Suoraan kysymykseen suora vastaus.

Olen perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaana ja päivystänyt Myyrmäen kontilla,kahvittanut ihmisiä siellä ja keskustellut heidän kanssaan kaikenlaisista mieltäkin painavista asioista, mutta etenkin Vantaamme ongelmakohdista.

Sattuipa eräänä iltapäivänä, kun olin jo pois lähdössä ja pakkasimme tavaroita konttiin toisen ehdokkaan kanssa, sinne tulemaan neljä maahanmuuttajataustaista teinipoikaa pyörillä.

Kolme jäi syrjemmälle ja yksi heistä tuli viereemme ja kysyi hyvällä suomenkielellä; onko totta, että TE haluatte meidä kaikki ”veeittuun” täältä Suomesta? Jäin hetkeksi suu auki, mutta  sitten sanoin, että kuinka niin. Jos tänne tulevat ihmiset opiskelevat kielen ja ammatin ja menevät töihin, kotiutuvat tänne, niin MIKSI me haluaisimme heistä eroon? Poika kertoikin sitten, että hän opiskelee ja hänellä on 9 keskiarvo koulussa. Jatkoin vielä, että juuri hänen kaltaisiaan nuoria ihmisiä haluammekin, koska uutta ja kyvykästä sukupolvea, olivatpa he maahanmuuttajataustaisia taikka kantasuomalaisia, täytyy saada johtamaan tätä maata, kun vanhat sukupolvet väistyvät.

Poika oli huojentuneen oloinen ja lähti kavereineen ajelemaan pois.

Kävivät eilen kontilla helssaamassa, kaikki neljä ja juttelemassa ,kun tulivat jalkapalloharjoituksista. Taitavat olla aika eteviä siinäkin  koska ovat lähdössä ulkomaille turnaukseen heinäkuussa. Todella kohteliaita ja mukavia nuoria miehiä.

Annoin pojille mehutetrat ja karkkia kun lähtivät kontilta taas ajelemaan eteenpäin.

Mielestäni on väärin antaa heidän ajatella, että esim juuri me ,perussuomalaiset olemme niitä hirviöitä, jotka haluavat kaikki vieraat ihmiset täältä maasta pois. Se ei todellakaan pidä paikkaansa. Jos tänne tulleet sopeutuvat yhteiskuntaamme ja alkavat rakentaa sitä meidän kanssamme, oppivat kielen, opiskelevat, saavat ammatin ja menevät töihin, niin kuinka kenelläkään voisi olla mitään sitä vastaan?

Toivottavasti pojat jatkaisivat sanomaamme nuorten keskuuteen niin, että sekin kannustaisi  nuorta sukupolvea  pinnistelemään elämässään eteenpäin ja ehkäpä antaisi vanhemmillekin esimerkkiä.

Oli todella hyvä ja positiivinen asia se, että hän tuli luoksemme ja kysyi suoraan mikä mieltään askarrutti. Meiltä hän sai samoin suoran vastauksen.

 

 

 

 

 

+2
LennuPaulin
Perussuomalaiset Vantaa

Vantaan perussuomalaisten hallituksen jäsen ja taloudenhoitaja / kirjanpitäjä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu