Risto Ryti: Hitler on lämpivästi tunteva, sydämellinen, hyvää tarkoittava, herkkä ihminen

Sotasyyllisenä tuomitun Risto Rytin kunnianpalautusta on vaadittu vuosien varrella usein.  Tunnetuin taitaa olla Lasse Lehtinen joka liputti hänen puolestaan ”Suuret Suomalaiset” tv-ohjelmassa vuonna 2004:

http://vintti.yle.fi/yle.fi/suuretsuomalaiset/finalistit/index2ecc.html?top100_id=6&nominee_id=0

Löysinpä netin syövereistä tällaisenkin palautusvaatimuksen:

https://m.facebook.com/perussuomalaiset.nuoret/photos/a.695633280447013/2409761342367523/?type=3

”Ongelma” näissä kunnianpalautusvaatimuksissa on, että ei kukaan sotasyyllinen kunniaansa suomalaisten  – kommunisteja lukuun ottamatta – mielissä koskaan menettänytkään. Rytin suurin suuruuden perusta on hänen uhrauksensa, kun hän kirjoitti ns. Ribbentrop -sopimuksen jolla varmisti Saksan sotatarviketoimitusten jatkumisen keskellä Neuvostoliiton suurhyökkäystä kesällä 1944. Yleisen narratiivin mukaan hän ymmärsi allekirjoittaessaan, että häntä saattaa tuon sopimuksen johdosta odottaa jopa kuolemantuomio sodan päätyttyä sotasyyllisenä. Minua on aina ihmetyttänyt, että jos näin on, miksi hän käyttäytyi sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä kuin ei olisi uhraustaan ymmärtänyt.

Sotasyyllisyysoikeudenkäynti oli pakollinen teatterinäytelmä, jonka ohjaajaksi joutui silloinen oikeusministeri Urho Kekkonen. Näyttämöksi oli valittu Helsinki. Jokainen, joka on perillä tuon ajan tapahtumista tietää, että jos tätä näytelmää ei olisi näytelty Helsingissä, se olisi siirretty Moskovan teatteriin ja ohjaajaksi joku noheva Stalinin ”juristi”.  Ja Moskovassa kaikki syytetyt olisi todettu syyllisiksi ja heitä lyhennetty pään mitalla. Kaikissa Saksan liittolaismaissa käytiin vastaava oikeudenkäynti ja tuomiot olivat elinkautisia ja teloituksia kuten Norjassa Quislingin tapauksessa. Näin ollen ainakin minun logiikallani olisi odottanut, että jos Ryti tiesi allekirjoittaessaan mitä tuleman piti, hän olisi näytellyt osansa näytelmässä arvokkaasti sen hetkiset poliittiset realiteetit ymmärtäen. Näin ei todellakaan tapahtunut.

Kimmokkeen tälle blogilleni sain, kun aloin noin 30 vuoden tauon jälkeen lukea uudelleen Juhani Suomen Kekkos-elämänkertaa. Elämänkertahan on kovasti myötäsukainen Kekkoselle ja esimerkiksi jatkosodan päättämiseen liittyvä ylivoimainen problematiikka Suomen valtion kannalta ja rauhan viivyttely ei saa kirjailija Suomelta mitään ymmärrystä. Elämänkerran ensimmäisessä osassa ”Myrrysmies” kerrotaan, että pääministeri Ryti Talvisodan päätyttyä totesi julkisesti, että hänen mielestään Karjalan evakoilla ei ole mitään oikeutta saada mitään korvauksia rajan taakse jääneestä omaisuudestaan. Hän jopa kaavaili ehdotusta Neuvostoliitolle evakoiden palauttamisesta Neuvostoliittoon vanhoille asuinsijoilleen. Ei kuulosta minun pirtaani isänmaan suurelta sankarilta.

Lisämotivaatiota tarttua aiheeseen blogin muodossa sain kun katsoin YLE Areenasta sinänsä mielenkiintoisen, mutta todella yksipuolisen dokumenttisarjan Suomen ja Natsi-Saksan yhteyksistä ennen jatkosotaa ja sen aikana. Eversti evp. Pekka Visuri esiintyy taajaan ohjelmasarjassa. Niinpä lainasin hänen vuonna 2013 julkaistun teoksensa ”Mannerheimin ja Rytin vaikeat valinnat”.  Tuosta teoksesta lainasin myös otsikkoni. Siinä mainitaan Rytin päiväkirjamerkintä, joka luonnollisesti on kirjattu Hitlerin vierailtua Mannerheimin syntymäpäivillä 4.6.1942 ja se kuuluu kokonaisuudessaan näin: ”Vaikutelmakseni Hitleristä jäi, että mikäli hänellä ei ole kansallissosialistien johtajan ja profeetan maskia, jolloin hän paasaa ja pauhaa ja kiihottaa itsensä ekstaasiin ja raivoon, hän on lämpimästi tunteva, sydämellinen, hyvää tarkoittava, herkkä ihminen.

Ryti oli anglofiili eikä mitenkään natsien tai edes saksalaisien ihailija tuon ajan kulttuuriväen ja upseerien (Mannerheimia lukuun ottamatta) tapaan, ja hän toimi usein kylmäpäisesti ja hyvin kun valittavana oli vain huonoja ja vielä huonompia valintoja. Visurin kirjasta tosin ilmenee, että Rytillä oli täysin epärealistinen kuvitelma muiden Liittoutuneiden maiden, erikoisesti Yhdysvaltojen, sympatiasta ja tuesta Suomelle mahdollisen rauhanteon tullessa eteen. Tosiasia, jonka Mannerheim aitona kosmopoliittina ja erittäin älykkäänä ja suurvaltapolitiikkaa suvereenisti ymmärtävänä ihmisenä tiesi, oli että Suomi rinnastettiin Liittoutuneiden maiden parissa täysin Natsi-Saksaan eikä sympatiaa herunut tipan tippaa. Rauhanteko ehtoineen jätettiin käytännössä täysin Neuvostoliitolle.

Näiden tietojen ja ajatusten jälkeen sanoisin näin: Kyllä Ryti paikkansa kansakunnan kaapin päällä ansaitsee. Vähän epäilen, tarvitseeko tuota kaapin päällä seisovaa patsasta aktiivisesti kiillottaa.

 

 

+2
LassiLappalainen
Riihimäki

Aatemaailmaltani olen sitoutunut.
Vakaumukseni estää kättelemästä miehiä, jotka eivät kättele naisia.
Joudun omituisten kommenttien johdosta lisäämään tähän syntymävuoteni. Se on 1956. En ole siis edes keski-ikäinen millään kriteerillä. Olen vanha! Ja ainakin minun elämänkokemuksellani joudun toteamaan, että väite "Ikä on vain numero" on p-puhetta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu