Ruotsin kielen opetuksen voisi siirtää lukioon ja yliopistoihin

Ylellä on tänään kaksikin juttua joissa todistellaan ruotsin kielen hyödyllisyyttä:

https://yle.fi/uutiset/74-20003142

https://yle.fi/uutiset/74-20002923

Minulle henkilökohtaisesti oli ruotsin osaamisesta työelämässä hyötyä – ja vapaa-ajalla siitä on hyötyä edelleen. Kuitenkin näin jälkikäteen uraani ajatellen, ranskasta olisi ollut vielä enemmän hyötyä.

Ymmärtääkseni viittä miljoonaa suomalaista ei tarvita palvelemaan noin 250 000 ruotsia äidinkielenään puhuvaa suomalaista. He voisivat mainiosti palvella toisiaan. Eikä viittä miljoonaa kaupparatsua Ruotsin vientiin myöskään tarvita.

Oma kokemukseni on, että ruotsin kielioppi on poikkeuksellisen simppeli ja sen oppiminen lukiossa tai vasta yliopistossa on varmasti helppoa  kun motivaatio on kohdillaan. Lisäksi olen ainakin omalta osaltani huomannut että englanti ja varsinkin saksa toimivat mainioina portteina ruotsin kielen opiskeluun.

Ruotsin opiskelu nykyisessä laajuudessaan on valtavaa resurssien ja rahan haaskausta.

+7
LassiLappalainen
Riihimäki

Aatemaailmaltani olen sitoutunut.
Vakaumukseni estää kättelemästä miehiä, jotka eivät kättele naisia.
Joudun omituisten kommenttien johdosta lisäämään tähän syntymävuoteni. Se on 1956. En ole siis edes keski-ikäinen millään kriteerillä. Olen vanha! Ja ainakin minun elämänkokemuksellani joudun toteamaan, että väite "Ikä on vain numero" on p-puhetta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu