Eläkkeitä tulee korottaa ostovoiman lisäämiseksi
Eläkkeet eläkeläisten lompakoitten kautta kiertäessään voisivat nykyisessä taloudellisessa tilanteessa voimakas elvyttävä generaattori kaikkien parhaaksi. Kansalaisten ostovoimaa tarvitaan, jotta talouden generaattori pyörisi tehokkaasti.
Eläkeläisten lompakot ovat nyt liian tyhjiä, ehkä niistä löytyy vain kauppalaskujen kuitteja. Mutta lompakot ovat laihoja rahan puutteessa. Monet eläkeläiset eläkeläisköyhyydessä ja kaikki maksut vain nousevat. Tilanne on ajautumassa katastrofaaliseksi monien eläkeläisten kohdalla.
Tilapäiseksi taloudellisen laman säädetty leikattu eläkeindeksi on tuhoisasti vähentänyt eläkeläisten ostovoimaa ansiotason kehitykseen nähden. Monet aikanaan hyviä ansio- taio yrittäjätuloja saaneet ovat ajautuneet jo eläkeläisköyhyyteen leikatun eläkeindeksin tuhottua eläkkeiden ostovoimaa jo kohta kolmen vuosikymmenen ajan. Myöhemminkin eläkkeelle siirtyneet ovat omakohtaisesti huomanneet tilanteen maksuja maksaessaan ja kaupan kassoilla käydessään.
Tätä taustaa vasten on aivan outoa, että nyt jopa asiantuntijoiden palkoilla elävät vaativat eläkkeiden leikkaamista. Itse olen myös suorittanut arvosanaopintoja talous- ja sosiaalihistoriassa Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa professori Åströmin aikana. En ymmärrä lainkaan ajatuksia eläkkeiden leikkaamisista kansantaloudellisten säästöjen saavuttamiseksi.
Eläkevarannot noin 250 miljardia euroa ovat aikanaan maksetut ansio- tai yrittäjätulojen perusteella ja näin niitä maksavat nytkin työelämässä ja yrittäjinä toimivat. Kyse ei siis ole sosiaalipolitiikasta, vaan ansiotasoa vastaavasta eläketurvasta, mikä on sijoitettuna eri eläkerahastoihin. Kansaneläke ja sosiaaliset avustukset ovat eri asia kuin ansio- ja työeläkkeet.
Eläkeläisten ostovoiman kuten kaikkien muidenkin kansalaisten ostovoiman generaattorina kansantaloudessamme. Otan esimerkin vesivoimalasta. Mitä enemmän on vedessä virtaamaa sitä voimakkaammin generaattori pyörii. Tämän tajuaa jokainen. Kun eläkeläisten ostovoima on virtaama kansantalouden generaattorien turbiineihin tuota virtaamaa pitää lisätä eikä vähentää, kuten asioita ymmärtämättömät itseään talousoppineinakin pitävät esittävät.
Parempi eläkeläisten ostovoima lisäisi automaattisesti generoivalla vaikutuksella kansantaloudessa rahan liikkumista paikallis- ja aluetalouksissa palvelu-, pien- ja yksinyrittäjien toiminnoissa. Työikäiset ja erityisesti nuoremmat ikäluokat saisivat työ-ja yrittäjätuloja sitä enemmän, mitä enemmän eläkeläisillä olisi ostovoimaa käytettävissään. Kunnat seurakunnat ja valtio saisivat enemmän verotuloja ilman verojen korotuksia, kun eläkeläisten parempi ostovoima saisi pyörät liikkeelle ja vinhaan vauhtiin!
Tämä hyödyttäisi kaikkia kansalaisia kautta maan. Eläkeläisten ostovoima olisi automaatti ilman keinotekoisia tukitoimia. Mistä raha eläkkeiden korotuksiin? Suomessa on siis noin 250 miljardin euron eläkerahastot, joihin nyt eläkkeillä olevat ovat maksaneet työ- ja yrittäjäuransa aikana tuloistaan eläkevakuutusmaksut. Voisiko vaikka kokeiluna sijoittaakin ulkomaisten ja myös epävarmojen sijoituskohteiden sijaan yksi prosenttia eli 2,5 miljardia euroa eläkkeisiin nyt maksettavien eläkkeiden lisäksi?
Väitän, että edellä esittämäni vertauksen mukaan veden virtaus generaattoriin voimistuisi. Paremmat eläkkeet generoisivat työikäisille ja eri yrittäjinä toimiville lisää tuloja ja yhteiskunta saisi verotuloja ilman verojen korotuksia. Mitä tapahtuisi tuolle yhdelle miljardille, mikä olisi irrotettu noista 250 miljardin eläkevarannoista? Väitän, että eläkerahastot voimakkaamman virtaaman ja monien kerrannaisvaikutusten saisivat korkealla korolla sijoituksensa takaisin!
Eläkeläisten ostovoima on kansantalouden generaattori!
Muutakin omituista tässä eläkkeisiin puuttumisessa on.
Ilmoita asiaton viesti
Työeläkkeiden korottaminen kasvattaisi valtion verokertymää niin tuloverotuksen kuin myös ALV:n kautta. Valtion menoja se lisäisi lainkaan.
Ilmoita asiaton viesti
Hallituksen linja on hyvin erikoinen. Tavallisten ihmisten, opiskelijoiden, vammaisten, lapsiperheiden, osa-aikatyöntekijöiden, pienipalkkaisten, työttömien, eläkeläisten jne. tulotaso ja ostovoima pyritään romahduttamaan?
Hallitus on tietenkin työnantajajärjestöjen täydellisessä ohjauksessa, mutta on vaikea ymmärtää miten tämä haluttu toimintapolitiikka palvelee kohta kaatuvia yrityksiä ja entistä suurempaa velanottoa?
ps. työttömyys kasvaa vauhdilla ei siis vähene. Satatuhatta työtöntä lisää toteutunee nopeastikin.
Ilmoita asiaton viesti
”Tilapäiseksi taloudellisen laman säädetty leikattu eläkeindeksi on tuhoisasti vähentänyt eläkeläisten ostovoimaa ansiotason kehitykseen nähden.”
Hmmm. 22/23 ja 23/24 vuodenvaihteissa eläkkeitä on nostettu reippaasti palkkoja enemmän, yhteensä noin 13%.
Milläpäs sitä suosiota kalastellaan muulla kuin vaatimalla rahaa valitsemalleen ryhmälle.
Ilmoita asiaton viesti
Mitä on kaksi vuotta kolmestakymmenestä?
Ilmoita asiaton viesti