Silmänpalvontaa vai rajavalvontaa

Pääministeri Sanna Marinin (sdp) mukaan Suomella on ollut koronaviruksen torjunnassa yksi Euroopan tiukimmista rajakontrolleista. Nyt 18.3.2021 pääministeri Marin kuitenkin totesi eduskunnassa, että rajakontrolli ja rajan terveysturvallisuustoimet ovat kaksi eri asiaa.

Rajatoimien tavoitteena olisi pitänyt olla se, että koronatartunnan saanut ei pääse levittämään virusta ulkomailta Suomeen. Jos hallitus ei ole rajakontrollillaan tähän pyrkinyt, mihin sitten? Onko Marinin tarkoittamalla rajakontrollilla kerätty ainoastaan tieto siitä, kuka on tullut maahan? Jos näin on, ei tällä ole estetty viruksen pääsyä maahan.

Marinin selitystä kuunnellessa herää kysymys, kuinka tyhminä pääministeri meitä kansalaisia pitää.

Marin itse on hyvin herkkähipiäinen saamansa kansalaispalautteen osalta, kun ihan jokainen kansalainen ei kuulu näiden helposti höynäytettävien joukkoon. Valtamedian kritiikittömän henkilöpalvonnan rinnalle onkin päässyt eksymään muutama yksittäinen soraääni twitter-viestipalvelussa.

Marin on takertunut joidenkin arvostelijoiden yksittäisiin sanavalintoihin, ja kääntänyt saamansa arvostelun naisvihamielisyydeksi. Kuitenkin lähihistoriassa Suomessa oli tilanne, jolloin sekä presidentti että pääministeri olivat naisia, eikä tähän liittynyt sukupuolisidonnaista vihamielisyyttä. Presidentti Tarja Halonen (sdp) jopa äänestettiin jatkokaudelle. Pääministeri Anneli Jäätteenmäki (kesk) toki joutui jättämään tehtävänsä nopeasti, mutta tuskin sekään johtui Marinin oman SDP-puolueen naisvihamielisyydestä.

Marinin osaamisessa on puutteita, ja valitettavasti hänellä on myös kyvyttömyyttä oppia virheistään, mikä on astetta vakavampi asia. Lisäksi hän pyrkii asettautumaan sanallisten käsitteiden taakse, kuten esimerkki ”yksi Euroopan tiukimmista rajakontrolleista” kertoo.

Osaamattomuudesta kertoo se, että vaikka Marin on koulutukseltaan hallintotieteiden maisteri, hän ei tiedä mitä tarkoittaa vallankolmijako-oppi. Tätä olen käsitellyt aiemmin kirjoituksessani https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/laurakorpinen/vallan-kolmijako-oppi-hakusessa/ Pidän tietämättömyyttä huolestuttavana, ottaen huomioon hänen koulutuksensa ja asemansa pääministerinä. Toki äkillisessä vastaustilanteessa eduskunnan edessä voi tehdä virheitä. Epähuomiosta ei kuitenkaan ollut kyse, koska hän muutaman päivän päästä toisti saman virheellisen käsityksensä: https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/laurakorpinen/paaministeri-toisti-virheensa/

Valmiuslain käyttöönotossa Marinilla oli kompurointia ensin keväällä 2020, ja uudestaan 2021. Maaliskuussa 2020 Marinin hallitus yritti samalla asetuksella ottaa valmiuslain käyttöön ja asettaa valmiuslain mukaiset rajoitukset, vaikka laki edellyttää sitä, että ensin annetaan erillinen valmiuslain käyttöönottoasetus. Tämän hapuilun olisi ymmärtänyt, mutta nyt keväällä 2021 valmiuslain rajoitukset yritettiin ottaa käyttöön antamatta ollenkaan käyttöönottoasetusta: https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000007836313.html Oman hallituksen kömmähdykset olivat siis vuodessa Marinilta unohtuneet.

Lopuksi palaan rajakontrolliasiaan ja haluan muistuttaa perustuslain 7 §:n velvoitteista julkiselle vallalle. Perustuslain 7 §:sta seuraa julkisen vallan velvollisuus ryhtyä toimiin kulkutautien vastustamiseksi (HE 309/1993). Nyt valtioneuvosto on vierittämässä kulkutaudin vastustamisen yrityksien ja kansalaisten vastuulle erilaisin sulku- ja rajoitustoimin. Kuitenkin perustuslaki siis edellyttää, että toimintavelvoite on julkisella vallalla. Julkinen valta ei vierittää vastuuta toisaalle, eikä käyttää pelkkiä toissijaisia keinoja. Olennaisinta olisi estää viruksen ja muuntovirusten maahantulo. Emme me kansalaiset tai yritykset voi mennä rajalle vaatimaan tulijoilta negatiivista koronatestitulosta, mutta julkinen valta voi. Kulkutaudin vastustamiseksi julkisen vallan tulee torjua virusta rajalla konkreettisin toimin, ei jäädä vuodeksi kikkailemaan terminologialla.

Julkinen valta tarkoittaa paitsi viranomaisia ylipäätänsä, tässä tapauksessa erityisesti valtioneuvostoa, jota pääministeri johtaa ja jolla on vallan kolmijako-opin ja perustuslakimme mukaan Suomessa presidentin ohella ylin toimeenpanovalta. Toivon, että tämä tieto ei tule pääministeri Marinille yllätyksenä.

Pääministerin tehtävä ei voi olla vastavalmistuneen harjoittelupaikka, oli kyseessä sitten mies tai nainen.

 

 

 

 

+23
LauraKorpinen
Perussuomalaiset Helsinki
Ehdolla kuntavaaleissa

Helsinkiläinen asianajaja, varatuomari, yrittäjä

Perussuomalaisten kuntavaaliehdokas Helsingissä

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu