Keskustan suosio laskee yhä

Puolue menettämässä perussuomalaisille kolme paikkaa Oulun vaalipiirissä, ennustaa Kaleva-Gallup. Perussuomalaisista on tullut Oulun vaalipiirin toiseksi suosituin gallup-puolue. Sen kannatus on tuoreen kyselyn mukaan noussut jo 20 prosentin tuntumaan, kirjoittaa Kaleva tänään.

Soini valmis pääministeriksi: ”On hurjia lukemia ja kolme paikkaa”, ilahtuu perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini. Soini sanoo olevansa valmis pääministeriksi, jos kansa antaa siihen valtuutuksen. Lisäksi Soini ihmettelee sitä, että monet puolueet ja tutkijat kokevat demokratian toteutumisen ongelmana. Hän torjuu niiden näkemyksen siitä, että perussuomalaisista ei olisi hallituksen tekijäksi eikä hänestä itsestään pääministeriksi. Kaleva tänään.

Seppo Leskinen

kansanedustajaehdokas(ps)

Oulun vaalipiiri

leskinen
Perussuomalaiset Oulu

X-kuntavaltuutettu Haukiputaalta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu