Tuleeko äänestyslakko?

Tänään 5.2.2021 Suomen  johtavat terveysviranomaiset ilmaisivat huolensa koronan ajalle aiotuista kuntavaaleista. Koskaan aiemmin ei Suomessa tällaista kansan terveydestä vastuullisten virkamiesten kannanilmaisua tai suorastaan hätähuutoa vaalien siirtämisestä ihmisten hengen ja terveyden vuoksi tarvittu. Nyt tämä oli todella tarpeen ja nyt maamme johtavat terveysviranomaiset toimivat juuri niin kuin velvollisuus vaati. Siitä suuri kiitos ja tunnustus!

Olisi ollut aivan luonnollista, että vaaleista vastaava oikeusministeri olisi tutustunut asiasta vastuullisten virkamiesten huoleen ja tämän jälkeen ja esitetyn perusteella esittänyt kuntavaalien siirtämistä huhtikuulta esimerkiksi ensi syksyyn. Lokakuuhan on perinteisesti ollutkin kunnallisvaalien ajankohta. Nyt viime kerralla huhtikuussa olleet kuntavaalit oliva poikkeus, koska näihin haluttiin yhdistää maakuntavaalit. Tätä tuskin kovinkaan moni enään muistaa ja luulee huhtikuuta normaaliksi kuntavaalien ajankohdaksi.

Tuntuu, että oikeusministeri Henriksson (rkp) ei ole ennättänyt kiireiltään seuraamaan maamme vakavaa koronatilannetta ja aina uusia tartuntojen jopa kasvavia määriä. Eri rajoitustoimien ansioistahan olisi jo luullut koronan ilmaantumisten olevan laskussa, mutta todellisuus osoittaa kulkutaudin olevan voimissaan ja kenties vielä voimistuvankin. Hiihtolomat ovat riski tämänsuuntaiseen huonoon kehitykseen.

Olen suuresti pettynyt, että ministeri Henriksson vastoin kansliapäällikkönsä tahtoa ei ollut tänään 5.2.2021 valmis siirtämään kuntavaaleja turvallisempaan ajankohtaan. Tästä ovat myös eri riskiryhmiin kuuluvat kansalaiset ilmaisseet minulle vakavan huolestumisensa ja sanoneet jättävänsä nyt huhtikuussa vaalit väliin. On suorastaan sanottu käytävän äänestyslakkoon. Se olisi suuri demokratian tappio.

Ymmärrän hyvin ajatuksen äänestyslakosta. Kukaan omasta terveydestään ja läheistensä terveydestä vastuullinen henkilö ei voi hyväksyä ministerin kansalaisten terveydestä välinpitämätöntä kantaa. Jos muualla on pidetty korona-aikana vaaleja, on myös muualla koettu kuolemantapauksiakin runsaasti. Onko kukaan laskenut noissa maissa vaalien vuoksi tapahtuneita koronakuolemia? Onko demokratia ja yhdenvertaisuus voinut toteutua, jos vaaran vuoksi on jouduttu jättämään äänestäminen väliin?

Vaaleja edeltävä normaali vaalityö pitäisi jo olla käynnissä, jos vaalit olisivat jo huhtikuussa. Viime kerralla oli jo oltu tässä vaiheessa toreilla ja tuvissa kuntavaalityössä. Nyt ei voi suunnitellakaan normaalia vaalityötä, mikä on yksi osa demokraattisen kansalaisyhteiskunnan toimintoja.

Jotta Suomessa ei tulisi vaalien takia koronatartuntoja, on pakko siirtää kuntavaalit syksyyn.  Kun ministeri Henriksson ei herää asan vakavuuteen ja niin näyttää olevan asia muidenkin kohdalla, on pakko käydä herättämään heitä! Kansalaiset ovat sanoneet tänään minulle käyvänsä äänestyslakkoon, jos kuntavaalit ovat huhtikuussa!

Toivottavasti ministerit tajuavat pikaisesti asian vakavuuden ja siirtävät kuntavaalit ensi syksyyn, silloin eri toimin tilanne todennäköisesti on turvallisempi. Mutta päätös vaalien siirtämisestä tulisi tehdä pian. On aivan selvää, että huhtikuun vaalit eri varotoimista merkitsevät arvaamattoman monia kulkutaudin tartuntoja ja kuolemantapauksia tartuntojen seurauksina. Ihminen voi vapaassa maassa muut menonsa määritellä itse, mutta äänestys on yhteiskunnan peruasia ja se eroaa olennaisesti muista menoista jo lähtökohtaisesti.

Tiedän nyt viriteltävän kansalaisaloitetta eduskunnalle kuntavaalien siirtämisestä. Toivon mahdollimman monen allekirjoittavan tämän. Se osoittaisi kansan tahtoa, vaikka hitaan byrokratian vuoksi aloitteen käsittely ei ehkä ennättäisi tapahtumaan ennen vaaleja. Kansalaisaloite osoittaisi joka tapauksessa allkeirjoittajiensa tahtoa ja voisi ohjata haluttuun tulokseensa jo ennen virallista käsittelyäkin.

Demokratian kannalta olisi suuri vahinko, jos jouduttaisiin äänestyslakkoon. Sitä en halua, haluan kuntavaalien siirtämistä turvallisempaan ajankohtaan. Jos kuntavaalit ovat huhtikuussa äänestyslakko toteutuisi valitettavasti suurella todennäköisyydellä.

LauriOinonen
Keskusta Keuruu

Keuruun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Keuruun seurakunnan 1.kappalainen (el.) Kansanedustaja (kesk) 1999-2011 Osa-aika viljelijä syntymäkotitilalla

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu