Vaara vaanii koronarajoitusten höllentämisessä

Yhdysvallat varoittaa kansalaisiaan matkustamasta Suomeen koronatilanteemme takia. Ruotsissa koronaluvut ovat rakettimaisessa nousussa suoraan ylöspäin. Maailmalla on monia maita, joissa korona on nousussa. Näin on mm. Intiassa,  missä hautaamisetkin ruuhkautuvat.

Mutta Suomessa höllennetään tuloksia tuottaneita koronarajoituksia. Tämä on hölmöläisten hommaa, sillä juuri rajoitusten ansiosta koronaluvut ovat huippulukemista kääntyneet laskuun. Nyt olisi ehdottomasta pidettävä rajoitukset edelleen juuri tuosta syystä tinkimättä voimassa, jos haluaisimme saada kulkutaudin kuriin ja palata sitten ja toivottavasti mahdollisimman pian lähemmäs normaalia elämää.

Nyt pahasti pelkään, että emme saa koronaa kuriin parhaimmassa tapauksessakaan pitkiin aikoihin, kun emme kykene kansakunta nollaamaan sitä. Nyt tilanne on moninkertaisesti pahempi kuin oli syksyllä, kun meillä olivat tositiukat maahantulorajoitukset. Ymmärrän ihmisten halun päästä rajoituksista vapaampaan elämään, mutta en hyväksy tätä. Nyt tarvittaisiin koronan vastaisessa sodassa turnauskestävyyttä ja voittoon asti.

Hallituksen ei missään nimessä saisi lupailla rajoitusten höllennyksiä, vaikka niitä vaadittaisiinkin kovillakin äänenpainoilla. Terveys on ykkösasia. Tämä on prioriteettiien prioriteetti. Se tulee myös taloudellisimmaksikin ja siksi on sekä hyvin lyhytnäköistä että ennen kaikkea vastuutonta vaatia taloudellisilla syillä rajoitusten höllennyksiä.

Olen koko korona-ajan vaatinut tiukkoja rajoituksia ja niin vaadin nytkin. Antautumalla ei voiteta sotaa eikä keskeyttämällä maratonia. Kuntavaalitkin olisi viisainta siirtää reilusti syksyyn aiemmalle perinteiselle paikalleen ja aloittaa aiempaan normaaliin tapaan uusilla luottamushenkilöillä kalenterivuoden vaihtuessa. Demokratia ei toteudu korona-ajan vaaleissa. Niissä maissa, joissa on koronan keskellä ollut vaaleja, ovat äänetysprosentit laskeneet rajusti.

Haluan maan hallituksen tuntevan vastuunsa ja pitävän tiukasti tuloksia tuottavat rajoitukset voimassa koronan nollaamiseen asti. Terveys on ykkösasia. Rokotukset eivät liioin ole riittävä syy höllennyksille, koska rokotetutkin voivat tietämättään toimia koronalinkoina.

+2
LauriOinonen
Keskusta Keuruu

Keuruun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja
Keuruun seurakunnan 1.kappalainen (el.)
Kansanedustaja (kesk) 1999-2011
Osa-aika viljelijä syntymäkotitilalla

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu