Kieroutunut ”Omaishoitajapalkkio” ja verotus.

Omaishoitajat tekevät pyyteetöntä työtä hoitamalla sairaita ja vammaisia omaisiaan kotona.
Usein on kysymys myöskin siitä, että toinen, useimmiten jo vanha ihminen, liki yhtä raihnas, hoitelee toista, vähän vielä raihnaisempaa kumppaniaan kotona, koska oma koti on kuitenkin ihmiselle usein se paras paikka, myöskin mielenterveyden kannalta, kun saa olla tutussa ympäristössä ja omissa tutuissa rutiineissaan, niin silloin hänellä on turvallinen olo.
Sitten tulee ikään kuin märkä rätti naamariin, kun aletaan puhua niistä ”omaishoidon tuista”, mitä kodissa omaistaan hoitavalle maksetaan hänen TYÖSTÄÄN. Sitä ei kuitenkaan lasketa työksi, vaan ”palkkioksi ja tueksi” ja sitä verotetaan jopa enemmän, kun palkkatyötä. Vantaallakin on jo aikaa sitten vähennetty niitä korvausluokkia ja korkein muistaakseni jopa poistettiinkin. Taitaa suurin osa hoitajista saada sitä ensimäistä luokkaa, joka on 439,70 EUR kk.
Minäkin sain nyt omaishoitajapäätöksen Vantaa-Kerava Hyvinvointialueelta.
Laskeskelin Omavero sivulla itselleni uutta verokorttia, koska tähän ei kelpaa, jos sinulla on palkkaverokortti, vaan pitää olla omaishoidontuki verokortti.
Senkin tiedon sain vasta sen jälkeen, kun olin lähettänyt palkkaverokortin, joka minulla on ollut satunnaisia tuuraustöitäni varten jo eläkkeellejäämisestäni lähtien, mutta se tuli takaisin bumerangina.
Sain todella ihmeellisen veroprosentin tuolle omaishoitoverokortille ja jäin suu auki, tuntui ainakin siltä, tuijottamaan sitä.
Minulle myönnettiin tietty, se alin kategoria palkkio, joka on 439,70 eur/kk ja tälle vuodelle tienesti olisi 4836,70 eur ja veroprosentiksi tulisi 41%. Palkkaverokorttini oli 9660,00 eur loppuvuodelle ja vero vain 31,5%, vaikka euromäärä oli tuplat omaishoidosta tulevalle tienestilleni. Eläkkeestä maksan 28%.
Minun kaaliini se ei mennyt, että puolet pienemmästä ansiosta/ palkkiosta menee paljon enemmän veroa,
kun tupla isommasta palkasta menisi, vaikka eläkesumma on sama.
Soitin aamulla verotoimistoon ja virkailija teki laskelmia. ”Hän pisti paremmaksi” ja sai minulle 47,5% . Kun kysyin siitä, että miksi se on näin hölmösti, niin hän selitti ummet ja lammet ja asiaan vaikutti paljon kuulema sekin, että saan niin hyvää työeläkettä?? Tässä kohdassa sanoisin, että yhdenvertaisuus on kaukana. Onko omaishoitajan palkkio joku ”armopulla”, sidottu siihen, kuinka paljon hoitaja saa eläkettä taikka onko omaisuutta, sillä eihän sitä näköjään katsota edes työsuoritukseksi, vaikka se on sitä, kirjaimellisesti, työtä ja joillakin on todella raskaampiakin työsuorituksia, kuten 24/7?
Eli, kaupunki on antavinaan ”omaishoidontukea” ihmisille, mutta jos hän saa vähänkään parempaa eläkettä, kun on niska limassa painanut 43 vuotta töitä ja maksanut firman omaan eläkekassaan rahaa jokaisesta tienaamastaan pennistä 1,5-2% ikään kuin säästöön, sen ”virallisen eläkemaksun” lisäksi, niin siinä vaiheessa, kun alkaa saada niitä rahojaan takaisin, kun jää eläkkeelle ,maksaa siitä sitten veroa, jälleen enemmän, kun jos olisi palkkatöissä. Veroja vaan verojen päälle maksatetaan? Miksi ihmisten pankkiin tekemiä säästöjä ei veroteta silloin, kun ottavat säästöjään ulos, mutta firman eläkesäätiöön maksamia rahoja verotetaan? Kaupunki hyödyntää nyt myöskin itselleen rahaa takaisin armopullastaan ja rankaisee omaishoitajia? Joku juttu on nyt pahasti viturallaan, muukin, kun suomalainen verojärjestelmä. Onko nyt sitten niin, että hyvää eläkettä saavat eivät oikeastaan ole edes omaishoitopalkkion väärtejäkään, eikä heidän TYÖPANOSTAAN ARVOSTA KUKAAN, kun verotuksella minimoidaan sekin ja meidän pitäisi tehdä tämä työ sitten ilmaiseksi.Ei sen puoleen, on paljon ihmisiä, jotka uupumatta hoitavat kumppaniaan, ilman että saavat siitä korvausta pennin latia ja moni ei edes jaksa alkaa siihen anomusrumbaan, mutta jos kerran on joku palkkiojärjestelmä, niin sen pitää sitten olla yhdenvertaisuudenkin takia yhtenevä kaikille, eikä jaotella ihmisiä tulojen mukaan.Tämä omaishoitotyö pitäisi panna reilusti samanarvoiseksi, kun palkkatyö ja verot sen mukaan, jos sitä ei saada verovapaaksikaan. Kunta antaa yhdellä kädellä ja ottaa kahdella takaisin.

Omaishoitajat säästävät kaupungeille rutkasti rahaa ja sen ovat kaupunginherrat auliisti kyllä myöntäneet, mutta mitään ei ole vuosikymmeniin tehty tämän asian eteen. Poliittista tahtoa ei tällekään momentille löydy, ole löytynyt koskaan, kuten ei moneen muuhunkaan vanhuksia ja heidän elämäänsä sivuaviin asioihin. Vaaleissa kyllä puhutaan ja luvataan kaikenlaista, mutta siihen se sitten jääkin, kun vaalit on käyty, on ne puheetkin unohdettu.
Antakaamme ajatustemme laukata hieman ja miettikäämme sellaista, että me omaishoitajat, saamme kylliksemme tällaisesta kohtelusta ja päätämme, yksissä tuumin, että se hoitaminen loppuu nyt ja me menemme lakkoon. Kuoletamme moraalimme, joka velvoittaa meitä hoitamaan uupumatta läheisiämme. Sitä meillä senioreilla on, moraalia, vaikka muille jakaa, kun on toisen, läheisen ihmisen hyvinvoinnista kyse. Samanlainen vahva moraali on varmasti kaikilla, jotka ovat omaishoitajiksi ryhtyneet, halu pitää läheiset luonaan.
Eli, jokainen omaishoitaja veisi hoidettavansa kaupungintalon pihalle, ilmoittaisimme poliitikoille siellä, että ”mikä on homman nimi” ja jättäisimme heidät sinne kaupungin hoidettaviksi. Kuinkahan mahtaisi käydä ja millä konstilla kaupunki hoidettavat sitten hoitaisi? Voisi tulla suru puseroon siinä vaiheessa, kun ei ole hoitajaresursseja eikä hoito/hoivayksiköitäkään, minne ihmiset pistettäisiin. Ja sitten se rahakysymys vielä. Maksaisi maltaita kaupungille hoidattaa kaikki omaishoidon asiakkaat, sillä ne omaishoitopalkkiot, joita se nyt maksaa hoitajille, ovat kuin hyttysen pee siinä vaiheessa. Silloin todella huomattaisiin millaisen loven koko se MENOPOTTI VIE veroeuroista. Tällä hetkellähän tämä omaishoito JÄÄ TULOPUOLELLE, omaishoitajien ahkeruuden, nöyryyden ja vaatimattomuuden tuloksena.
Omaishoitajat ovat painonsa arvosta kultaakin kalliimpia, mutta arvostusta siitä ei saa, päinvastoin, sen näyttää palkkioiden pienuus ja jopa tämä verojärjestelmä ja byrokratia, mikä tähän on muutoinkin luotu.
Olen nyt tulut siihen tulokseen, että me kaikki eläkeläiset, sekä läheisiämme hoitavat omaishoitajat, olemme tämän maan viimeinen oljenkorsi. Mehän maksamme verojakin korkeamman prosentin mukaan kun työntekijät ja meiltä, eläkeläisiltä ja vanhuksilta voidaan leikata ja vähentää mielin määrin rahoja siinä vaiheessa kun budjetit ”pissivät”. Emme enää jaksa taistella kynsin ja hampain vastaankaan, ikävä kyllä. Me olemme SE SUOMEN OMA ”Zeus Machine”, joka oli antiikin aikainen Jumalolento joka pelasti loppumetreillä kaikki.
HYVÄ ME!

LennuPaulin
Vantaa

Vierivä kivi ei sammaloidu...
Entinen persu, erosin 2021 lopulla.Vielä löytyy persumaisia ajatuksia pilvin pimein pääkopastani ja tykkään ottaa kantaa asioihin , joista verenpaineeni alkaa nousta. Huoh..ja niitä löytyy kun lehden aamulla avaa......
Hyvää alkavaa kesää kaikille!

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu