Voidaanko Poliisin budejtista leikata ilman että turvallisuustilanne heikentyy?

Hallituksen uudessa budjettiesityksessä Poliisilta aiotaan leikata tuntuvasti ja tämä on herättänyt vastalauseita niin poliisin suunnalta kuin tavalliselta kansaltakin.

Ikävä tosiasia on se että jostain joudutaan leikkaamaan ja mikäli leikkausten kohteena on Poliisi pelätään turvattomuuden lisääntyvän. On totta ettei poliisin nykyiset resurssit tunnu riittävän vakavien rikosten kuten ihmiskaupan selvittämiseen eikä seksuaali ja väkivaltarikosten tutkinnastakaan pidä leikata yhtään tai yhteiskuntamme muuttuu entistä turvattomammaksi.

Miten voidaan siis leikata poliisin budjettia niin ettei turvallisuustilanne heikkene?

Noh minulta löytyy siihen yksinkertainen keino eli

Lakkautetaan huumepoliisi!

 

Kun miettii mikä poliisiosasto on kaikista turhin ja jonka saavutukset ovat lähellä nollaa ja joka on aiheuttanut valtavasti haittaa eikä oikeastaan mitään hyötyä niin vastaus on aika selkeä mistä voidaan ja mistä myös kannattaa leikata.

 

Mitä tuo organisaatio on saavuttanut olemassaolonsa aikana? Katsotaanpa

  • Huumeiden käyttö yleistyy kokoajan
  • Huumekuolematilastoissa paukkuu joka vuosi uudet ennätykset ja ne ovat euroopan huipputasoa
  • Alaikäisten käyttö yleistyy jatkuvasti 
  • Huumerikollisuus on kasvava ja globalisoituva ongelma jota ei saada kuriin

Noh nyt voisi joku todeta että huumepoliisiahan tarvitaan siis enemmän kuin koskaan mutta asia on juuri päinvastoin. Ennen kuin huumepoliisia oli olemassakaan nuo yllämainitut ongelmat eivät olleet ongelmia lainkaan. 50-luvulla heroiinia ja amfetamiinia sai vapaasti apteekeista ja toki silloinkin oli narkomaaneja mutta kuinka moni kuoli huumeisiin? Käyttikö alaikäiset niitä? Vaikka huumeidenkäyttöä esiintyi niin esiintyikö huumerikollisuutta?

AIVAN

Huumeidenkäyttö oli kansanterveydellinen ongelma eikä kovin vakava sellainen kunnes se keksittiin kieltää, oltiinhan jo alkoholin kohdalla huomattu miten tehokas keino tuo kieltolaki on ja nyt päätettiin pistää vielä paremmaksi ja toisin kun alkoholin kieltolain aikana nyt myös huumeidenkäyttäjistä tehtiin rikollisia!

Tämä nerokas huumestrategia ei ole ainoastaan onnistunut tekemään tuosta pienestä kansanterveydellisestä ongelmasta todella isoa kansanterveydellistä ongelmaa ja jatkuvaa kuluerää veronmaksajille se on myös tuonut mukanaan huumerikollisuuden, kansainväliset huumekartellit, vaaralliset muuntohuumeet joita käytetään kun halutaan kiertää huumelakeja, epäpuhtaat aineet, teollisuuskemikaalit joita käytetään päihtymiseen joista ei laki juuri rankaise mutta jotka on perinteisiä huumeita monta kertaa vaarallisempia tästä pahimpana esimerkkinä lakka, jonka käyttö yleistyy ja jossa tappavan yliannostuksen riski on ihan eri mittakaavassa kun aineiden kohdalla jotka on alunperin tehty ihmisten käyttöön lääkkeeksi.

Lakka on tehty piirilevynpuhdistusaineeksi joten elimistölle se tekee huomattavasti enemmän tuhoa kun aineet jotka on haitoistaan huolimatta kuitenkin ihmisten käyttöön suunniteltu. Tuohon lakan käytön yleistymiseen ei olla poliisissa eikä muuallakaan herätty vaikka kyseessä on aivan valtava ongelma ja olen omin silmin nähnyt kuinka se on vienyt muutaman ystäväni mennessään. Hyvänä esimerkkinä sen vaarallisuudesta eräs (entinen) ystäväni joka oli kerran luonani ja oli ottamassa lakkaa(siitä huolimatta että olin kieltänyt kyseistä substanssia nauttimasta minun huushollissani) ja läikytti sitä vahingossa hänen tablettinsa päälle. Tabletin kuori syöpyi siitä ja kun totesin että kato nyt ja mieti mitä toi tekee sun sisäelimille! Sä voit kaataa tohon päälle ihan mitä tahansa muuta douppia ilman että mitään käy mutta kato mitä pieni määrä tota p*skaa tekee!  Valitettavasti tämäkään ei herättänyt häntä emmekä ole enää sattuneista syistä tekemisissä.

Lakkaa ei luokitella Suomessa huumausaineeksi vaan laittomaksi tuontitavaraksi tms eikä sen hallussapidosta voi saada enempää kun max vuoden tuomion (huumeissa maksimi 10v), yleensä siitä ei saa mitään ja sitä käytetään koska se on halpaa ja siihen addiktoituu todella nopeasti ja todella pahasti (lakka kuuluu alkoholin ja bentsojen kanssa niihin aineisiin joissa vieroitusoireet ovat niin vakavia että niihin voi jopa kuolla) Huumepoliisia se ei kuitenkaan kiinnosta, he keskittyvät niihin huumeisiin joiden ka’upassa liikkuu eniten rahaa.

 

Olen havainnut miten huumeista mitkä poliisi on takavarikoinut on mystisesti 1/4 kadonnut johonkin siihen mennessä kun tulee oikeudelta paperit jossa kerrotaan että sinulta on löytynyt vähemmän huumeita kun mitä sinulla on todellisuudessa ollut.

Monet tuttavistani ovat myös havainneet saman ilmiön ja jos poliisi on löytänyt 20 grammaa niin oikeuden papereissa se on muuttunut 13 grammaksi. Eikö olekkin jännä? Kovin moni ei tosin valita tästä sillä tuomioasteikkohan olisi kovempi jos olisi enemmän joten kaikki on tyytyväisiä.

Johonkin sitä kamaa kuitenkin katoaa mystisesti, minnekköhän? Sitä voi itse kukin pohtia…

 

Huumepoliisi ja Poliisi organisaation johto ovat usein julkisuudessa ottaneeet kantaa huumeiden laillistamista/dekriminalisointia vastaan mikä on ymmärrettävää, kuuluvathan he niihin harvoihin jotka huumeiden laittomuudesta oikeasti hyötyvät. Tavallienn kansa toki häviää lisääntyneen rikollisuuden, turvattomuuden ja täysin hukkaan heitettyjen veroeurojen muodossa mutta huumepoliisin koko olemassaolo perustuu kieltolakiin. Huumekauppiaat sekä huumepoliisit ovat kieltolain selkeimmät hyötyjät ja välillä näitä kahta on vaikea erottaa toisistaan sillä kukapa muu olisi luonnollisempi taho hallitsemaan laittomia huumemarkkinoita kun huumepoliisi!

Mikään ei ole rikoksen selvittämisen kannalta niin suuri apu kuin uhri joka haluaa tekijän vastuuseen

Huumerikokset ovat sellaisia ettei niissä ole varsinaista uhria joka tekisi rikosilmoituksen ja haluaisi tekijälle oikeutta. Huumerikoksissa mikään osapuoli ei kaipaa poliisia puuttumaan. Tämä tekee tutkinnasta huomattavasti haastavampaa kuin muissa rikoksissa ja poliisi joutuu käyttämään niiden selvittämiseen todella paljon rahaa, rikkomaan perusoikeuksia kuten kirjesalaisuutta ja kotirauhaa sekä turvautumaan likaisiin konsteihin.

Yleisin tälläinen konsti on ilmiantajien, kansan kielellä vasikoiden käyttö. Homma menee niin että kun poliisit saa kiinni jonkun pikkudiilerin joka lähes poikkeuksetta on itsekkin käyttäjä ja yleensä on velkaa hänen hallusta löytyneistä huumeista, poliisit ns ”palkkaavat” hänet vasikaksi sillä osaavat käyttää tämän narkomaanin epätoivoista tilannetta hyväksi. Työskentelet meille, me ei puututa sun touhuihin ja ilmiannat kätevästi ne joille olet velkaa ja näin sitten kivasti molempien ongelmat ratkeaa. Moni suostuukin tähän. Tämä on sekä poliisille että tälle pikkunilkille molempia osapuolia hyödyttävä suhde kun toinen saa rauhassa diilata kamaa ja toinen näyttää tehokkaalta rikoksen torjujalta.

Tämä toki pätee isompiinkin kaloihin ja paras esimerkki tästä on Aarnio-Vilhunen alianssi jossa kuvio oli nimenomaan tämä sillä erotuksella ettei Vilhunen vasikoinut häntä ylempiä tahoja vaan alempia tahoja, omia kavereitaan. Jartsaa juhlittiin sankaripoliiisina ja Keijo sai rauhassa tehdä huumekauppaa, johon Jartsakin päätti sitten itsekkin osallistua ja saada kunnian ja maineen lisäksi myös riihikuivaa käteistä tästä huumeiden vastaisesta työstään. Tälläinen yhteistyökuvio on hauskaa niin kauan kun siitä ei jää kiinni, nyt molemmat herrat istuu Sörkän liskolla pedofiilien ja muun ihmissaastan seasssa, juuri oikea paikka korruptoituneelle huumepoliisille ja kavereitaan käräyttävälle vasikalle.

Mikä tässä on hauskaa on se että nyt kun Jartsalta on riisuttu virkamerkki hän on varmasti tajunnut että se oli se ainoa asia minkä vuoksi häntä kunnioitettiin eikä ilman sitä kavereita juuri ole. Sehän siinä on kun on likainen kyttä, ei sua kukaan silloin kunnioita tai arvosta. Jotkut kyllä voi tehdä diilejä sun kanssa niin kauan kun pystyt virkamerkin avulla järjestämään suojelua, mutta kun se otetaan pois niin sitten ei kukaan ole auttamassa paitsi valtio joka pistää sut vankilaan vankilan sisällä, siis sinne missä on pedofiilit ja muut joita ei voi päästää tavalllisten rikollisten sekaan sillä muutenhan he saattaisivat saada ansionsa mukaan.
Huumerikollisten ja iltotyttöjen kanssa pelaaminen ja kulissien pitäminen varmasti hivelee egoa ja pahimmillaan itsepetos on niin vahva että luulee olevansa todella kova jätkä, pahan luokan gangsteri ja naistenmies joka on niin ovela ettei kukaan voi hänelle mitään.

Nyt kun pikkupossu on yksin karsinassa on varmasti todellisuus iskenyt silmille ja lujaa.

Melkein käy sääliksi, sitten muistan että tämä on se sama kaveri joka on ollut ottamassa kiinni viattomia nuoria ja tuhonnut varmasti monen uran ja opiskelun ottaessaan heidät kiinni jostain mitä itse välittää.

 

Naivit ihmiset kuvittelee että Jartsa oli joku poikkeustapaus vaikka tämä on ihan yleinen toimintamalli huumepoliisissa niin meillä kuin maailmallakin. Norjassa jäi pari vuotta sitten Oslon huumepoliisin päällikkö Eirik Jensen kiinni ihan samoista touhuista. Viro veti vielä paremmaksi ja paikallisen KRPn huumeosaston päällikkö Vallo Jäärats ei saanut edes potkuja kun jäi huumekaupasta kiinni ensimmäisen kerran ja hän jatkoi siitä mihin jäi, niin poliisina kun rikollisenakin ja toisella kertaa sentään tuli vankilatuomion lisäksi myös potkut.

Tässä on vain ne jotka ovat jääneet kiinni ja kaiken järjen mukaan näitä vastaavia sankareita on useita sillä kun on poliisi kiinnijäämisriski on aika paljon pienempi kun jollain Ranta-aholla ihan siitä syystä että poliisin rikoksia tutkii poliisi.

Jartsaakaan eivät käräyttäneet toiset poliisit vaan prostituoitu jonka kanssa Jartsalle oli tullut ilmeisesti vähän henkilökohtaisia riitoja ja maailmasta ei löydy mitään niin vaarallista kuin älykäs ja katkera nainen joka janoaa kostoa ja sen sai myös Jartsa huomata.

Jostain syystä prostituoidut tuntuu olevan niitä jotka on parhaiten perillä poliiisin toiminnasta ja tempuista eikä Saara ollut niin tyhmä että olisi lampsinut poliisiasemalle rikosilmoitusta tekemään vaan päätti suunnata suoraan sisäministerin puheille, joka onneksi sattui olemaan kristitty huumeiden vastainen hihhuli eikä korruptoitunut poliitikko joka olisi tehnyt sen mikä on helpointa ja pyrkinyt hautaamaan jutun. Päivi Räsäsen ehdottomasti suurin saavutus on se että hän vei jutun eteenpäin sillä hän oli varmasti aidosti järkyttynyt ja vaikkei tämäkään saanut häntä ymmärtämään että kieltolaki ei toimi sai hän sentään paljastettua sen kieltolain todelliset kasvot.

