Suomi ei ole ollut sopimusyhteiskunta ainakaan 40:een vuoteen
Työmarkkinaveteraanit Lasse Laatunen ja Ralf Sund taannoin kertoivat Ylellä, miten ennen osattiin sopia ja antoivat neuvoja, miten nyt pitäisi työmarkkinasolmu aukaista: https://yle.fi/a/74-20075043.
Jälkiviisastelijat muistuttavat puheillaan nykyistä oppositiota, joka puuhastelee välikysymyksiä omista edellisen hallituskauden töppäyksistään.
Muissa Pohjoismaissa paikallinen sopiminen, poliittisten ja myötätuntolakkojen rajaamiset saatiin sovittua jo 1990-luvulla viimeistään, tosin jotkut asiat vain ratkaistiin sosdem hallituksen toimesta. Eli juuri niistä ongelmista, joita nykyhallitus joutuu ratkomaan lakisääteisesti, nämä konkarit neuvottelivat ja diskuteerasivat vuosikymmeniä saamatta mitään aikaan. Voisivat syyttää ihan itseään nykytilanteesta.
Muistan varhaiskeski-ikäisenä – eli 1980-luvulla – lukeneeni, kuinka Tanska on matkalla helvettiin, mutta ykkösluokassa. Toisin sanoen tilanne oli sama kuin Suomessa nyt – meillä on hyvinvointiyhteiskunnan menot, mutta ei tuloja. Siellä tartuttiin toimeen ja Tanskan talous porskuttaa ja valtion velka on pysynyt kurissa.
Kun nykyistä ammattiyhdistysliikkeen johtoa moititaan, muistetaan aina kehua kuinka liikkeellä on ollut tärkeä rooli suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan rakentamisessa. Kaikki ei siellä menneisyydessäkään ollut ihan noin ruusuista. Jatkuvilla ylisuurilla palkankorotusvaatimuksilla joita säestettiin lakoilla, kiihdytettiin inflaatiota ja oltiin jatkuvassa devalvaatiokierteessä. Ja devalvaatiostahan kärsivät aina heikompiosaiset kaikkein eniten.
1970-luvulla pääministeri Sorsa tuskitteli presidentti Kekkoselle ammattiyhdistysjohtajien edesvastuutonta toimintaa. Täysin epärealistiset palkankorotusvaatimukset johtivat Suomen kilpailukyvyn menetykseen. Paljon hyviäkin asioita saavutettiin neuvottelemalla, mutta ei läheskään sitä mitä muissa Pohjoismaissa.
Ja aivan turha väittää, että näillä hallituksen ajamilla muutoksilla ei olisi positiivisia vaikutuksia valtion talouteen ja elinkeinoelämään. Kun vertaa valtioiden velkaa muissa Pohjoismaissa ja Suomessa, voidaan selvästi todeta että pelkästään valtiontalouteen vaikutukset ovat vuosikymmenten saatossa olleet kymmeniä miljardeja, ihmisten elintasosta ja talouden dynamiikasta puhumattakaan.
Ehkä Suomi on pääsääntöisesti näytellyt olevansa sopimusyhteiskunta?
Muistuupa mieleen ay-liikkeen pyhä lehmä yleissitovuus. Se tuli työsopimuksiin 1950-luvulla, mutta nimenomaan työnantajien vaatimuksesta. Ay-liike harasi kovasti vastaan.
Ruotsissa ei ole yleissitovuutta eikä siellä työntekijät ole maaorjan asemassa.
Ilmoita asiaton viesti
Täällä PV:ä eräs vannoutunut sosialisti sanoi hiljattain kommentissaan että työehtsopimuksista neuvoteltaessa täytyy olla lakkoase painostuskeinona.
Siinä sitten luottamusta….
Ilmoita asiaton viesti
Otetaan tapetille vielä surullisenkuuluisa Sari Sairaanhoitaja case vuodelta 2007. Silloin tavoite oli nimenomaan nostaa Sari palkkakuopasta ja tehdä muuten maltilliset palkankorotukset. Se ei vain käynyt muulle Ay-liikkeelle, vaan meille kans -periaatteella kaikille jyrättiin tilanteeseen nähden ylisuuret palkankorotukset. Solidaarisuus ja neuvottelukulttuuri loistivat täysin poissaolollaan.
Sikäli voi onnitella vasemmiston hallitsemaa mediakenttää: Vaikka kyseessä oli puhtaasti vasemmistolaisen ay-liikkeen suorittama tihutyö, jonka seurauksista kärsimme vieläkin, yleiseksi mielipiteeksi muodostui, että epäonnistumisen takana oli Kataisen hallitus.
Ilmoita asiaton viesti
Käsittääkseni palkasta sovitaan työntekijän ja työnantajan välillä eikä joukkokokouksissa. On aina hyvän työntekijän tappio suostua liittojen neuvottelemiin ehtoihin.
Ilmoita asiaton viesti
”Kolmikantasopimista pidettiin kansanvallanvastaisena ja yhteiskunnan vahvimpien epädemokraattisena koneistona, jossa työmarkkinajärjestöt päättävät yhteiskunnan vähäosaisten asemasta. ” ( kelan tukiloukkujen korotuksista )
”Nokian menestys antoi sellaisen harhakuvan, että meillä on varaa kaikkeen. Ei ollut mitään varasuunnitelmaa, jos Nokian menestys ei jatku. Rakennettiin sen kokoinen julkinen sektori, johon meillä ei ikinä tulevaisuudessa tule olemaan varaa”
Liittokierroksella Tupo 2007 liitot lähtivät kilpailemaan toistensa kanssa palkkojen nimelliskorotuksista, vaikka seurauksena olisi inflaation karkaaminen. Tällä kertaa työmarkkinapoliittisesti täysin impotentti hallitus vielä antoi inflatorisella finanssipolitiikallaan lentävän lähdön palkkainflaatiolle eikä kukaan huolehtinut kansantalouden kokonaisuuden edusta.
Nokian menestys loi aikoinaan valheellisen kuvan meidän kilpailukyvystä se oli hetken aikaa vain satumaista onnea. Nokian alamäki alkoi 2007 samaan aikaan kun Tupo ratkaisut tehtiin odotettua tulosta ei tullutkaan valtion talouteen.
”Nokian menestys antoi sellaisen harhakuvan, että meillä on varaa kaikkeen. Ei ollut mitään varasuunnitelmaa, jos Nokian menestys ei jatku. Rakennettiin sen kokoinen julkinen sektori, johon meillä ei ikinä tulevaisuudessa tule olemaan varaa”
Uutta kännykkä-Nokian kaltaista sampoa ei kenties koskaan Suomessa keksitä, mutta Ruotsin ja Tanskan perässä olisi pysyttävä.
Suomi on pohjoismaisittain talouden surkimus. Velkaa on yli kaksi kertaa enemmän kuin Ruotsissa tai Tanskassa, ja heikolta näyttää myös tuottavuus.
Työtunteja painetaan täällä yhtä paljon kuin Ruotsissa ja lähes yhtä paljon kuin Tanskassa. Tästä huolimatta tulosta – sitä paljon puhuttua bruttokansantuotetta – syntyy verrokkimaissa aivan toisella tavalla.
Julkinen sektori on paisunut ylisuureksi suhteessa yksityiseen sektoriin. Olemme EU:n nettomaksaja ja tekemämme mittavat sitoumukset rasittavat taloutta. Olemme ylivelkaantunut kansantalous, jonka talous on polkenut paikoillaan 16 vuoden ajan. Olemme jääneet kaikilla talouden mittareilla jälkeen verrokkimaistamme..
Ilmoita asiaton viesti
Ruotsi on lapsiperheiden paratiisi.Pitäisikö kiittää yksityistä sektoria ?
Ilmoita asiaton viesti