Haltiala on pidettävä toiminnassa, ilmaisena paikkana kaikille!

**Kävijät eivät koe Haltialan tilan tarjontaa pääsymaksun arvoiseksi – **

Rahareikiä löytyy lapsiperheille jo liikaakin, kun ajattelee esim Korkeasaartakin,jonne on pääsyliput ja siellä paikan päällä,kaikki on niin kallista,että kahviloissa ei ole kaikilla edes varaa käydä.Jos on useampi lapsi,niin jo 5 eur liput per nenä tekevät ison loven perheiden ruokarahoihin.
Huvittelupaikkoihin,esim Linnanmäelle,monet lapset saavat vaan haaveilla mennä,kun ei ole rahaa.
Mielestäni kaupungilla on Jo moraalinen velvollisuus pitää Haltialan tila pystyssä,kuten tähänkin asti.
Ei voi olla niin, että kaikesta vaan revitään rahaa,ajattelematta mitään.Pitää olla myöskin aksuttomia, rauhallisia paikkoja,jotka sopivat lapsiperheille.Monikin lapsi näkee kotieläimiä elävänä vaan siellä. Muistelen aikaa,kauan,kauan sitten,kun naapurimme lapsi oli päässyt käymään maalla ja oli nähnyt lehmän.Sitä riemua riitti kotiin tuomisiksi ja naapureillekin julistettavaksi,”olen nähnyt lehmän elävänä”!Pienestä ja vaatimattomasta asiasta tuli lapselle iso ilo.Tällaisia riemujako haluttaisiin lapsilta ottaa pois? Eivät kaupungin lapset pääse maalle,pahemmin elukoita katsomaan,saatikka,että voisivat niitä silittääkin,kas kun kaikilla ei ole niitä autojakaan alla.

Tilan kustannukset eivät päätä huimaa,pannaan sitä ”turhempaankin” rahaa,isojakin summia, mm erilaisille ”järjestöille”,jotka hyödyttävät vaan pientä porukkaa,jos sitäkään.
Jos kaupunki nyt myy eläintilan pois,yksityiselle,niin siitä tulee vaan iso sirkus,joka vie ihmisten/ perheiden rahat,jos sinne kukaan enää sitten meneekään,eikä se firma tule pitkälle pötkimään.
Ahneillahan on se ”peemäinen” loppu,jonka kaikki tietävät?Kaupunki ajattelee vielä sitten viljellä niitä peltoja siellä, omaksi hyödykseen, tietty?Kuinka olisi,jos niiden tuotto pantaisiin lyhentämättömänä vähentämään tilan kustannuksia? Vai tehdäänkö jo niin?

****Kävijät eivät koe..jne on mielestäni hyvän asian halveeraamista, koska kaikkea ei voi mitata rahassa, kuten sitä riemua, että on nähnyt lehmän elävänä!***’