Tässä on oikeastaan feministinenkin aspekti

kun sitä miettii, kaksi täysin erilaista naista, huumerikollisten kanssa koko elämänsä pyörinyt prostituoitu ja Suomen kuuluisin siveyden sipuli ja syntisistä nautinnoista pidättäytyvä ja muiltakin ne kieltävä kristilliskonservatiivi saivat yhteistyöllään tuotua alas patriarkaalin huipulla olevan ahneen ja häikäilemättömän setämiehen joka luuli ettei koskaan jotuisi teoistaan vastuuseen.

Jos tämä ei ole patriarkaatin murskaamista niin mikä sitten on?

”Et sinä voi koko huumepoliisia leimata yhden mädän omenan takia”

Niin paitsi että tuo mätä omena johti tuota lafkaa eikä hänen alaiset huomanneet mitä heidän pomo touhusi. He ovat saaneet koulutuksen huumerikosten tutkintaan eivätkä huomaa mitään kun heidän oma pomonsa tekee niitä työajalla vuosien ajan. Istuskelevat autossa odottelemassa, veronmaksajien rahoilla tietenkin, kun päällikkö käy vähän poistamassa huumepoliisin/kauppiaan stressiä rentouttavan suihinoton avulla. Tuntuuko hyvältä maksaa niitä veroja jolla tämäkin lysti maksetaan?

On tasan kaksi vaihtoehtoa miksi Aarnion alaiset eivät huomanneet mitä Jartsa touhuaa. He ovat joko

a) Äärimmäisen epäpäteviä työhönsä ja vähän yksinkertaisia muutenkin kun eivät havaitse huumekauppaa joka tapahtuu ihan heidän omien silmien edessä 

tai

b) itsekkin läpeensä korruptoituneita 

Näistä ainoastaan yksi on erotettu (mutta ei vankilaan tuomittu) virkarikosten vuoksi, loput ovat edelleen siellä poliisissa töissä.

Meidän naapurimaista kahdessa on jäänyt kiinni omat Aarniot ja uskooko joku ettei myös Ruotsissa ole samanlaista kaveria? Puhumattakaan Venäjästä? Venäjän huumepoliisihan nyt varsinkin on humaanein, ihmisläheisin ja suoraselkäisin organisaatio mitä maa päällään kantaa, ei epäilystäkään. Kun kysyy heiltä kantaa mitä mieltä he ovat huumeiden laillistamisesesta niin olen kohtuullisen varma että vastaus on sama kun meidän sankaripoliiseilla ja ihan samoista syistä, eli tietenkin siitä että ollaan huolissaan huumerikollisuudesta eikö niin? 😉

Helsingin Huumepoliisia ei kuitenkaan ei enää ole (nyyh 😪)  vaan se yhdistyi Jartsan bestiksen, entisen poliisipäällikön ja nykyisen Kokoomuksen kansanedustaja Kari Tolvasen luotsaaman väkivaltarikosyksikön kanssa ja se yksikkö kulkee nykyään nimellä ”vakavan rikollisuuden tutkintayksikkö”. Samat veijarit siellä silti on duunissa ja samoissa hommissa eikä tuolla nimenvaihdoksella ollut mitään merkitystä paitsi imagosyyt. Muistan kuinka silloin kun olin ylä-asteella niin sieltä tultiin Helsingin huumepoliisista pitämään päihdevalistustuntia eikä tuollainen oikein enää onnistuisi ilman tätä nimenvaihdosta.

Kuvitelkaapa tälläinen skenaario:

Konstaapelit Heikki Yli-Vajurija Anna Ketola ovat tulleet Vuosaaren ylä-asteen 7B luokalle kertomaan huumeiden vaaroista ja ovat lopettelemassa Power Point esitystä heidän työstä

 

Konstaapeli Yli-Vajuri: Ja näin me käymme kiinni huumerikollisuuteen kovalla kädellä sillä huumeet ovat vaaraksi teille jos niitä käytätte ja myös kaikille muille

Konstaapeli Ketola: Kyllä ja on syytä muistaa että vaikka huumemyönteisyys on kasvussa me täällä poliisissa vastaamme siihen edelleen kovalla tarmolla sillä huumeita jos kokeilette ne pilaa teidän elämän sillä jos saamme teidät niiden käytöstä nalkkiin, pilaamme teidän tulevaisuuden ja lähtee opiskelu/työpaikka alta ja tulee rekisteriin merkintä että olet likainen nisti!

Konstaapeli Yli-Vajuri: Juurikin näin!  Olikos kellään mitään kysymyksiä?

*muutama oppilas viittaa*

Konstaapeli Ketola: No vaikka sinä lippispää jolla on nuuska huulessa siellä takapulpetissa

Pete 13v: No mut eihä joku dänkki ny niin paha oo kai ny sen vois laillistaa ees?

Heikki: Kyllä se kuule on paha! Porttihuume joka johtaa psykoosiin!

Anna: Juurikin näin, sen käyttöä eikä etenkään myyntiä tule missään nimessä sallia!

Pete: Nii mut eiks teidänki pomo diilannu sitä?

Heikki: 😒

Anna: 🙄

Heikki: 😣

Anna: 😫

Pete: *ottaa nuuskan pois huulesta ja laittaa sen pulpetin alle*

Kiusallinen hiljaisuus valtaa luokan

 

Nimenvaihdos oli siis tarpeen kuten huomaatte

Kun tämän kaiken ottaa huomioon ei pitäisi olla niin vaikea kysymys että mihin ne leikkaukset pitäisi kohdistaa mutta koska ihmiset ovat hieman yksinkertaisia niin veikkaan että seksuaalirikostutkinnasta ne varmaan kuitenkin tullaan ottamaan ja nämä veijarit jatkaa kuten ovat tähänkin mennessä jatkaneet sillä kansan syvät rivit ei ikinä salli että ihmiset saa ”vapaasti käyttää huumeita”(lue: ettei ketään rangaista sen vuoksi mitä laittaa omaan kroppaansa) ja onhan se nyt parempi että huumekaupan hoitaa poliisi kuin esim apteekit laillisesti.

Kiihkeimmät laillistamisen vastustajat ovat yleensä hartaita kristittyjä mikä on todella hassua kun miettii miten luomiskertomuksessa kerrotaan mitä käy kun ihmisiltä kieltää jonkun nauttimisen. Samalla tavalla kun 50-luvulla ei lapset olleet hirveän kiinnostuneita huumeista vaikka niitä vapaasti apteekista sai, niin myös se Eedenin omenakin olisi todennäköisesti jäänyt syömättä jos sitä ei olisi kielletty erikseen.

 

Lisäksi kun miettii resurssien kohdentamista tulee väkisinkin mieleen Pontius Pilatus joka kysyi kansalta että kumman haluatte että mielummin vapautan, tämän verenhimoisen murhaajan vai tämän hipin joka sai ihmiset näkemään näkyjä?

Kansa vastasi aivan samalla tavalla kun kansa vastaa tänäkin päivänä.

Ajat muuttuu mutta massojen typeryys ei….

 

EDIT: Tsekatkaapa mun tekemä faktantarkastus kannabisaloitteen käsittelystä! Kansanedustajat Kusettamassa Kannabiksesta – YouTube tuossa on korjattu kaikki valheet reaaliajassa ja taustalle on lisätty tilaisuuteen sopivaa musiikkia. Nauttikaa!

 

EDIT: Ottakaahan myös toinen annos totuutta! Marko Kilpi joutuu vastaamaan valheistaan – YouTube

0
Lauri Paavola
Sitoutumaton Helsinki

Itä-helsinkiläinen sitoutumaton kansalaisaktivisti järjen ja logiikan puolesta valheita vastaan!

Taistelen etenkin inhimillisemmän päihdepolitiikan, yksilönvapauksien ja sananvapauden puolesta.

Läheisiä aiheita ovat muunmuassa koronapaniikin arvostelu, jokaisen eduskuntapuolueen politiikkojen arvostelu ja kaksinaismoralismi, huumeiden vastainen sota, terrorismin vastainen sota, uskontojen kritiikki (erityisesti kolme pahinta Kristinusko, Islam ja Juutalaisuus), ihmiskunnan typeryys, ihmisen lähestyvä sukupuutto jota me suuressa narsismissamme kutsumme "maailmanlopuksi" sekä musiikki.

Mikäli minun teksteistä provosoidut niin tiedät olevasi väärässä. Totuuden puhuja ei pelkää vastakkaista mielipidettä vaan vastaa niihin mielellään. Vain valehtelija tarvitsee sensuuria.

Rakkaudesta lajiin since 1995 ❤

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu