Suomen ei pidä lähteä EU:n yhteiseen velkaan

Suomen ei pidä lähteä nyt esillä olevaan yhteiseen velkaan EU:n, EKP:n ja euron konkurssikypsässä tilanteessa. Velka on täysin vastoin niitä käsityksiä, joilla Suomi liittyi Eu:hun. Suomen osa olisi kuitenkin varma ja se on velan maksajan osa.

On erinomaisen hyvä asia, että tasavallan presidentti Sauli Niinistö on arvojohtajana mahdollisimman selkeästi antanut ymmärtää, että Suomen ei tule lähteä EU:n yhteiseen velkaan, jossa toiset ovat saajia ja harvat maksajia. Suomen osa on tuo jälkimmäinen eli maksajan osa. Summat olisivat arvaamattoman suuret, mutta ainakin sellaiset, että mitkään valtiontalouden rakenteemme eivät kestäisi. Edes kymmenen Suomen valtion vuosibudjetin antamiset tuonne eivät saattaisi riittää! Siis ei kymmenen vuoden aikana yhtään euroa omiin menoihimme.

Velkaa oltaisiin ottamassa suurella innolla yhdessä. Näin tapahtuu usein kavereidenkin kesken, mutta sitten kaveruus onkin kadonnut, kun tulee maksun aika. Kaveruuden tilalle yhteisvastuullisissa veloissa ja takauksissa tulee maksun tullen suuret riidat ja tappelutkin ja sukupolvia kestävät vihat. Monet ovat menettäneet sukupolvien säästöt ja omaisuudet yhteisvastuullisissa veloissa ja takauksissa ja yleensä itse saamatta mitään.

Meillä Suomessa on suuria taloudellisia ongelmia ja jo ennen koronaankin kuten kasvavat sotemenot, kuntien velkataakka, koulutuksen pidentäminen, syrjäytymisen estäminen, alueellisen epätasa-arvon haasteet, ilmastopoliittiset investoinnit jne. Suomessa on leipäjonoja, asunnottomia kaduilla, työttömyyttä ja kansan suoranaista köyhyyttä. Ihmisiä, joilla rahat eivät riitä elämiseen, on kasvava joukko. Kaiken aikaa myös valtiolla on ollut huolestuttavasti kasvavaa velkaa jo ennen koronatilannetakin.

Lisäksi nyt tulevat meille koronan aiheuttamat kustannukset. Näiden suuruutta ei voi vielä edes tietää kukaan, koska tuo hengenvaarallinen, tarttuva ja myös kuolemantapauksia tuottava kulkutauti on yhä reaalitodellisuutta maassamme. Yhä tulee uusia tartuntoja ja kuolemantapauksia. Tilanne on vastaava, kuin parisen kuukautta sitten ensimmäisten rajoitusten määräämisen aikaan.

Olemmeko ajautuneet väärään rauhaan koronan osalta? Mielestäni olemme. Äskettäiset ravintoloiden ja niiden terassien avaamiset sekä kokoontumisrajoitusten väljentymiset ovat mielestäni suuri uhka. Koen, että nyt pelataan asiassa venäläistä rulettia, jossa aseen jokaisessa reiässä on kova paukku. Koulujen avaamisen seurauksena on jo nyt tullut koronatapauksia, vaikka pääosin tullevatkin vasta koulujen kesälomien aikana. Virus leviää ja tarttuu koulussa, mutta tulee ilmi vasta kesälomien aikana. Ehkä rippikoululeirien ja muiden nuorten kesäharrastusten parissa tapahtuu vastaavaa.

Korona voi aiheuttaa vielä arvaamattomat kustannukset hyviä tuloksia tuottaneiden rajoitusten poistuessa tai höllentyessä. Lisäksi voi tulla koronan toinen tai kolmaskin aalto.

Ei todellakaan ole aihetta lähteä  EU:n yhteisvelkaan varmaan maksajan osaan. Olen kuullut perusteluina yhteisvelkaan lähdölle sen, että auttaisimme maita, joihin meillä olisi vientiä?  Eteläiseen Eurooppaan ei juurikaan ole vientiä, onko tarkoitus, että Suomi auttaa esim. Saksaa ja Ranskaa?  Jos nuo tarvitsisivat Suomen apua, olisi meille parempi antaa vientitavarat ilman hintaa kuten sotakorvaukset Neuvostoliitolle, jäisihän sentään työt Suomeen. En toki halua tätäkään, en todellakaan. Mutta haluan osoittaa havaintoesimerkin kautta, millaiseen hölmöyteen meitä nyt vietellään EU:n yhteisvastuullisen elvytyksen nimissä. Korostan, että EU ja EKP ovat olleet katastrofin edessä jo paljon ennen koronaa, joten tällä ei tarvitse meitä harhauttaa.

Kansa ei antaisi anteeksi, sillä velan maksua kestäisi ja todella pitkään kaiken ollessa pois omista perustarpeistamme.

LauriOinonen

Keuruun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Keuruun seurakunnan 1.kappalainen (el.) Kansanedustaja (kesk) 1999-2011 Osa-aika viljelijä syntymäkotitilalla

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu