Kun laki onkin translaki

Translaki-keskustelua on ollut vaivaannuttavaa seurata. Keskustelu on epätieteellistä ja hakoteillä.

Sukupuoli määräytyy hedelmöityksen hetkellä ja perustuu siihen, saako äidin x-kromosomi parikseen isältä x- vai y-kromosomin. Sukupuoli ei ilmene pelkästään ulkoisissa sukuelimissä, vaan koko kehossa johtuen sukupuolten erilaisesta hormonitoiminnasta ja erilaisesta kasvusta ja kehityksestä. Erilaisuus näkyy keskimääräisessä pituudessa ja painossa, luustossa ja lihaksistossa, hapenottokyvyssä, rasvan kertymisessä vartaloon, karvoituksessa, äänen murroksessa.

Yhteiskunnan kannalta tieto biologisesta sukupuolesta on ollut tärkeä, koska sen avulla voimme seurata lapsen kasvua ja kehitystä ja havaita mahdolliset poikkeamat. Aikuisten kohdalla voimme määrätä oikean lääkityksen, seuloa sukupuolisidonnaisia sairauksia. Tiedetään missä urheiluluokassa kukin saa kilpailla, kuka on velvollinen suorittamaan varusmiespalveluksen, mihin vankilaan henkilö joutuu rangaistustaan suorittamaan, kuka on oikeutettu pääsemään yksin naisille ja tytöille varattuihin tiloihin.

Jossain vaiheessa biologinen sukupuoli sekoitettiin käsitykseen sukupuoli-identiteetistä. Ihmisen sukupuoli-identiteetti ei ole yhteiskunnan kannalta kiinnostava tieto, eikä sitä tästä syystä tule ryhtyä rekisteröimään. Yhteiskunnan rekistereitä ylläpidetään vain yhteiskunnan tarpeisiin ja niihin kirjataan faktoja. Nyt pieni vähemmistö vaatii, että yhteiskunnallisiin rekistereihin kirjattaisiin ihmisen ajatustoimintojen tulos, koska fakta koetaan loukkaavana. Yhteiskunnan tärkeitä toimintoja ei kuitenkaan voida rakentaa siitä lähtökohdasta, että kukaan ei loukkaantuisi.

Nyt kun translaki on ottamassa uuden harppauksen, kiitos Kokoomuksen tuen, seuraava askel on jo näköpiirissä. Käsitys omasta sukupuoli-identiteetistä on arkaluontoinen tieto, eikä sovellu rekisteröitäväksi, ellei henkilö siihen suostu. Translaki ajaa meidät väistämättä umpikujaan.

Lakimuutosta ajettiin vähemmistön suojaamiseksi. Lopputuloksena tehdään tyhjäksi naisten ja tyttöjen oikeuden turvallisiin tiloihin ja reiluun kilpailuun urheilussa. Ja lopulta joudumme hävittämään sanastostamme koko sukupuolen käsitteen.

Joskus olisi hyvä sanoa varhaisessa vaiheessa ei. Mielensä pahoittajille mikään ei riitä.

 

 

LauraKorpinen
Perussuomalaiset Helsinki

Asianajaja, varatuomari, yrittäjä

Helsingin kaupunginvaltuutettu (PS)

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu