Valtavirtainen vastuullinen sijoittaminen on viherpesua

Valtavirtainen vastuullinen sijoittaminen perustuu siihen että sijoittaja valitsee pörssiyhtiöiden osakkeita sen mukaan täyttävätkö ne ympäristöön, yhteiskuntavastuuseen ja hyvään hallintotapaan liittyviä, eli ns. “ESG” (environmental, social ja governance) kriteerejä. Suosituimpia tuotteita ovat esimerkiksi rahastot jotka sijoittavat suurimpiin pörssiyhtiöihin, mutta poissulkevat mm. öljy- ja kivihiiliyhtiöt. Yhdenmukaisia ESG kriteerejä ei ole, vaan ne riippuvat luokittelijasta – jotkut saattavat esimerkiksi sulkea pois myös uhkapeliyhtiöt, toiset ei.

Kannattajien mukaan tämä tarjoaa parempia tuottoja sekä parantaa maailmaa. Rahan ja hyvän tekeminen eivät tämän näkemyksen mukaan ole ristiriidassa vaan päinvastoin tukevat toisiaan. Kriitikoiden mukaan väite on liian hyvää ollakseen totta, eikä näyttöä hyvistä yhteiskunnallisista vaikutuksista ole siitä huolimatta että rahaa on virrannut ESG rahastoihin jo lähes kolmen biljoonan dollarin verran.

Kriitikot tuovat esille että joku joka tapauksessa omistaa poissuljettujen pahispörssiyhtiöiden osakkeet. Tilannetta voi verrata ravihevosten huutokauppaan, jossa jotkut tallit kieltäytyvät ostamasta hevosia joille on annettu steroideja koska se on heidän ESG kriteerien vastaista. Tämä ei poista steroideja käyttäviä ravihevosia kilpailuista – se ainoastaan muuttaa missä talleissa hevoset kilpailevat. Se ei myöskään tee steroideja käyttävistä hevosista hitaampia. Samalla tavalla myymällä tai kieltäytymällä ostamasta öljy-yhtiöiden osakkeita sijoittaja ei tee öljyntuotannosta vähemmän tuottavaa, vaan vaikuttaa siihen kenen taskuun tuotot valuvat. Vastuullisuuteen havahtunut salkunhoitaja voi poistaa salkustaan öljy-yhtiöiden osakkeet – mutta ainoastaan myymällä ne jollekin toiselle. 

Teoriassa jos vastuullisuudeen tunnosta johtuen tarpeeksi moni sijoittaja haluaa myydä pahisyhtiöiden osakkeet pois ja tarpeeksi harva haluaa niitä ostaa, osakkeiden arvo voi laskea. Jos näin tapahtuu, tämä voi nostaa pahisyhtiöiden pääomakustannuksia, eli vaikeuttaa niiden kykyä kerätä rahoitusta. Tässä on kuitenkin syytä painottaa sanaa jos. Viime vuonna julkaistun Stanfordin yliopiston tutkimuksen mukaan pahisyhtiöiden osakkeita poissulkevilla ESG rahastoilla ei ole ollut, eikä todennäköisesti koskaan tule olemaan, minkäänlaista vaikutusta paljon saastuttavien pörssiyhtiöiden pääomakustannuksiin. Myös Cambridgen yliopiston raportti päätyy samaan johtopäätöksen (on syytä mainita että tämä koskee nimenomaan pörssiyhtiöiden osakkeiden poissulkemista, eikä välttämättä päde esimerkiksi lainamarkkinoihin).  Toisinsanoen pahispörssiyhtiöiden osakkeita poissulkevat vastuulliset rahastot eivät ole vähentäneet lainkaan päästöjä. Vaikuttaakin siltä että niin kauan kun saastuttamalla voi tehdä voittoa, löytyy sijoittajia jotka ovat valmiita maksamaan osakkeista joilla saavat nuo voitot itselleen. 

Mutta tässä on toinenkin ongelma. Mitä tarkoittaisi jos ESG rahastot todella nostaisi pahisyhtiöiden pääomakustannuksia? Korkeampi pääomakustannus tarkoittaa korkeampaa korvausta jota yritys maksaa pääomalle: eli esim. tuottoa joka maksetaan sijoittajille. Tämä olisi ristiriidassa vastuullisen sijoittamisen toisen väitteen kanssa – että se tarjoaa parempaa tuottoa. Valtavirtaisen vastuullisen sijoittamisen kannattajat siis väittävät että sen avulla pahisyhtiöt joutuvat maksamaan pääomalle korkeampaa tuottoa. Mutta samalla he myös väittävät että välttämällä sijoittamista pahisyhtiöihin saa pääomalle korkeampaa tuottoa. Tarpeeksi akrobaattisilla abstrakteilla malleilla nokkela rahoitusalan ihminen voi kikkailla argumentteja sen puolesta miten nämä ristiriitaisuudet voidaan teoreettisesti yhteensovittaa. Keskeistä on kuitenkin se että näyttö siitä että valtavirtaiset vastuullisen sijoittamisen rahastot olisivat vähentäneet päästöjä käytännössä on vähintäänkin kyseenalaista. Pankit ja sijoitusneuvojat eivät kuitenkaan kerro tästä asiakkaille vaan vähintäänkin antavat ymmärtää että päinvastainen olisi totta. 

Valtavirtaisen vastuullisen sijoittamisen kannattajat jotka hyväksyvät yllä esitetyt argumentit usein puolustautuvat sanomalla että oikeastaan pahisyhtiöiden poissulkemista parempi vaihtoehto on vaikuttaa yhtiökokouksissa. Eli esimerkiksi sen sijaan että sijoittaja myy omistamansa öljy-yhtiön osakkeet, se äänestää osakkeilla yhtiökokouksessa sen puolesta että yhtiö alkaa rakentamaan aurinkoenergiaa. Tätä kutsutaan aktiiviseksi omistamiseksi.

Aktiivisen omistajuuden teoreettinen perusta on vahvemmalla pohjalla kuin pahisyhtiöiden poissulkemisen, mutta siinäkin on ongelmansa. Yhtiökokouksen äänestyspäätöksiä pitää pystyä perustella osakkeenomistajien taloudellisilla eduilla. Osakkeenomistajat eivät voi äänestää sen puolesta että yhtiö pistää vaikkapa ympäristön voittojen edelle. Aktiivinen omistajuus voi olla avuksi vain tilanteissa joissa yritys ei ole tajunnut kuinka paljon enemmän rahaa se voi tehdä olemalla ympäristöystävällisempi. Ilmastokriisi kuitenkin johtuu päinvastaisesta asetelmasta – siitä että voitontavoittelu ympäristön kustannuksella on liian kannattavaa. Amatsonin sademetsiä hakkaamalla on yksinkertaisesti helpompi tehdä rahaa kun niiden suojelulla. 

Mutta tässäkin tapauksessa on vielä toinen ongelma. Äänivaltaa kun ei voi käyttää yhtiöissä joiden osakkeita ei omista – ja vastuulliset rahastot nimenomaan kieltäytyvät ostamasta osakkeita yrityksistä jos ne eivät ole vastuullisia. Jos vastuullisen sijoittamisen kannattajat pitävät äänivallan käyttöä yhtiökokouksessa tehokkaampana keinona kun poissulkemista, silloin vastuullisten rahastojen pitäisi nimenomaan sijoittaa pahisyhtiöihin jotta niillä olisi yhtiökokouksissa mahdollisimman paljon äänivaltaa. Nyt ne toimivat päinvastaisella tavalla. 

Miksi sitten pankeilla ei ole vastuullisia rahastoja jotka keskittyvät ostamaan osakkeita lapsityövoimaa käyttävistä kivihiiliyhtiöistä ja käyttämään äänivaltaa niiden yhtiökokouksissa? Tällaisia tuotteita olisi vaikea markkinoida, ja markkinoinnista valtavirtaisessa vastuullisessa sijoittamisessa taitaa olla ennenkaikkea kyse. Se on oikeastaan niin hyvää markkinointia että jopa markkinoijat itse usein uskovat siihen – tai näin ainakin haluan itse uskoa koska vastuullisen sijoittamisen kannattajat ovat kokemukseni mukaan mukavia, järkeviä ja hyviä ihmisiä. Mutta miten näin heikolla pohjalla oleva ajatus on voinut levitä näin valtavasti?

Osaksi syynä on se että julkisuudessa ESG sijoittaminen on kuvattu hyvin yksipuolisesti ja kritiikittä – merkittävänä poikkeuksena professori Vesa Puttonen. Esimerkiksi googlatessa suomenkielistä sisältöä aiheesta joutuu selaamaan muutaman sivun hakutuloksia ennen kuin esiin nousee ilmiöön kriittisesti suhtautuvaa materiaalia. Helsingin Sanomat kirjoitti kriittisen artikkelin jokin aika sitten, mutta siinäkin kritiikki kohdistui ainoastaan siihen mitä yrityksiä rahastot sulkevat pois – ei siihen onko poissulkeminen itsessään tehokasta. Vähän aikaa sitten lehti kirjoitti kritiikittä maailman suurimman varainhoitoyhtiön Blackrockin ESG sijoittamisesta keinona taistella ilmastonmuutosta kohtaan. Tämä siitä huolimatta että kyseisen yhtiön entinen ESG päällikkö, joka siis vastasi maailman suurimpien ESG varojen hallinnoimisesta, erosi tehtävästä muutama vuosi sitten ja kutsui ilmiötä “viherpesuksi” jolla ei ole “mitään myönteistä vaikutusta mihinkään”. Hänen teettämän kyselytutkimuksen mukaan ESG sijoittamisella voi oikeastaan olla haitallisia vaikutuksia, koska ihmiset jotka näkevät myönteisiä uutisotsikoita ESG sijoittamisesta suhtautuvat kielteisemmin ilmastopoliittisiin toimenpiteisiin. Tämä johtuu siitä että heidän uskonsa yritysten vapaaehtoiseen itsesääntelyyn vahvistuu.

Myönteistä ympäristölle on ennen kaikkea se jos saastuttamisesta tehdään vähemmän kannattavaa yrityksille ja pääasiallinen toimija joka voi näin tehdä on valtio, suoraviivaisimpana keinona esimerkiksi päästökaupalla tai hiiliverolla. Se ei kuitenkaan takaa sitä että ketään ei pakoteta tinkimään välittömistä henkilökohtaisista taloudellisista eduistaan pitkäaikaisen yhteisen edun vuoksi. Nähdäkseni eräs ongelma ilmastokeskustelussa onkin se että keskitymme liikaa “kaikkea kivaa kaikille” ratkaisuihin koska niitä on helpompi kaupata äänestäjille ja kuluttajille. Osuvampi narratiivi olisi nähdäkseni verrata haastetta esimerkiksi maailmansotiin, sillä ilmastokriisi vaatii samanlaista massiivista mobilisaatiota jossa koko talousjärjestelmä valjastetaan puolustamaan hyvän elämän edellytyksiä – tämänkaltaisesta narratiivista hyvä esimerkki on tämä Janne Korhosen artikkeli. Yrityksillä on tietenkin keskeinen osa tässä prosessissa, mutta yksityisten toimijoiden vapaaehtoisuuden sijasta se voi tapahtua ainoastaan valtion johdolla. Halusimme tai emme, tavalla tai toisella, tarvitsemme pakkokeinoja – veroja, kieltoja, säätelyä, säännöstelyä jne. Liian moni (minä mukaanlukien) on liian mukavuudenhaluinen ja tietämätön päätöstensä vaikutuksista jotta voisimme luottaa pelkästään puhtaasti vapaaehtoiseen hyväntahtoisuuteen. Jotkin kivat asiat tulevat kalliimmiksi, se vaan nyt joudutaan kestämään. Vaikka muutos kestävään yhteiskuntaan luo uusia elinkeinoja ja työpaikkoja, on väistämätöntä että monet elinkeinot lakkaavat olemasta kannattavia ja niiden myötä yrityksiä ja työpaikkoja tulee myös katoamaan. Meidän tulee tehdä kaikkemme että tarvittavien toimenpiteiden haittavaikutukset minimoidaan, mutta se ei tarkoita että meidän tulisi uskotella itsellemme etteikö tarvittavilla toimenpiteillä olisi myös haitallisia vaikutuksia vaikka ne ovatkin pieniä verrattuna haittoihin jotka aiheutuvat jos toimenpiteitä ei saada aikaiseksi ja voivat uudelleenorganisoida yhteiskunnan tavalla joka on kaikenkaikkiaan mukavampi paikka elää.

