CO2-päästöjen Leikkaustarpeen Perusteettomuus

Kun näyttöä ihmisperäisten hiilidioksidipäästöjen aiheuttamaksi uskotulle, uhkaavalle ilmaston lämpenemiselle ei ollut olemassa, YK:n poliitikot jo vuonna 1988 perustivat hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC, tehtävänään tieteellisen näytön hakeminen oletetulle, ihmisperäiseksi uskotulle, uhkaavalle ilmaston lämpenemiselle. Vaikka tuota näyttöä todellisuudesta ei vielä nytkään – kolmen vuosikymmenen jälkeen – ole olemassa, YK:n poliitikot ovat yhä kiihkeämmin ajamassa toteutettaviksi kaikin muodoin mahdottomiksi osoittautuvia ja vain menetyksiä tuottavina pidettäviä, koko maailmaa koskevia, vailla perusteita olevia hiilidioksidipäästöjen leikkauksia.

Vaikka näyttöä ei tuolle ihmisperäisten hiilidioksidipäästöjen aiheuttamaksi uskotulle, uhkaavana pidetylle ilmaston lämpenemiselle ei vieläkään ollut olemassa, poliitikot vuonna 1992 Rion konferenssissa pitivät kuitenkin tarpeellisena varmuuden vuoksi ryhtyä leikkaamaan ihmisperäisiä hiilidioksidipäästöjä. Siitä esimerkkinä Kioton sopimus. Kun tarvittavaa näyttöä tämänkään perusteella ei ollut todettavissa, turvauduttiin vasta hypoteettisina pidettäviin ilmastomallilaskelmiin hiilidioksidipäästöjen leikkaustarpeen selvittämiseksi.

IPCC:n omaksumien, ilmastomallitutkimuksiin perustuvien, epätarkoiksi ja liioiteluiksi osoittautuneet ilmastoherkkyysarvot (so. ilmaston lämpötilan nousu ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kaksinkertaistuessa) poikkeavat olennaisesti verrattuna sitä asianmukaisesti selvittäneiden tutkijoiden esittämiin arvoihin, mitkä ovat niin vähäisiä, että niitä on mahdottoman vaikea nollasta erottaa.

Sekavuus näkyy jo IPCC:n omaksumissa ilmastoherkkyyden arvoissa alueella 4,5 – 1,5 C-astetta. Kun tätä ilmastoherkkyysaluetta vertaa jo esim. Ollilan vertaisarvioituun ilmastoherkkyyden arvioon, mikä on korkeintaan 0,6 C-astetta, voidaan huomata, miten liioiteltu ja epätarkka IPCC:n arvio ilmastoherkkyydestä on. Asia vain pahenee, kun todetaan, että esim. viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana tehtyjen sateliittimittausten mukaan ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden nousun ei ole voitu todeta ilmaston lämpenemistä havaittavasti aiheuttavan.

Edellisen perusteella on myös ymmärrettävissä, miksi IPCC:n omaksumille ilmastoherkkyyksille ei näyttöä todellisuudesta ole olemassa. On myös lisäksi yksittäisiä havaintoja, joiden mukaan ilmakehän nykyisen hiilidioksidipitoisuuden kasvihuonekaasuominaisuuksilla ei todettavissa olevaa vaikutusta ilmaston lämpötilaan ole olemassa. Tällainen helposti ymmärrettynä on mm. se, etteivät ilmakehän nykyisen hiilidioksidipitoisuuden kasvihuonekaasuominaisuudet esim. Afrikan kuivilla savanneilla pysty estämäään lämpötilan putoamista yöllä pakkasen puolelle, vaikka päivällä lämpötila on noussut jopa 70 C-asteeseen. Saman olen itsekin todennut täällä Suomessa, kun syyskesän hallanvaaraa esiintyy tyyninä, pilvettöminä öinä.

Valtamerien pintavesien lämpötilamuutokset hallitsevat ilmakehän hiilidioksidipitoisuutta, missä ihmisperäisillä hiilidioksidipäästöillä ei havaittavan suurta vaikutusta ole. Lisäksi ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kokonaisnousullakaan ei todettavissa olevan suuruista vaikutusta ilmaston lämpötilaan ole; ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden muutostrendien on esim. viimeisen 100 miljoonan vuoden ajalta tehtyjen geologisten ja viimeaikaisten havaintojen mukaan todettu seuraavan ilmaston lämpenemisen muutostrendejä eikä päinvastoin.

Aikaisemmista puheenvuoroistani lainaten totean vielä:
”Kun sekä geologiset että viimeaikaiset havainnot osoittavat ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden muutostrendien seuraavan ilmaston lämpötilan muutostrendejä, ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden nousut eivät ilmaston lämpötilatrendejä hallitse, puhumattakaan siitä, että merkitykseltään pieni, ihmisperäinen osuus ilmakehässä sitä tekisi.”

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu