Rasvasodan mannekiinit 

Amerikkalainen tohtori Ancel Keys esitti 1950-luvulla rasvateorian, joka mukaan rasvaisten ruokien kulutuksella on selvä yhteys sepelvaltimotautikuolemiin. Pääsyyllisenä pidettiin kovia eläinrasvoja. Myöhemmin tätä alettiin kutsua kolesteroliteoriaksi. 

1972 alkaneessa Pohjois-Karjala-projektissa uskottiin myös tähän teoriaan. Pahimmaksi metsurien sydäninfarktien aiheuttajaksi todettiin kovat rasvat, läski ja voi, joiden syöminen aiheutti projektin vetäjien mielestä korkeat kolesteroliarvot. 

Metsureista tehtiin projektin sytyttämän rasvasodan takia varoittava esimerkki kovan rasvan käytöstä. Hoettiin ja hoetaan edelleen: “Kun metsurit lähtivät metsään heillä oli läskiä repussa!”

Projektissa olisi pitänyt huomioida myös metsurien erittäin heikko ekonomis-sosiaalinen tilanne. Tasavallan presidentti Urho Kekkonen ilmaisi puheessaan huolensa syrjäseutujen huonosta taloudellisesta tilasta. Hänen mielestään suomalaisten metsätyöläisten palkkataso oli kansallinen häpeä. 

Metsureiden työ oli raskasta ja kuluttavaa. Sydänvikojen lisäksi heitä vaivasi tuki- ja liikuntaelinsairaudet ja kovassa pakkasessa työskentely vioitti hengityselimiä. Päivittäinen ravintoenergian tarve oli 6000-8000 kcal. 

Kokonaan huomioimatta jäi kai se, että metsurit olivat sotineet vuosikausia, joten he kärsivät sodan aiheuttamista traumoista. 

Lääketieteen tohtori Pekka Aroviita sanoo stressistä näin (IS.7.10.): ”Jos elämässä on ollut stressaavia elämäntilanteita, on myös enemmän sydänsairauksia. Se näkyy tutkimuksissa.”

Rintamamiehillä oli paljon hermostollisia sydänoireita, joita lääkärit nimittivät sotilaan sairaudeksi tai joksikin sellaiseksi. 

Sairauksista tai vanhenemisesta johtuva työtehon aleneminen merkitsi metsureille sitä, että tilipussi ohentui entisestään, sillä he tekivät työtä urakkapalkalla. 

Tällainen toivoton tilanne aiheutti varmaan samanlaista ahdistusta, mitä sotilaat kokivat sodassa. Projektin ensimmäisessä osaraportissa mainitaankin sydämestä johtuvat rintakivut ja ahdistukset ovat oletettua suurempia. (HS 15.5. 1973)

Tällaiselle sairaudelle on varmaan hieno lääketieteellinen nimikin. Selkokielellä ilmaistuna sen oireet ovat rinnasta pistää ja vituttaa.

Metsurien työ on noista ajoista muuttunut valtavasti. Tomi Ikävalkon mielipidekirjoituksesta (HS 4.10.) selviää seuraava: töitä tehdään keskimäärin 9 kk vuodessa, muun ajan toimeentulo turvataan ansiosidonnaisella työttömyysturvalla. Metsäalalla töitä ei voi tehdä ympäri vuoden, koska talvella runsas lumentulo tekee työstä kannattamatonta. 

Professori Timo Strandberg korostaa kirjoituksessa ”Korkea kolesteroli voi vaivata nuoriakin” (HS 12.3.21), miten tärkeää on tarkistaa kolesteroliarvot jo nuorenakin. Tämä onkin varmaankin hyvä neuvo. 

Yksi syy professorin mielestä on se, että erilaiset korkealle kolesterolille altistavat geenitekijät ovat Suomessa yleisiä. Toinen pahis hänen mukaansa on, kuinkas muuten, Pohjois-Karjala-projektiin viitaten kovat rasvat. 

Näin hän varoittaa kovista rasvoista: Jos ajatellaan tunnettua esimerkkiä eli 1960-luvun Pohjois-Karjalan metsureita, eivät he olleet lihavia tai huonossa kunnossa, vaan päinvastoin erittäin hyvässä fyysisessä kunnossa. He kaatoivat päivät pitkät puita ja kahlasivat lumihangessa, mutta kuolivat 40-50 vuotiaina sydäninfarktiin. 

Silloinen metsätyö ei ollut mitään kuntoliikuntaa. Tiedän mistä puhun, sillä olin maanpuolustushommien päätyttyä metsätöissä Pohjois-Suomessa. 

Jonkinlaisen käsityksen nykyihminen saa mainittujen metsureiden tuon ajan rasittavuudesta juoksemalla maratonin, joka kuluttaa energiaa noin 3000 kcal.

Joku väitöskirjan tekijä voisi tutkia, kuinka suuri osuus muilla terveyttä vaarantavilla tekijöillä, kuin kovalla rasvalla, oli Pohjois-Karjalan metsureiden sydäninfarkteihin.

Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole osallistua rasvasotaan. Toiveena on, että nyt kun on uusiakin tutkimuksia ravintorasvojen terveysvaikutuksista, niin käytettäisiin niitä ja jätettäisiin Pohjois-Karjalan metsurit vihdoinkin rauhaan.

He olivat miehiä, jotka ankarissa olosuhteissa sota- ja rauhanaikana antoivat kaikkensa tämän maan puolesta. Heidän muistoaan voisimme kunnioittaa muistomerkillä tai vaikkapa liputuspäivällä.