Hallitus avaamassa Pandoran lippaan Afganistanissa

Valtamedia on viimeisten viikkojen aikana sovitellut Suomelle vastuuta afgaanien turvallisuudesta Afganistanissa, siis henkilöiden, jotka ovat omassa kotimaassaan. Ajatuskulku on mennyt niin, että henkilöt olisivat hengenvaarassa ja heidät olisi tuotava Suomeen. Nyt valtamedian harjoittama mielipiteenmuokkaus on edennyt konkretian tasolle, ja lehtitietojen mukaan Suomen hallitus suunnittelee henkilöiden evakuoimista Suomeen.

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008188812.html

Tähän ei Suomella ole velvoitetta, ei myöskään moraalista. Suomi on ollut Afganistanissa avuksi afganistanilaisille ja työskennellyt omin veriuhrein Afganistanin tilanteen auttamiseksi. Samoin afgaanit ovat työskennelleet oman maansa, ja siten itsensä eduksi.

Perustuslakimme 2 §:n mukaan kaiken julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin, ja kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia. Tämä on se kuuluisa oikeusvaltioperiaate, johon ministerimme niin usein vetoavat. Lainkohta on keskeinen, jotta julkisen vallan toimijat eivät valtaan päästyään ala tehdä mitä heitä itseään huvittaa, vaan että he tarkoin pysyvät vain ja ainoastaan siinä, mihin heillä on lain mukaan oikeus.

Haluankin kysyä, mihin lakiin ulkomaalaisten evakuointi Suomeen heidän omasta kotimaastaan perustuu.

Suomalaisten veroeurot tulee käyttää Suomen ja suomalaisten hyväksi. Tarvitsemme veroeuromme omien apua tarvitsevien vanhustemme, vammaisten ja sairaiden kunnialliseen hoitamiseen, ja lasten ja nuorten kouluttamiseen. Meidän ei tule alkaa tuoda ihmisiä Suomeen elätettäväksi koko loppuiäkseen meidän veroeuroillamme.

Tällaista ennakkotapausta ei pidä luoda. Maailmalla riittää autettavia, ja aina voidaan osoittaa jokin kytkös Suomeen, jos tälle linjalle lähdetään.

 

+26
LauraKorpinen
Perussuomalaiset Helsinki

Asianajaja, varatuomari, yrittäjä

Helsingin kaupunginvaltuutettu (PS)

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu