Energiapaju sitomaan hiilidioksidia tuottamaan kotimaista energiaa

Kun kevät koittaa, on ollut tapana tuoda pajunkissoja sisälle koristeiksi. Pakkasten ja talven jälkeen taitaa paju olla Suomessa ihan ensimmäinen talven horroksesta heräävä puu Suomessa?

Suomessa on turpeensa antaneita entisiä turvesoita paljonkin. Ne ihan luontaisestikin ovat alkaneet täyttyä voimakkaasti kasvaviksi pajukoiksi. Toki mukaan on mahtunut lepää, haapaa, koivuakin ja muitakin lehtipuita ns. ”pioneeripuulajeja”.

Olisiko nyt energiapajun aika? Ainakin asiaa kannattaisi selvittää. Nyt on vaara, että joudumme maksamaan EU:n pakottamina laskennallisista hiilidioksidipäästöistä jonnekin epämääräisiin rahastoihin, joiden käytöistä ei liene kenelläkään tietoa. Miksi ei haluta huomata pajun mahdollisuuksia nopeakasvuisena ja nykyään myös koneellisesti helposti korjattavissa olevana energiasatona?

Miksi vaaditaan Suomen vihreän ja  (huom!)  uusiutuvan kullan eli talousmetsiemme käytön ja käytön kasvattamisen rajoituksia ideologisilla suojeluvaatimuksilla eikä edes halutakaan huomata itse luonnon tarjoamia vihreään perustuvia mahdollisuuksia?

ProfessoriVeli Pohjonen on jo pitkään halunnut nostaa energiapajun esille kotimaisen uusiutuvan energian mahdollisuutena. En suinkaan halua, että työllä ja hiellä raivattuja peltoja tulisi metsittää pajulle, sillä meillä todella paljon mahdollisuuksia pajun kasvatukseen kautta maan ja entiset turvekentät olisivat luontainen mahdollisuus.

Pajut kasvaessaan sitovat erittäin tehokkaasti irtoaineksien joutumista virtavesiin. Missä ojien varsilla kasvaa pajuja, siellä virtaavat myös kirkkaat vedet.