Mutkat suoriksi vanhoilla autoilla

Liikennekäytössä olevien henkilöautojen keski-ikä on 12,5 vuotta ja kierrätykseen palautuvan auton keski-ikä on 21,3 vuotta. Autokannan keski-iän pysäyttäminen ei onnistu sillä odotuksella, että autoilijat vaihtaisivat menopelinsä uusiin, koska siihen ei todellakaan läheskään kaikilla ole varaa.

Sekin olisi järjellä ajatellen hyvä, jos kaikkein vanhimpia autoja vaihdettaisiin edes vähän uudempiin ja saattaisipa se parantaa jopa liikenneturvallisuutta.

Se ei kuitenkaan miellytä uusien autojen kauppiaita, eikä hallitusta. Voisi olettaa, että hallituksessa ymmärrettäisiin, että uuteen autoon ei monillakaan ole varaa, ei edes romutuspalkkioita jaettaessa. Valtiolla on nyt olevinaan varaa maksaa romutuspalkkiota 10 vuotta vanhasta autosta 2000 euroa valtion avustuksena, kun sen vaihtaa täyssähköautoon ja sen voi yhdistää tänä vuonna maksettavaan romutuspalkkioon, joten yhteensä 4500 euroa.  Tämä jää varakkaampien hyödyksi ja vähävaraiset saavat pitää vanhat kiesinsä, mikäli mielivät käydä esim. töissä. Eipä sitä 20 vuotta vanhaa autoa sitten vaihdeta kymmenen vuotta tuoreempaan, kun ne prässätään ja valtio siitä maksaa niille, joilla on maksukykyä vaihdella autojaan uusiin.

Kyllä tässä käy selväksi, mitä tarkoittaa kiilusilmäinen ilmastopolitiikka jopa liikenneturvallisuudenkin kustannuksella.

+3
lempan
Perussuomalaiset Lohja
Ehdolla kuntavaaleissa

Tavallinen tasamaan tallaaja ilman poliittisia meriittejä, tosin jäsenkorttia kannan periaatteesta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu