Soteuudistus hävittää terveyshuollon ja apteekkien lähipalveluita
Suurella hehkutuksella ajettu soteuudistus näyttää jo todellisia kasvojaan, mitkä ovat ihan muuta, mitä uskoteltiin ja luvattiin äänestäjille leveämpien harteiden tuottavan toimintojen järjestelyissä. Minä en koskaan uskonut noihin lupauksiin lainkaan, joihin innolla poliittiset päättäjät puolueista riippumatta kilpaa uskoivat kukan milläkin perusteilla.
Väitän, että todellisuudessa soteuudistus hyvinvointialueineen ei ole ainakaan omien havaintojeni mukaan tuonut missään kustannussäästöjä eikä ainakaan kokonaiskustannusten säästöjä verojen maksajien näkökulmista. Hyvinvointialueiden hallinnon ja investointien kulut ovat paljon enemmän kuin oli aiemmin sairaanhoitopiirien aikaan. Eikä muissakaan toiminnoissa ole havaittavissa kustannusten laskua.
Olen toiminut sairaanhoitopiirin hallinnossa neljällä eri vuosikymmenellä ja tiedän vertailulle taustat. Aiemmin olimme sairaanhoitopiirien valtuustoissa kunnallisvaltuustojen valitsemia edustajia ja saatoimme jo lähtökohtaisesti katsoa asioita ihmisten ja palveluita tarvitsevien näkökulmista. Väitän edelleen, sanottiinpa mitä hyvänsä, että soteuudistus ei lähtenyt ihmisten eikä edes veronmaksajienkaan tarpeista. Kyse oli uudistuksesta, mille ei ollut tarvetta edes henkilöstöltäkään. Niillä kuluilla, mitä soteuudistukseen käytettiin, olisi saatu paljon konkreettista hoitoa ja hoivaa ihmisten tarpeisiin.
Nyt ollaan jo katkerasti näkemässä, mihin soteuudistus on johtamassa. Nyt Hyvinvointialueet lakkauttavat maaseutupaikkakuntien terveyspalveluita ja seutukeskuksistakin palveluaikoja suuresti supistetaan lakkautusten rinnalla. Toimitiloja jää tyhjilleen myös kunnon kaupungeissakin. Lähiöiden palvelut kaikkoavat ja etääntyvät.
Kun terveyspalvelut heikentyvät maaseudun kunnissa ja niiden taajamissakin, mitkä ovat entisiä kuntakeskuksia tai muutoin aiemmin vireitä yhdyskuntia katoavat yhä useammat lähiapteekitkin.
Mitä lähiapteekkien katoaminen merkitsee apteekkipalveluja tarvitseville? Monet ovat nyt voineet käydä omin toimin kävellen tai rollaattorin kanssa lähiapteekilla ja autollakin liikuttaessa ilmainen paikoitus tutussa paikassa on ollut oiva mahdollisuus. Kun apteekit etääntyvät, tulee monille välttämättömyys taksien käyttöön. Mutta valitettavasti muutaman vuoden takaisen taksiuudistuksen seurauksena taksien saatavuus vaikeutunut siitä, mitä se oli ennen taksiuudistusta.
Kun iäkkäiden ja eri tavoin vammaisten ja liikuntarajoitteisten on vaikea päästä aiemmin tutuilla tavoilla palvelujen äärelle, joutuvat monet nyt vielä ja aiemmin asiointinsa lähiyhteisössä hoitaneet harkitsemaan muuttoa muualla tai ennen aikaisesti hoitolaitoksiin. Tämä on sitä todellisuutta, mihin soteuudistus on johtamassa ja on jo osin johtanutkin.
Kun päättäjät eivät halua pyörtää onnettomia päätöksiään ja jopa monet lähipalveluiden toimitilat on suljettu tai purettukin, ovat surkean soteuudistuksen seuraukset johtamassa muuttoon pois tutulta ja turvalliseksi koetulta asuinpaikkakunnaltaan. Jokaisen asukkaan muuttaminen pois vauhdittaa surkeaa kehitystä ja tämän seurannaisvaikutuksia.
Kun vielä yksityisyrittäjyyteen perustuvia apteekkeja ja näiden sivuapteekkeja on onneksi vielä olemassa, rohkaisen niitä myös käyttämään, vaikka lääkäripalvelut olisivat jo muualla. Olen ilokseni myös havainnut monien ihan periaatteellisista syistä näin menettelevänkin.
Asiointipaikan valinnalla voi vielä äänestää myös lähipalvelujen säilymisen puolesta niin maalla kuin kaupungeissakin käyttämällä paikallisia lähiapteekkeja ja muita paikallisia lähipalveluja siellä, missä näitä vielä on. Asuinkiinteistöjenkin arvo säilyy paremmin siellä, missä on lähipalveluita.
Kommentit (0)