Ei tämä maailmanloppu mikään maailmanloppu ole ja siksi en aio nodattaa maskipakkoa tai muita Koronarajoituksia.

Jos dinosaurukset olisivat osanneet puhua, olisivatkohan nekin kutsuneet omaa sukupuuttoaan maailmanlopuksi? Kuulostaa huvittavalta ajatukselta mutta juuri niin narsistisia me ihmiset olemme. Me ihan oikeasti uskomme että kaikki loppuu kun me kuolemme.

Me kuvittelemme olevamme niin tärkeitä että kaikki täällä maailmankaikkeudessa katoaa meidän mukana. Ei katoa. Ketään ei kiinnosta. Kaikki jatkuu kuten ennen. Olemme turhia. Jotain 99% täällä olleista lajeista on kuollut sukupuuttoon. Me olemme vain yksi niiden joukossa.

Huomatkaa maskien puute. Tämä on meilläkin pian edessä.

 

Hysteerinen kuolemanpelko on nyt muodissa ja yksi pikku flunssa on saanut aikaan ilmiön jolle osuvin termi on massapsykoosi. En keksi oikeasti mitään niin järjetöntä kuin se, että pelkää kuolemaa niin paljon ettei uskalla elää. Se jos mikä on elämän tuhlausta. Kuka ajattelee kuolinvuoteellaan ”onneksi en lähtenyt himasta mihinkään niin elin pari vuotta pidempään”. Oikeasti? Vanhukset lukitaan karanteeniin vanhainkotiin eristyksiin. Monet heistä viettäneet elämän viimeisen vuoden yksin eristyksissä näkemättä läheisiään koska Korona. He kuolevat niin että ovat olleet vuoden yksin vanhainkodissa jossa olot ovat karummat kuin vankilassa. Tämä on sairasta. Mitä hyötyä taistella kuolemaa vastaan ja tuhlata elämä? Se tulee silti. Ihan sama miten paljon sitä pelkäät. Ihan sama kuinka monta maskia laitat naamalle sinä tulet kuolemaan. Todennäköisesti johonkin muuhun kun Koronaan. Niin yksilönä kuin ihmiskuntana se ei ole tämä Flunssa joka meidät tappaa ja tilanne olisi aivan sama ilman sitä. Meidän sukupuutto on aivan käsillä ja sitä ei voida pysäyttää. Se on vääjäämätön seuraus ylikansoittumisesta.

 

Nämä ihmiset jotka väittävät olevansa luonnonsuojelioita ja humanisteja samaan aikaan ovat kaikista hauskimpia tapauksia. Se on vähän sama kun olisi Juutalainen natsi. Mutta kuka tarvitsee logiikkaa…

Muutama fakta jota jokaisen on hyvä miettiä

 

  • Maapallon väkiluku on kaksinkertaistunut 1950-luvulta tähän päivään.
  • Ilmastonmuutos saa aikaan sen että yhä useampi alue muuttuu elinkelvottomaksi.
  • Tämän seurauksena ihmiset pakenevat näistä maista niihin mitkä ovat vielä elinkelpoisia. Tätä ei voida pysäyttää millään poliittisilla päätöksillä. Se haluammeko rajat auki vai kiinni ei merkitse enää siinä vaiheessa mitään, kun ihmisiä on tarpeeksi suuri joukko pyrkimässä sisään.
  • Kasvanut väkiluku aiheuttaa isoja ongelmia maahanmuuton kohdemaissa. Seuraa konflikteja uusien ja vanhojen asukkaiden välillä. Vika ei ole maahanmuuttajissa tai rasistisessa kantaväestössä vaan tämä on täysin luonnollinen asia jota tapahtuu eläinkunnassa jatkuvasti. 
  • 12 vuoden sisään maailmaan on syntynyt milajrdi ihmistä enemmän, kuin mitä täältä on kuollut pois.
  • Jo tämän hetkinen kulutus vaatisi 2,3 maapallon luonnonvarat että se olisi kestävää
  • Tälle ei ole mitään tehtävissä.

Kaikki edellä mainittu olisi totta ilman koronaakin. Mutta tuohon kun lisää päälle sen globaalin laman jonka tämän flunssan laukseisema paniikki saa aikaan, niin tämä sukupuutto tulee varmasti olemaan todella, todella hanurista.Miksi emme voisi ottaa kaiken irti vielä kun voi, vaan mielummin vietämme viimeiset vuodet yksin eristäytyneenä koloihimme ja kohtaamme loppumme maskit naamalla kuin pelkurit. Hieno Legacy kerrassaan. Emme osaa edes kuolla arvokkaasti.

Aaaaaaaaaaaaaaaaaargh!

Tämä onkin ainoa tragedia tässä muuten täysin luonnollisessa asiassa nimeltä sukupuutto. Jos ei hyväksy kuolemaa ei hyväksy elämää. Universumin sääntö on että kaikki syntyy -> elää -> kuolee. Sitä ei koronarajoitukset muuta. Ei vaikka miten rajoitettaisiin, luonto voittaa aina.

 

Monen mielestä tämä saattaa olla pessimistinen ja masentava kirjoitus. Tämä ei ole. Tämä on realismia. Minusta tämä on itseasiassa lohduttavaa. Ei minun, sinun tai kenenkään elämällä ole oikeasti mitään väliä. Kun tuon sisäistää alkaa elämään! Ihan sama mitä teet lopputulos on sama, joten onko mitään syytä ottaa paineita tai stressata tästä elämästä?

Haters gonna die

Kuinka paljon ajatellaan sitä mitä joku seppä Jooseppi Kalevinpoika 1600-luvulta teki? Niin paljon sinuakin ajatellaan ihan hetken päästä. Miksi pitäisi elää muita miellyttäen tai ympäröivää yhteiskuntaa palvellen? Sinulla on yksi elämä älä tuhlaa sitä vaan ota siitä kaikki irti. Se päivä kun hyväksyt kuoleman alat vasta todella elää, voit tehdä aivan mitä tahansa. Se ei merkitse mitään enää miljoonan vuoden kuluttua. Silti sitä käytetään koko elämä kuvitellen että minä ja meidän lajimme on universumin keskipiste ja miettii kokoajan mitä muut ajatetlee itsestä ja suurin pelko on kuolema. Tämä on narsistista itsepetosta jossa ei ole mitään järkeä!

”I Wake up in the morning and i wonder, why everything’s the same as it wasI cant understand, no I cant understand, how life goes on the way it does

Why does my heart go on beating? Why do these eyes of mine cry? dont they know it’s the end of the world, it ended when you said goodbye”

 

 

 

Ja näistä syistä minä en pidä maskia, en ota rokotusta, ei voisi vähempää kiinnnostaa jotkut turvavälit tai rajoitukset. Panikoikaa ihan rauhassa ja pitäkää flunssapsykoosinne minä en kuitenkaan aio siihen osallistua. Tästä on tullut jo ihan periaatekysymys.

 

Mielummin kuolen vapaana kuin elän vankina. Ei tämä maailmanloppu sentään mikään maailmanloppu ole 🙂

 

 

+3
Lauri Paavola
Sitoutumaton Helsinki

Itä-helsinkiläinen sitoutumaton kansalaisaktivisti järjen ja logiikan puolesta valheita vastaan!

Taistelen etenkin inhimillisemmän päihdepolitiikan, yksilönvapauksien ja sananvapauden puolesta.

Läheisiä aiheita ovat muunmuassa koronapaniikin arvostelu, jokaisen eduskuntapuolueen politiikkojen arvostelu ja kaksinaismoralismi, huumeiden vastainen sota, terrorismin vastainen sota, uskontojen kritiikki (erityisesti kolme pahinta Kristinusko, Islam ja Juutalaisuus), ihmiskunnan typeryys, ihmisen lähestyvä sukupuutto jota me suuressa narsismissamme kutsumme "maailmanlopuksi" sekä musiikki.

Mikäli minun teksteistä provosoidut niin tiedät olevasi väärässä. Totuuden puhuja ei pelkää vastakkaista mielipidettä vaan vastaa niihin mielellään. Vain valehtelija tarvitsee sensuuria.

Rakkaudesta lajiin since 1995 ❤

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu