Hävikkiruoan jako, MOT valaisi asiaa…

MOT 27.9.2021 toi kansan tietoisuuteen sen, miten leipäjonoista on tullut miljoonaluokan meininkiä, mikä keskittyy ruoka-aputukkujen toiminnaksi, joista suurin on Mäntsälän toimipiste. Toimintaa rahoitetaan myös miljoonilla euroilla, veronmaksajien rahalla, sekä tuki- ja logistiikkamaksuilla, minkä joutuvat jaettavaa ruokaa hakevat maksamaan, vaikka eivät olisi minkään tuen piirissä. Ruokaa tulee niin paljon, että jakaminen tuottaa jo hankaluuksia, eikä ihme, koska kaikilla toimijoilla ei ole rahaa maksaa tukimaksua, jotka kyseisestä jakopisteestä kävisivät sitä noutamassa omiin jakopisteisiinsä. Eivät kaikki myöskään koe miellyttäväksi hakea ruokaa jakoon, kun tukusta jako toimitetaan uskonnollisin menoin. Ohjelmassa kävi selväksi ohituskaistat, joten kyllähän se herättää epäilyksiä, onko toiminta täysin tasa-arvoista kaikille.

Kun valtio on ensimmäistä kertaa viisi vuotta sitten myöntänyt avustusta ruoka-aputoimintaan, olisi rahoitus pitänyt jakaa laajemmin siten, että useampi pystyisi toimimaan, apu leviäisi laajemmalle, koska avun tarvetta on, eikä kaikki hädänalaisimmassa asemassa olevat pääse edes jonoihin, joten paikallisella tuntemuksella tavoittaisi heitäkin. Niin tämä vaan menee, että moni vähävarainen koittaa tehdä vapaaehtoisena avustustyötä, vaikka joutuisi pistämään omasta vähästään roposiaan jakamisen järjestelyihin. Avustukset kun menevät ”ammattilaisille” ja lähinnä uskonnollisille järjestöille.

On se tietenkin ymmärrettävää, että lahjoittajat haluavat antaa isommalle toimijalle, koska heille se todennäköisesti on lähinnä ruokahävikin hävittämistä, eikä niin väliä, mihin menee, jääkö kotimaahan, vai kulkeutuuko rekoissa yli maan rajan. No ruoka-avusta kuitenkin puhutaan, joten kyllä toiminnan pitäisi olla valvottua, uskonnoista vapaata ja todellakin osoitettu kaikkein vähävaraisemmille. Eipä olisi mahdotonta perustaa useampia ”tukkuja”, jotka jakaisivat ruoka-aputoimijoille jaettavaa. Jos nyt lähialuettani ajattelen, tulisi mieleen Lohja, Inkoo, tai jokin paikka, mistä olisi helppo hakea ja varmasti monelle ruoka-aputoimintaan osallistuvalle tulee muitakin paikkoja mieleen kautta Suomen. Mäntsälään ei ainakaan kannattaisi enempää keskittää, mutta paljon on kiinni muualla olevista mahdollisista tiloista ja tietenkin lahjoittajista. Kyllä joka kunnasta jokin sopiva tila löytyisi, jos vaan löytyy ymmärtäväisyyttä ja hyväntahtoisuutta.

Ei saisi olla tilannetta, että täytyy miettiä, miten saadaan kotimaamme vähävaraisille ruokaa, mutta se on kylmä tosiasia, etteivät pienet eläkkeet riitä ihmisarvoiseen elämiseen, eikä toimeentulo ole kovin lohdullinen pienipalkkaisillakaan, saati työttömillä. Kyllä nyt vatsasta kouraisi ilman nälkääkin ohjelmaa katsoessa monella ruoka-aputoiminnassa mukana olevalla, kun ruokavaraston runsaus suorastaan pursui Mäntsälässä ja monella toimijalla on ongelma, kun kauppojen ylijäämää ei enää paljon jaettavaksi tule. Mielestäni asiasta pitäisi käydä keskustelua nyt päättävillä tahoilla ja ruoka-apuryhmissä. Jos valtionapua jaetaan, kriteerejä pitäisi tarkistaa, kun kyseessä pitäisi olla vähävaraisten toimeentulon turvaaminen. Jos ns. tukkuja olisi useampia, se lyhentäisi jakajien tarvetta ajaa pitkiä kuljetusmatkoja, kun kaikilla ei ole täydellisiä kylmäautoja. Siihenkin tarvitaan sitä ammattitaitoa, kun päätetään, miten jako tapahtuu laajemmin parhaalla mahdollisella tavalla.

 

https://www.stat.fi/til/eot/2020/01/eot_2020_01_2021-02-09_tie_001_fi.html

 

https://areena.yle.fi/1-50654059

+3
lempan
Perussuomalaiset Lohja

Tavallinen tasamaan tallaaja ilman poliittisia meriittejä, tosin jäsenkorttia kannan periaatteesta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu