Myydään hyvä henkilöstö edulliseen hintaan

Harvoin muistan lakimiesurallani nähneeni yhtä häikäilemätöntä suunnitelmaa kuin mitä Helsingin kaupunki suunnittelee raideliikennetyöntekijöittensä pään menoksi. HKL:n yhtiöittäminen on tulevan keskiviikon kaupunginvaltuuston kokouksen esityslistalla.

Yhtiöittäminen tapahtuu konsernin avulla, jossa työntekijät laitetaan kokonaan omiin yhtiöihinsä, kuljettajat omaansa ja kunnossapitopalvelutyöntekijät omaansa. Raitiovaunukalusto ja varikot laitetaan puolestaan omaan erilliseen yhtiöönsä, ja raitiotieradat taas omaan yhtiöön.

Tulevista työntekijäyhtiöistä tulee nähtävästi jonkinlaisia työvoimanvuokrausfirmoja, koska kyseisissä työntekijäyhtiöissä ei tule olemaan työntekoon tarvittavaa välineistöä: ei raiteita, ei raitiovaunukalustoja, ei edes liikennöintisopimuksia.

Vaikka yhtiöittämisen perusteena puhutaan ”vastaamisesta toimintaympäristön muutospaineisiin”, tosiasiassa yhtiöittäminen on yleensä alkusoittoa sille, että toimintoja voidaan jatkossa käytännöllisemmin myydä. Kun luonnollisesta monopolista on kyse, valmistellaanko uutta Carunaa? Ainakin Vihreät ovat pontevasti tämänkin hankkeen takuumiehinä. Ja mikä veikeintä, voitaisiin myydä  raitiotierata-, raitiovaunukalusto- ja varikkoyhtiö, joissa ei ole yhtään työntekijää. Siinä voisivat sitten lakimiehet taittaa peistä, ulottuuko liikkeenluovutussäännöstöjen velvoittavuus sellaiseen henkilöstöön, joka on aivan eri yhtiön palveluksessa, kuin mikä on kaupan kohteena.

Myös suunnitelmat metroliiketoiminnan henkilöstön osalta hämmästyttävät. Kaupunki ei siirrä metroliiketoimintaansa, mutta asiakirjojen mukaan ”valtaosa metroliiketoimintaan kuuluvasta henkilöstöstä myydään yhtiöittämisen jälkeen Kaupunkiraideliikenne Oy:lle”.

En tiennyt, että työntekijöitten myyminen on Suomen lain mukaan sallittua. Yleensä henkilö siirtyy vain liikkeenluovutuksen yhteydessä, mutta nyt metroliiketoimintaa ei luovuteta.

Olisin kiitollinen, jos joku selittäisi minulle, miten kaikki tämä on Suomen lain mukaan mahdollista.

***

Yhtiöittämisen liiteasiakirjoihin voi kuka tahansa tutustua Helsingin kaupungin sivuilla. HKL:n yhtiöittäminen on esityslistan kohdassa 11:

https://www.hel.fi/helsinki/fi/kaupunki-ja-hallinto/paatoksenteko/kaupunginvaltuusto/esityslistat/asiakirja?year=2021&ls=11&doc=Keha_2021-09-22_Kvsto_16_El

 

+19
LauraKorpinen
Perussuomalaiset Helsinki

Asianajaja, varatuomari, yrittäjä

Helsingin kaupunginvaltuutettu (PS)

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu