Kanslia antaa kirjoittajakoulutusta

Sananvapauden päivänä, toukokuun kolmantena, saanen puhua sananvapaudesta. Samalla haluan puhua myös uudissanasta ”informaatiovaikuttaminen”. 60- ja 70-luvut eläneenä muistan, miten ”vaikuttaminen” silloin oli jokaisen taiteilijan velvollisuus. Nyt uutisissa kysytään äänestämään valmistautuvilta kansalaisilta: ”Onko teihin vaikutettu?”

Blogini tekstin olen lähettänyt myös Helsingin Sanomien Mielipiteitä-osastolle ja kulttuuritoimitukselle sekä tiedoksi Suomen Kirjailijaliitolle ja Suomen Penille.

Valtioneuvoston kanslia on julkaissut oppaan 5.4. 2019. Sen nimi on Informaatiovaikutukseen vastaaminen. Alaotsikko on Opas viestijöille. Anonyymi teksti on peräisin Lundin yliopistosta ja se on mukautettu Suomen oloihin. Kirjoittajaa ei mainita, ei myöskään suomentajaa saati mukauttajaa. Tosin oppaan kuvailulehdellä kiitetään Dr. James Pammentia kertomatta, miksi. Oppaan mukaan "luotettava viestintä on avointa ja läpinäkyvää". 

Tämä julkaisu ei sitä ole. 

Käsikirjan tiivistelmä selvittää, mitä informaatiovaikuttaminen on. Määritelmä on lavea. Niin lavea, että se voi kattaa jokaisen kirjoitetun tai julkisuudessa puhutun sanan, jonka joku taho tulkitsee haitalliseksi tai ylimalkaan kriittiseksi. Minusta kaikki ihmiset ovat puhuessaan tai kirjoittaessaan viestijöitä, ja kaikki julkisuudessa viestijät ovat myös (informaatio)vaikuttajia, tulkitaanpa tuo vaikuttaminen millä tavalla tahansa. Tämä opas lienee kuitenkin tarkoitettu ennen kaikkea journalisteille ja erilaisille järjestöille. Opas kehottaa varautumaan jatkuvasti informaatiovaikuttamisen uudenlaiseen uhkaan. "Meidän kaikkien tulee osallistua tähän työhön."

Minusta teksti on kuitenkin itsessään uhka. Uhka mille? Sananvapaudelle.

Kirjailijana tartun ennen kaikkea lukuun informaatiovaikuttamisen tekniikoista. Disinformaatio on tällainen tekniikka hakkeroinnin, väärien henkilöllisyyksien, teknisen manipuloinnin, pahantahtoisen retoriikan ja symbolisten tekojen ohella. Ja disinformaatiota ovat oppaan mukaan paitsi valheet, manipulointi ja "sanojen suuhun laittaminen" myös satiiri ja parodia. 

Lukijalle kerrotaan, että "satiiri ja parodia ovat tavallisesti harmittomia viihdyttämismuotoja". Siinä opas erehtyy. Jos satiiri on harmitonta, se ei ole satiiria. Opas opettaa kansalaisille lisäksi, että "huumoria voidaan käyttää kiistanalaisten mielipiteiden oikeuttamiseen." Tämä taas on ehdottomasti totta. 

Mutta kenen mielipiteet eivät ole kiistanalaisia? Toisenlaisia mielipiteitä kuin kiistanalaisia ei ole olemassakaan. Informaatiovaikuttamisen käsite on uuskieltä, jonka kaltaista George Orwell aikoinaan irvaili, ja valtioneuvoston kanslian julkaisu on itsessään kouluesimerkki informaatiovaikuttamisesta.

Yhteiskunnassa, joka suvaitsee vain harmittoman huumorin, ei enää ole sananvapautta. Minusta jokaisen kulttuurijärjestön pitäisi reagoida sananvapauteen kohdistuvaan uhkaan, myös silloin – ja etenkin silloin – kun se on peräisin valtioneuvoston kansliasta.