Mikä voisi olla parempi vaihtoehto valtavirtaiselle vastuulliselle sijoittamiselle?

Tästä kirjoituksesta ei tule vetää johtopäätöstä etteikö voisi sijoittaa tavalla jolla on positiivinen vaikutus yhteiskuntaan. Suora sijoitus pörssiin listaamattomaan aurinkopaneeleja valmistavaan yhtiöön auttaa sitä rahoittamaan useampien aurinkopaneelien rakentamista. Jos taas ostaa pörssistä aurinkopaneeleja valmistavan yhtiön osakkeen, rahat menevät aiemmalle osakkeenomistajalle joka myi osakkeen, ei yhtiölle. Voit myydä osakkeen naapurille, hän voi myydä sen naapurilleen, ja ketju voi jatkua loputtomiin ilman että seurauksena aurinkopaneeleja valmistava yhtiö saa senttiäkään lisää rahoitusta. Tämä on karkeasti yksinkertaistettuna selitys sille miksi pörssiyhtiöiden osakkeilla kaupankäynnillä ei ole helppoa edistää vastuullisuutta kuten ympäristöasioita. 

Minkälaista sitten olisi hyvä vastuullinen sijoittaminen? Jokainen tietenkin määrittelee vastuullisuuden omista lähtökohdistaan ja harva yritys kuvailisi itseään vastuuttomaksi. Oma näkemykseni on että jos haluamme yrityksiä jotka käyttäytyvät eri tavalla, suoraviivainen keino olisi rahoittaa yrityksiä jotka ovat rakenteellisesti erilaisia kuin muut yritykset. Tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi osuuskuntia, koska ne eroavat rakenteellisesti osakeyhtiöistä siinä miten ne jakavat voitot ja äänivallan. Tämä johtaa erilaiseen käyttäytymiseen, joka näkyi mm. vuoden 2008 pankkikriisin aikana kun Yhdysvalloissa, Japanissa ja käytännössä kaikissa EU maissa osuuspankkien konkurssiriski osoittautui huomattavasti matalammaksi kuin niiden osakeyhtiömuotoisten kilpailijoiden. Osuuskunnat käyttäytyvät eri tavalla siksi että yhtiömuodon rakenteelliset erot luovat erilaiset kannustimet käyttäytymiselle, ei siksi että niiden johto on saanut vastuullisuus seminaarin konsulttien esitelmästä ahaa elämyksiä.

Esimerkiksi monopoliasemaan nousseella osakeyhtiöllä on kannustin riistää asiakkaita maksimoidakseen omistajien voitot. Jos yhtiö on asiakkaiden omistama osuuskunta, sillä ei ole samanlaista kannustinta, sillä asiakkailta riistetyt voitot virtaisivat takaisin asiakkaiden taskuun. Osuuskunnan johto voisi päättää nostaa hintoja ja pistää ne omiin taskuihinsa, mutta tässä tapauksessa heidän tulisi perustella asiakasomistajille yhtiökokouksessa miksi asiakasomistajien tulisi äänestää johto seuraavalle kaudelle. Osuuskunta toimii eri tavalla kuin osakeyhtiö siksi että se jakaa voitot ja äänivallan eri tavalla, jonka takia toiminta ohjaavat kannustimet ovat erilaiset – ei siksi että sen johdossa olisi ihmisiä jotka olisivat sitoutuneempia vastuullisuuteen.

Tästä tekee erityisen ajankohtaista se että nykyisin suurimmat pörssiyhtiöt ovat teknologiayhtiöitä joilla on monopolimainen asema sillä ne toimivat aloilla joissa vallitsee ns. “winner takes it all” dynamiikka. Yksi esimerkki tämänkaltaisesta toimialasta ovat ruoankuljetusalustat kuten Wolt. “Winner takes it all” dynamiikka syntyy ns. “verkostovaikutuksista” – asiakkaat liittyvät alustalle jossa on eniten ravintoloita, ravintolat liittyvät alustalle jossa on eniten asiakkaita, joka houkuttelee lisää asiakkaita, joka houkuttelee lisää ravintoloita, jne. Suurin toimija pystyy houkuttelemaan helpoiten uusia käyttäjiä, uudet käyttäjät kasvattavat sen etulyöntiasemaa kilpailijoihin nähden entisestään ja tämä johtaa monopolimaisen asemaan joka mahdollistaa ravintoloiden riistämisen. Wolt esimerkiksi vetää 30% välistä jokaisesta tilauksesta, enemmän kuin verottaja. Pandemian aikaiset rajoitukset ovat kiihdyttäneet tätä kehitystä, ja niiden yhteisvaikutus on kylvänyt ennennäkemätöntä tuhoa ravintola-alalla ja ajaneet lukemattomia alan ihmisiä ahdinkoon.

Tämä kehityssuunta ei kuitenkaan ole väistämätöntä. Esimerkiksi vuonna 2018 Tampereen kokoisessa Iowa Cityssä paikallinen johtavassa asemassa ollut ruokakuriirialusta GrubHub ilmoitti kaksinkertaistavansa komission 15%:sta 30%:iin. Ravintolat eivät innostuneet ajatuksesta ja perustivat vastalauseeksi Chomp alustaosuuskunnan jonka ne itse omistavat. Vuoden loppuun mennessä osuuskunnan alustalla oli yli kaksi kertaa enemmän ravintoloita kuin Grubhubilla. Hallitsevasta markkina-asemasta huolimatta Chompilla ei ole kannustinta kiskoa monopolivoittoja ravintoloiden kustannuksella koska voitot virtaavat takaisin ravintoloille. Tämä rakenteellinen ero omistusmuodossa takaakin sen että se käyttäytyy reilummin paikallisia ravintoloita kohtaan kuin monopolivoittojen kiskomiseen tähtäävä pörssiyhtiö kuten GrubHub. GrubHubin osakkeiden poissulkeminen tai äänivallan käyttö yhtiökokouksessa vastuullisen rahastojen kautta ei pystyisi saamaan aikaiseksi samanlaista reilumpaa käyttäytymistä ravintoloita kohtaan. 

Chompista on muodostunut eräänlainen kansalaisyhteiskunnan instituutio, ei pelkästään kannattava yritys. Se on paikallisten ravintola-alan yrittäjien demokraattisesti hallinnoima toimija jonka tuottama arvo luo yhteisöön vaurautta, siinä missä GrubHubin kaltaisilla kasvottomilla kansainvälisillä korporaatioilla ei ole mitään sidettä paikalliseen yhteisöön tai intressiä edistää sen hyvinvointia. Tämä ei ole myöskään taloudellisen kannattavuuden kannalta merkityksetöntä – se on luonut Chompille etulyöntiaseman markkinoinnissa. Kalliiden mainoskampanjoiden sijasta se on voinut luottaa siihen että paikallisilla ravintoloilla on kannustin mainostaa sitä niiden omilla kanavillaan. Asiakkaat on helppo vakuuttaa siitä että heidän tulisi valita usein heidän henkilökohtaisesti tuntemien naapuruston ravintolayrittäjien omistama osuuskunta eikä näitä riistävä ulkopuolinen ja etäinen jättiyritys. Chompin sisarosuuskuntia on perusteilla kuudessa kaupungissa ympäri Yhdysvaltoja. Näiden osuuskuntien muodostamaan verkostoon voi muuten sijoittaa täällä.

Mikään ei estäisi samanlaisten ravintoloiden omistamien osuuskuntien muodostumista myös Suomessa. Suomessa ei kuitenkaan ole yhtään hautomoa, kiihdyttämöä tai sijoitusrahastoa osuuskunnille, vaikka niistä löytyy menestyneitä esimerkkejä monista eri maista. S-ryhmä ja OP ovat kummatkin osuuskuntia jotka tarjoavat asiakasomistajilleen vastuullisen sijoittamisen rahastoja. Ne myös nostavat esille kuinka niiden yhtiömuoto edesauttaa niitä toimimaan vastuullisemmin. Siitä huolimatta ne eivät ole toistaiseksi kokeneet että uusiin osuuskuntamuotoisiin yrityksiin sijoittaminen olisi ollut luonteva tapa edistää vastuullisempaa yritystoimintaa. S-ryhmä ja OP voisivat esimerkiksi järjestää ideakilpailuja jossa tavalliset asiakasomistajat voisivat ehdottaa ideoitaan uusille osuuskunnille sekä äänestää toistensa ideoita. Eniten ääniä saaneet ideat pääsisivät hautomoon, jossa niille tarjottaisiin siemensijoitusta sekä muuta apua kuten valmennusta ja näkyvyyttä. Tämänkaltaiset hankkeet voitaisiin toteuttaa siten että ne tuskin olisivat osuuskuntajäteille haastavia tai epäkäytännöllistä – kysyin esimerkiksi S-ryhmän entisen toimitusjohtajan Taavi Heikkilän mielipidettä siitä jos osuuskaupat järjestäisivät hautomon uusille osuuskunnille ja hän suhtautui siihen erittäin myönteisesti sekä kertoi että kauppaketjulla on ollut hyviä kokemuksia hieman vastaavanlaisista hankkeista.

Hautomo saattaisi olla hyvä aloittaa pienimuotoisesti mutta pitkäjänteisesti, siten että jokaisesta kierroksesta saataisiin kokemusta jonka avulla seuraava kierros voitaisiin toteuttaa paremmin. Se voisi keskittyä etenkin uudenlaisiin ja omaperäisiin osuuskuntiin jotka toimivat nousevilla toimialoilla. Vähitellen sijoitustoimintaa voitaisiin kasvattaa – asiakasomistajille voitaisiin esimerkiksi tarjota rahastoja jotka sijoittavat osuuskuntamuotoisiin kasvuyrityksiin, lupaavimmille hautomosta ponnistaneille osuuskunnille voitaisiin tarjota lisää sijoitusta, jne. Suomesta voisi muodostua käyttäjien demokraattisesti osuuskuntana omistamien digitaalisten sovellusten ja markkinapaikkojen suurvalta, johon meillä olisi ehkä otollisimmat edellytykset maailmassa – olemme maailman osuustoiminnallisin talous sekä myös kärjessä monissa IT-osaamisen vertailuissa. Ei ole mitään taloustieteellistä lainalaisuutta joka tekisi mahdottomaksi osuuskuntamuotoisten teknologia-alan yritysten menestymisen – esimerkiksi Saksassa kolmanneksi suurin IT-alan yritys on 40,000 juristin ja kirjanpitäjän omistama Datev osuuskunta jonka ohjelmistoja käyttää kolmasosa maan yrityksistä.

Ruotsissa Spotifysta on tullut menestynyt pörssiyhtiö jolla on lähes 200 miljoonaa säännöllistä asiakasta. Suomesta voisi nousta osuuskuntamuotoinen teknologiajätti joilla olisi 200 miljoonaa asiakasomistajaa ympäri maailmaa.

Olen vähän aikaa sitten aloittanut englanninkielistä sähköposti uutiskirjeen osuuskunnista. Se keskittyy etenkin uusiin menestystarinoihin sekä ideoihin uudenlaisesta osuustoiminnasta. Voit lukea aiempia ja tilata uudet uutiskirjeet sähköpostiisi täällä.

0
Leo Sammallahti
Sosialidemokraatit Helsinki

Osuuskunta organisoija.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu