Suostumus2018 – sutta ja sekundaa

Eduskunnassa keskusteltiin tänään raiskauslainsäädännön muuttamisesta Suostumus2018-lakialoitteen pohjalta https://yle.fi/uutiset/3-10976824. Tämä aloite on osa pitkällistä jatkumoa, jossa lainsäädännön uudistamista ohjaa kovaäänisten, mutta lainsäädännöstä ja lainkäytöstä hyvin vähän ymmärtävät idealistit.

Suuresti on huudettu viime aikoina ”oikeusvaltioperiaatteesta”, mutta Suostumus2018-aloite perustuu rikosoikeudellisten periaatteiden täydelliselle ymmärtämättömyydelle. Ensinnäkään, minkään rikoksen ei pitäisi perustua siihen, että henkilö ei osaa lukea toisen ihmisen ajatuksia. Toiseksi, syytetyn ei oikeusvaltiossa pitäisi joutua todistamaan syyttömyyttään. Nyt syytetylle sellaista velvollisuutta ollaan asettelemassa. Syytetyn pitäisi näyttää, että suostumus on ollut. Toinen vaihtoehtohan olisi, että syyttäjä näyttäisi toteen, ettei suostumusta ole ollut. Mutta miten näytetään toteen suostumus jota ei ole?

Kolmantena, ja mielestäni keskeisimpänä asiassa on se, että raiskauslainsäädäntöön ei tule luoda jonkinlaista postimyynnistä tuttua ”katumisoikeutta”. Ei pitäisi olla liikaa vaadittu, että ilmaisee selvästi sanoin tai teoin, ettei halua seksiä, eikä jätä asian ilmoittamista vaikkapa kahden viikon päähän. Jo nykylaissa on kriminalisoitu tiedottoman raiskaus, ja henkilön, joka ei kykene ilmaisemaan mielipidettään. Valitettavasti jo tämä nykyinen lainsäädäntö on idealismissaan liian väljä, ja on johtanut siihen, että raiskauksesta voidaan tuomita mies silloinkin, kun nainen on ollut yhdynnässä päällä.

Seksuaalirikosten tuomioissa on varmasti korjattavaa, tuomiot ovat yleisen oikeustajun näkökulmasta kovin lyhyitä, ja vankeusrangaistus tuomitaan valitettavan usein ehdollisena. Keskityttäisiin lainsäädäntötyössä ongelmien korjaamiseen, eikä uusien ongelmien aiheuttamiseen.

LauraKorpinen

Helsinkiläinen asianajaja, varatuomari, yrittäjä (PS)

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu