskumppanit olivat haukkuneet Keskustaa maanrakoon neljä vuotta ja Demarit Kiurun johdolla vielä sabotoivat Sote-uudistuksenkin.

Tuoreimpien vaalien alla Perussuomalaiset ja Kokoomus nokittelivat hallitusta ja hallitus takaisin. Marinin alatyylistä tölvintää Kokoomuksen ja Perussuomalaisten suhteen ei alita tällä vuosituhannella kukaan. Silti Orpo ja Purra näyttävät unohtaneen kaikki tölväisyt mitä hallituspuolueiden taholta tuli. Miksi sitten Keskusta näin kiukuttelee? Niskalaukauksesta puhuminen oli törkeä moka jota Luukkanen on pyytänyt anteeksikin, mutta yhtä niskalaukausta kohti löytyy tusinan alatyylistä keskustalaisen tölväisyä Perussuomalaisten suhteen.

Miksi siis tämä viihdyttävä näytelmä jossa nyt sitten ”perinteiden” vastaisesti ollaan niin loukkaantuneita, niin loukkaantuneita että? Kyse on mielestäni teatterista. Kokoomus ja Perussuomalaiset ovat hirttäneet itsensä lupaukseen, että 6 miljardia säästetään samalla kun kahdesta suurimmasta valtion menoerästä ei säästetä ja lisäksi laitetaan lisää paukkuja puolustukseen ja tutkimukseen. Kuten valtiovarainministeriön virkamiehet totesivat, tämä ei tule onnistumaan. Orpo joutuu syömään sanansa siinä kuin Sipiläkin.  Sitä paitsi Marinin tuhlarihallituksen kätilöimä Sote uudistus on niin kallis että sitä on pakko leikata. Ja muutenkin leikkaukset tulevat juuri edellisen hallituksen ”rahaa on” mentaliteetin takia olevaan vielä kovemmat kuin Sipilän hallituksen.  Myös koulutuksesta joudutaan leikkaamaan. Marinin hallituksen oppivelvollisuuden laajennus on kallis ja tehoton uudistus joka joudutaan peruuttamaan tavalla tai toisella. Ja on huomioitava, että ikäluokat pienenevät ja koulutustarve vähenee ainakin pitkällä aikavälillä. Ei koulutus saa eikä voi olla kohde jota ei voi tehostaa. Entä sotilasmenot? Nyt on luvattu Natolle, että Suomi pitää sotilasmenot 2%:ssa budjetista. Tätähän ei toteuta nykyään juuri muut Nato-maat kuin Yhdysvallat? Miksi juuri Suomen pitäisi olla taas mallioppilas? Suomen asevelvollisuuteen perustuva armeija on paljon kustannustehokkaampi kuin palkka-armeija, joten sotilasmenojen pitäminen tuolla tasolla edellyttäisi jatkuvia hankintoja kalustoon. Tämä ei ole mitenkään järkevää ja Suomella pitäisi olla rohkeutta kertoa se Nato-kumppaneilleen.

Keskusta siis tietää, että Orpo joutuu syömään sanansa siinä kuin Sipiläkin, joten näillä tavoitteilla aloittavaan hallitukseen ei kannata koskea tikullakaan. Samalla voi herkutella ja näytellä loukkaantunutta tölvimällä hädissään hallituksen porstuassa pyöriviä Perussuomalaisia.

LassiLappalainen
Riihimäki

Aatemaailmaltani olen sitoutunut.
Vakaumukseni estää kättelemästä miehiä, jotka eivät kättele naisia.
Joudun omituisten kommenttien johdosta lisäämään tähän syntymävuoteni. Se on 1956. En ole siis edes keski-ikäinen millään kriteerillä. Olen vanha! Ja ainakin minun elämänkokemuksellani joudun toteamaan, että väite "Ikä on vain numero" on p-puhetta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu