Saastepakina

Saastepakina

Muutamat ihmiset on pahoittaneet mielensä siitä kun Suomessa koronan johdosta on tullut ennenaikaisia kuolemia vähemmän kuin Ruotsissa.
Heille lohdutukseksi voi sanoa että kyllä Suomessa ennenaikaisia kuolemia aiheutuu muutenkin.

Pari esimerkkiä.
Lundin teknillisen korkeakoulun tutkimuksen mukaan yksinomaan Itämeren alueen laivojen hiukkaspäästöt aiheuttaa n.10 000 ihmisen ennenaikaisen kuoleman vuodessa Itämeren alueella.

Saasteet aiheuttaa maapallolla n. 9 miljoonan ihmisen ennenaikaisen kuoleman vuodessa (Lancet).
Vertailun vuoksi voi mainita että liikenneonnettomuuksissa ennenaikaisten kuolemien määrä maapallolla on vähän yli 1 miljoona.

Nimenomaan saastuttamisessa Suomalaiset ovat maailman huippua, meillä kuuluu asiaan että ihmisten ja eläinten ravintoketjuun joutuu myrkkyjä ja jokien kaloissa on märkiviä paiseita.

Saasteiden määrät lisääntyy koko ajan, ennen korostettiin säästämistä nyt maailman loppu tulee jos et kuluta, se tarkoittaa sitä että raha ja bisnes on ajanut ohi inhimillisyyden ja moraalin ja on tärkeämpi kuin ihmisen henki.
Maa, joet ja vesistöt, saastuminen saa kasvaa kuten ennenkin.

Minun lapsuuden ja nuoruuden aikana voi juoda purosta vettä ja järven veteen voi hyvin keittää kahvit, nykyisin ei, saastuminen tapahtuu nopeasti.

Ja mitä meillä tehdään ?
Asennetaan putkia meriin, järviin ja jokiin mitä myöten saadaan myrkyt luontoon, pois silmistä, savupiipusta saa tulla mitä hyvänsä, jäteöljyt metsiin ja pelloille, kaivosjätteiden puhdistaminen ei kuulu kenellekään, villikalojen syömistä pitää rajoittaa elohopean , raskasmetallien ja muiden myrkkyjen takia j.n.e.
Aineet joiden käsittelyssä ihmisiltä vaaditaan suojavarusteita voidaan laittaa maahan ja vesistöihin joista ne menee suoraan ihmisten ja eläinten ravintoketjuun, ne tuhoaa myös sienirihmastoja ja hivenaineita joilla on vaikutusta esim. metsän kasvuun.

Luonnon saastumiseen voi vaikuttaa enää vain ja ainoastaan itsensä omilla päätöksillä eli mitä ostaa tai myy ja mitä syö, juo, minkälaisia myrkkyhöyryjä hengittää ja mitä luontoon päästää.

Terveisin Lassi
metsuri vuosimallia -43

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu