Kätilön sisaresta tuli kuuluisa kuvataiteilija

Hakekaa kätilö! -huudahdus kirittää kätilöiden askeleita Yle TV1:llä nähtävässä suosikkisarjassa. Sarja perustuu Jennifer Worthin kirjoittamiin kirjoihin, joissa hän kuvaa työtään Nonnatus Housessa sodanjälkeisessä Lontoossa, suurkaupungin varjoisammalla puolella East Endissä.

Myös kätilön pikkusisar eli Christine Lee on kirjoittanut elämäkerrallisen kirjan, mutkattomasti nimellä Kätilön sisar (The Midwife’s Sister). Sisarusten lapsuus oli onnellinen ja seesteinen, ja vanhemmat tarjosivat heille suojaa, sivistystä, mukavia retkiä ja lomamatkoja lähiympäristöön. Vanhemmat onnistuivat luomaan turvallisuudentunteen jopa sotavuosien ajan. ”Hah, nehän ovat vain pommeja”, äiti saattoi kuitata sireenien soidessa.

Tästä linkistä pääset näkemään soman lapsuuskuvan.

Henkilökohtainen pommi putosi perheeseen, kun vanhemmat erosivat isän sivusuhteen vuoksi. Vanhempien uudet kumppanit kävelivät mennen tullen lasten tarpeiden yli; tytöt kohtasivat väkivaltaa ja käsittämätöntä laiminlyöntiä. Esimerkiksi äidin uusi mies ei suvainnut tyttöjä silmissään, joten tyttöjen piti kadota huoneidensa hiljaisuuten, kun mies tuli kotiin. Isosisko Jennifer sai lemput kodistaan 14-vuotiaana. Isän uudelle tyttöystävälle/vaimolle tyttäret olivat kuin ilmaa; esimerkiksi tytöille tarkoitettu huone oli kolkko ja liki sisustamaton.
Rahasta ei sinänsä ollut puutetta; vanhemmat järjestivät tyttärille koulutusta, ammatilliseen koulutukseen asti. Sisäoppilaitokset olivat kuitenkin kalseita kasvupaikkoja, joissa nunnat ja opettajat typistivät tyttöjen luovuutta ja elämäniloa.
Repaleinen lapsuus ja nuoruus löivät leimansa tyttöjen myöhempään elämään. Aika ajoin sisarukset ajautuivat etäälle toisistaan.

Molemmat tyttäret opiskelivat hoitoalaa. Jennifer Worth päätyi töihin nunnien ylläpitämään sairaalaan ja synnytyslaitokseen; nunnien seesteisyys ja vakaus vaikuttivat hänen elämänkatsomukseensa syvästi. Hoitoalalle hän ei kuitenkaan jäänyt, vaan pääsi opiskelemaan lapsuudensa ja nuoruutensa haavealaa musiikkia, varsinkin pianonsoittoa.

Christine Lee työskenteli eri sairaaloissa. Kirjassa onkin eloisia kuvauksia työskentelyoloista; yhden leikkauksen aikana sairaalaan tuli sähkökatkos, ja kohdunpoisto piti tehdä ikkunan eteen ajetun auton ja polkupyörän lamppujen valossa. Christine Lee itse joutui myös maistamaan potilaan osaa loukkaannuttuaan nuorena vakavasti auto-onnettomuudessa.

Avioliittoja Christine Leellä oli useampia, ja niiden kautta hän pääsi ns. piireihin. Hän perusti muun muassa muotivaatteita myyvän kaupan ja ryhtyi kiinteistösijoittajaksi ja ostamiensa kiinteistöjen sisustajaksi ja myyntikuntoon jalostajaksi.
Luovuuttaan hän pääsi lopulta toteuttamaan päästyään opiskelemaan St Martinin taidekouluun Hänen kuuluisimpia teoksiaan ovat joutsenet Stratford-upon-Avonissa. Työn paljastustilaisuudessa hän sai testata käytännössä sisäoppilaitoksessa harjoittelemaansa hoviniiausta kuningatar Elisabethin edessä.

Välillä kirjassa on lievää tyhjäkäyntiä ja minun makuuni turhaa yksityiskohtien kuvausta. Mutta minä en olekaan sisustaja…

* * * * *

Kirja luo taustaa lempparisarjalleni Hakekaa kätilö. Kun Christine Lee kuvailee esimerkiksi 1960-luvun muotivaatteita ja kampauksia, mieleen nousevat sarjan kätilöt, joiden hiukset ovat aina timmissä järjestyksessä. Kätilönäyttelijöiden hiusten lakkakäsittelyyn kuluukin kaksi tuntia per kätilö.
Itse olen ihmetellyt, mistä niitä vauvoja tulee joka jaksoon. No, Ilta-Sanomat kertoo: yhden kauden kuvaukset tarvitsevat 60 vauvaa. Aina ennen pikkuvauvan tuloa koko kuvaustila ihmisineen desinfioidaan. Raskaana olevat äidit varataan kuvauksiin etukäteen kykytoimiston kautta. Äidit saavat olla mukana kulisseissa.

* * * * *
Christine Lee: Kätilön sisar, Otava 2016
Käännös Satu Leveelahti
Äänikirja Nextory, lukija Ella Pyhältö