Kannattaako miljardööriin luottaa?

Uusiseelantilaisen Eleanor Cattonin Birnamin metsä -kirja antaa yhdenlaisen vastauksen tähän ei-niin-jokapäiväiseen kysymykseen
Birnamin metsä on kirjassa luontoaktivistien ryhmä, ei fyysinen metsä, jonka voisi osoittaa kartalta. Luontoaktivistit harjoittavat ns. sissiviljelyä eli kasvattavat hyötykasveja hylätyillä maa-alueilla ja puistoissa, luvalla tai luvatta. Sadon he joko myyvät tai jakavat ilmaiseksi vähävaraisille,

Aktivistien johtaja Mira Bunting kohtaa yhdysvaltalaisen miljardööri Robert Lemoinen, joka on rikastunut droonibisneksellä. Lemoine kertoo rakentavansa ”maailmanlopun bunkkeria” eli paikkaa, jonne voisi vetäytyä turvaan, kun ilmastonmuutoksen ja muiden katastrofien riskit alkaisivat realisoitua.
Lemoine tarjoutuu rahoittamaan Birnamin metsää. Mutta miksi? Voiko miljardöörillä olla puhtaat hyväntekeväisyysmotiivit vaiko oma lehmä ojassa ja valvova droonisilmä ilmassa?
Tarjous herättää yhteisössä epäilyksiä. Erityisesti free lance -toimittaja ja valokuvaaja Tony Gallo lähtee tonkimaan Lemoinen taustoja oman henkensä kaupalla ja saa droonit ja asemiehet peräänsä. Yhteisön valtasuhteet keikahtavat tapahtumien edetessä (jossain kohtaa mieleeni tuli William Goldingin Kärpästen herra, vaikka tänän kirjan hahmot eivät olekaan oman onnensa nojaan jääneitä nuoria). Lemoine on pätevä hajoita ja hallitse -taktiikassa ja manipuloi ihmissuhteilla.

Miljardöörin lahjoitus realisoituu, kun Lemoine lahjoittaa Birnamin metsän aktiiveille käyttöön maa-alan, joka sijaitsee Korowain luonnonpuiston liepeillä. Siletä vapautuu maa-ala maanjäristyksen tyhjennettyä alueen. Maa-alan omistajat ovat rikastuneet myymällä torjunta-aineita.
Toisilleen vastakkaiset arvot siis kohtaavat, kun luontoaktivistit alkavat hengata valvontadrooneilla ja torjunta-aineilla omaisuutensa luoneen rikkaimmiston kanssa. Lemoinenkin tavoitteet ovat lopulta ihan muuta kuin maailmanlopun bunkkerin rakentaminen alueelle – hän havittelee pääsyä harvinaisiin ja kalliisiin maametalleihin, joita tarvitaan drooneihin ja tietotekniikkalaitteisiin.

Kirja on tiukasti kiinni tässä ajassa. Luonnonpuistot ja -suojelu on kevyttä tavaraa kaivosbisneksen rinnalla. Rahalla saa kaikkea. Isoveli valvoo, kun droonit surraavat kaikkialla ihmisiä kuvaten. Kohtaukset, joissa Lemoine tunkeutuu aktivistien sähköposteihin ja puhelimiin ja säätää ja lähetettyjen viestien lähettämisaikoja, ovat aika kammottavia. Näinkö helppoa meitä on valvoa?

Kirjan alkuosa esittelee henkilöiden taustoja, marssitta yksittäiset ihmiset kertomaan menneisyydestään ja ajatusmaailmastaan. Jossain kohtaa olin kyllästyä suorastaan saarnamaisiin osuuksiin, mutta siitä huolimatta kirja piti otteessaan ja se oli pakko kuunnella parissa päivässä.
Varoituksen sana: kyseessä on kuitenkin thrillerinä markkinoitu kirja, joten kehenkään hahmoista ei kannata liikaa kiintyä.
Kirjan nimi Birnamin metsä liittyy William Shakespearen Machbet-näytelmään, ja jo kirjan nimi viittaa väkivaltaan ja kostoon. Voittamaton olet, kunnes metsä Birnamin kukkulalle marssii asemiin. Sellaista ei nähdä koskaan, voiko puita komentaa? Vaan tässä kirjassa metsä liikkuu ja vaeltaa.

Birnamin metsä, Eleanor Catton
Siltala 2024, suomennos Tero Valkonen
Nextory äänikirja, lukija Sanna Majuri
Eleanor Catton syntyi vuonna 1985 Kanadassa, missä hänen uusiseelantilainen isänsä oli tuolloin tekemässä väitöskirjaansa. Hänen esikoisromaaninsa Harjoitukset ilmestyi vuonna 2008 (suomeksi vuonna 2010). Vuonna 2013 hänestä tuli kaikkien aikojen nuorin Booker-palkinnon voittaja romaanillaan Valontuojat.

* * * * *

Ps. Kävelevästä metsästä puheen ollen. Äitini, joka oli kova kertomaan vanhoja kansantarinoita, kertoi tarinaa venäläisten hyökkäyksistä Suomeen, liittynee Ison vihan aikoihin, en ole varma. Jompi kumpi osapuolista oli maastounut puiksi ja liikkui puunaamiossa kohti toisen joukkoja. ”A mehtä lähenöö”, huomasivat hyökkäyksen kohteet mutta liian myöhään. Tässä kiinnostava kirjallisuuden kääntämiseen (kuten Macbethiin) liittyvä Kielikellon artikkeli.

Liisa Kaarina Heiskanen

Opin lukemaan viisivuotiaana.
Kadun vieläkin, että en lähtenyt opiskelemaan kirjallisuutta.
Lapsuuden ammattihaave kirjastonhoitaja.
Lukupiiriläinen. Kirjoitan blogia tunteella, en teorialla.
Kuvassa kanssani Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirja Hullun kirjoissa, näkökulmia suomalaiseen kylähulluuteen. Lukiessani mietin, milloin suomalainen suvaitsevaisuus on (ollut) kukkeimmillaan.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu