Rokotepassi on turha/harha

EU: n suunnitelmat rokotepassista etenevät ja Suomessa sen käyttöönottoa havittelee ainakin Kokoomus, eikä epäilystäkään, etteivätkö EU:n myötäilijät olisi kohta kaikki samalla kannalla. Eipä se passi tilannetta ainakaan paremmaksi muuta ja saattaa käydä niinkin, että tämä passiharha vain heikentää turvallisuutta.

Epäselväksi jäävät perusteet, mitä ja miten tällä voitettaisiin. Olisi mielenkiintoista tietää, kelpaako passi rajalla, jos rokotuksesta on kulunut yli puoli vuotta. Sitähän kun ei ainakaan vielä kukaan tiedä, kuinka kauan suoja kestää rokotuksen jälkeen, eikä se muutenkaan ole 100-prosenttinen, ei estä tartuttamasta, eikä sairastumasta. Laiha lohtu, että rokotettu ei saisi taudin pahinta muotoa. Siihenkin menee vielä aikaa, että kaikki olisi rokotettu, vaikka aikatauluja nyt ahkerasti esille tuodaan, vaan onkohan käynyt mielessä, että ensimmäisinä rokotetuilta on jo suojavaikutus kadonnut, kun viimeisiä piikitetään? Varmoja hyödyn saajia ovat rokotevalmistajat, jotka todellakin hyötyvät tästä tilanteesta.

Tuleepa mieleen, että tätä rokotepassia haluavat ne tahot, jotka haluaisivat helpottaa rajaliikennettä suuntaan ja toiseen. Passi olisi siunaus sille, että liikkuminen olisi vapaampaa ja hyväksyttävämpää. Eipä tässä kauan mene, niin tarvitaan taas marjanpoimijoitakin, kun ei sitä yhteistä säveltä löydy, että voitaisiin olla omavaraisia yleensä minkään alan työvoiman suhteen.

Pelkkää ajanhukkaa ja hölynpölyä koko passivouhotus, minkä pähkäilemiseen käytetyn ajan voisi käyttää johonkin hyödyllisempäänkin, millä olisi todellista merkitystä kansalaisten terveyden suojaamiseksi.

 

+2
lempan
Perussuomalaiset Lohja
Ehdolla kuntavaaleissa

Tavallinen tasamaan tallaaja ilman poliittisia meriittejä, tosin jäsenkorttia kannan periaatteesta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu