Sinivalkoisesta tuli mustavalkoinen

En pitänyt Kekkosen ajan epärehellisyydestä, enkä tavasta, jolla poliitikot käyttivät idänsuhteita asemansa pönkittämiseen. Ihmettelin pakonomaista tarvetta toistella liturgioita. Aina oli mainittava aktiivinen ja rauhantahtoinen puolueettomuuspolitiikka.

Neuvostoliiton romahdettua oli vapaus puhua, olla toistamatta liturgioita.

Nyt maailma on taas muuttunut. Yhden totuuden aika on palannut. Aiempaan verrattuna jopa pahempana.

Siinä missä ennen ulkopolitiikassa korostettiin rauhantahtoisuutta, on nyt korostettava sotaisuutta.

Tänä päivänä, jos haluat pitää Suomen erossa sodasta, heilahtaa taas leimakirves: olet putinisti.

Pyrkyreiden kuorolla oli Kekkosen aikana vain yksi nuotti. Samoin on tänään. Ja varmaa on, että kun ajat vaihtuvat, pyrkyreiden nuotti vaihtuu taas kuin sormea napsauttaen.

Vaikka aiempi Neuvostoliiton kumartelu ja nykyinen Venäjään kohdistuva viha vaikuttavat aluksi täysin päinvastaisilta suhtautumistavoilta, on myös yhtäläisyyksiä. Sitä harjoittavat taas valtaapitävät ja heidän hännystelijänsä. Suhtautuminen nauttii valtamedian kritiikitöntä hyväksyntää. Melkoisella todennäköisyydellä he, jotka nyt viskovat Putin-korttia, olisivat Kekkosen aikana syyttäneet kanssaihmisiään neuvostovastaisiksi. Yhtäläistä on myös se, että juhlapuheissa väitetään toimittavan Suomen eduksi, vaikka tosiasiassa Suomea ja suomalaisia vahingoitetaan vuoron perään eri suuntaan kumartelemalla ja toiseen suuntaan pyllistelemällä.

Historiasta tiedämme, että ”hyvä Neuvostoliitto, paha länsi”, oli tarkoituksella ylläpidetty valhe. Joudutaanko joskus ”hyvä länsi, paha Venäjä” -hokemaa uudelleenarvioimaan?

Lapset rakastavat hyvä – paha -kertomuksia. Aikuisten tulisi tietää ne saduiksi.

 

LauraKorpinen
Perussuomalaiset Helsinki

Asianajaja, varatuomari, yrittäjä

Helsingin kaupunginvaltuutettu (PS)

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu