Pyrkimys koko ihmiskunnan hyvinvointiin avainasia

Toimet, millä voidaan ihmiskunnan hyvinvointia ylläpitää ja parantaa, edellyttävät myös tieteellistä näyttöä todellisuudesta. Niin kauan kuin koko ihmiskunnan hyvinvoinnin kehittämistä yritetään ratkaista yksipuolisin, hypoteettisin, vailla tieteellistä näyttöä olevin, poliittisin konsensuksin, näkemys tilanteesta helposti kärjistyy ihmiskunnan hyvinvoinnin vastaiseksi.

Ymmärrykseni mukaan esim. Kanadan pääkaupunki Montrealin kokouksen päätavoitteiksi muodostuivat toimenpiteet, joilla maakohtaisesti koko ihmiskunnan hyvinvointia on tarkoitus erillisin sopimuksin edistää. Kun siellä analogisena eli yhdenmukaisena mallina pidettiin Pariisin sopimuksen mukaista, vasta hypoteesina olevaa hiilidioksidipäästön leikkaamista – ilman tieteen edellyttämää näyttöä todellisuudesta – Montrealin kokouksen esittämien yksittäisten, maakohtaisten sopimustenkin osalta tulee varmistaa tieteellinen näyttö todellisuudesta. Kun analogista mallia tähän on haettu Pariisin sopimuksen hiilidioksidipäästöjen leikkauksista, Montrealinkin esittämät, maakohtaiset lisäsopimukset edellyttävät tieteellisen näytön todellisuudesta. Sopimukset, mitkä eivät tieteelliseen näyttöön perustu, voivat epävarmoina tuottaa arvaamattomia menetyksiä.

Me kaikki kokemuksestamme hyvin tiedämme, miten hiilidioksidipitoisesta juomastamme hiilidioksidin osapaine pullon ilmatilassa nousee juoman lämpötilan noustessa ja laskee juoman lämpötilan laskiessa. Saman luonnonlain mukaisesti valtamerien pintavesien keskimääräisesti lämmetessä ilmakehän keskimääräinen hiilidioksidipitoisuus nousee ja uudestaan laskee valtamerien pintavesien keskimääräisen lämpötilan laskiessa. Tämä jo ymmärrettävästi selittää, miten valtamerien pintavesien keskimääräinen lämpötila ilmakehän hiilidioksidipitoisuuteen vaikuttaa.

Näissä keskusteluissa yleisesti näkyy vältetyn Henryn lain mukaista, valtamerien pintavesien keskimääräisestä lämpenemisestä ilmakehään aiheutuvien hiilidioksidipäästöjen vaikutusta ilmakehän keskimääräiseen hiilidioksidipitoisuuteen:

1) Hiilidioksidin keskimääräinen osapaine ilmakehässä kasvaa valtamerien pintavesien keskimääräisen lämpötilan noustessa, kunnes hiilidioksidin keskimääräinen osapaine ilmakehässä ja valtamerien pintavesiin liuenneena oleva keskimääräinen hiilidioksidipitoisuus saavuttavat keskenään tasapainon.

2) Kun muut hiilidioksidipäästöt ilmakehään nostavat ilmakehän keskimääräistä hiilidioksidipitoisuutta, Henryn lain mukaisesti vastaavasti hiilidioksidipäästöt valtamerien pintavesistä keskimäärin vähenevät. Tämä tarkoittaa sitä, että muilla kuin valtamerien pintavesistä tulevilla hiilidioksidipäästöillä ilmakehään ei olennaista vaikutusta ilmakehän hiilidioksidipitoisuuteen olemassa ole

Olen usein näillä sivuilla osoittanut sen, että valtamerien pintavesien keskimääräinen lämpötila hallitsee ilmakehän keskimääräistä hiilidioksidipitoisuutta:

– Viimeisen 100 miljoonan vuoden aikana mannerliikunnot ovat valtamerien pintavesiä jäähdyttäneet niin, että ilmakehän keskimääräinen hiildioksidipitoisuus on pudonnut 1600 ppm olevasta arvosta nykyiseen luokkaa 400 ppm olevaan arvoon.

– Viimeisen 800 000 vuoden aikana – Maapallon kierrellessä Aurinkoa elliptisellä radallaan – ovat syntyneet erilliset lämpimät ja kylmät kaudet. Lämpiminä kausina ovat sekä keskimääräinen alailmakehän ilmasto että valtamerien pintavedet keskimäärin lämmenneet, kun taas kylminä kausina tapahtumat ovat olleet päinvastaisia.

– Nykyisenä Holoseeni-nimisenä lämpimänä kautena ilmaston ja valtamerien pintavesien keskimääräiseen lämpötilaan ovat edllisiä lievemmin vaikuttamassa Auringon aktiivisuusmuutokset.