Syntyi vaikkei olisi saanut

Pressikuva Suomalaisen Kirjallisuuden Seura SKS

Aina sunnuntaisin hän ilmestyy televisiooni: Thomas Sandholm paljon puhuvine käsineen.
Tartuin hänestä kertovaan kirjaan Thomas Sandholm, syntynyt viittomaan ns. käytännön syistä – Helmet-kirjaston lukuhaasteessa on kohta ”kirjan kannessa on erisnimi”. Kannatti tarttua.

Sandholm syntyi vuonna 1963, vaikkei olisi saanut, sillä hänen vanhempansa olivat kuuroja. Vuonna 1935 säädetty ja vuoteen 1970 asti voimassa ollut laki pakkosteriloinnista ei suoranaisesti koskenut kuuroja, mutta käytännössä sterilointi oli naimisiin menon ehtona.
Viittomakielellä kommunikoivat olivat ympäristön silmätikkuna; kun esimerkiksi perheen äiti huomasi, että ihmiset kiinnittivät hänen ja lapsien väliseen viittomiseen huomiota, hän muutti viittoman osoituseleeksi – katso tuonne, iso auto. Kodin ikkunaverhot olivat aina ikkunoiden edessä, etteivät naapurit näkisi perheenjäsenten viittovan.
Viittomakielen käyttö jopa kuurojen kouluissa oli kielletty: oppilaat opetettiin lukemaan huulilta ja muodostamaan sanoja huulillaan.
Sandholmin perheessä toimittiin aktiivisesti kuurojen tilanteen parantamiseksi. Kuurous ei ollut hänen vanhempiensa mielestä vamma vaan ominaisuus muiden joukossa. Äiti oli Suomen ensimmäinen kuuro viittomakielen opettaja ja isä kuurojen yhdistyksen puheenjohtaja Tampereella.

Myös lähisukulaisissa oli kuuroja; siinä piirissä Sandholm oppi, että kuuroja koskivat monet kirjoittamattomat säännöt.
– Aina oli sanottu, että kuurot eivät saa tehdä näin, että kuurot eivät pysty. Ajattelin, että kokeilen, miten käy, jos teenkin asiat eri tavalla. Ei kuurous ole este tällaiseen, hän sanoo kirjassa.
Hän ylittikin esteitä. Vaihto-oppilasvuonnaan USA:ssa hän havaitsi, että kuurous ei ollut siellä mikään juttu eikä este asioiden tekemiselle ja tavoitteiden saavuttamiselle (ihonväri kylläkin oli). Viittomakieli oli yksi kielivähemmistö muiden kielivähemmistöjen joukossa. Viittomakielessä on murteita ja siihen kehittyy uusia ilmaisuja koko ajan.

Maailmanympärysmatkallaan (jonka hän toteutti ennen nettiä ja kännyköitä) hän tapasi australialaissyntyisen vaimonsa Phillipan. Kun he avioituivat, pohdinnassa oli asettuminen Australiaan. Suomeen pariskunta kuitenkin jäi, ja heille syntyi neljä kuulevaa tytärtä.
Perhe on arjessa monikielinen: suomi, englanti, suomalainen viittomakieli, englantilainen viittomakieli.
Töiden löytyminen on kuuroille vaikeaa. Kuurojen työttömyys – jopa yliopistokoulutettujen – on kolme kertaa yleisempää kuin kuulevien. Sandholm on opettanut viittomakieltä koulussa, työskennellyt Kuurojen Liitossa ja teki erimittaisia pätkiä Ylellä viittomakielisissä uutisissa, kunnes lopulta sai vakituisen työn Yleltä. Sielläkin asioista on pitänyt vääntää kuulevien kollegoiden ja esimiesten kanssa, muun muassa uutiskriteereistä ja käytettävästä viittomakielen sanastosta ja termeistä.

Kodin arjessa on vilkkuvia valoja ja täriseviä signaaleja. Kun isä kutsui lapset syömään, hän ei kiljaissut yläkertaan vaan räpsytti valoja rappukäytävässä. Puhelin värisee ja vilkkuu, ja ovikello soi valomerkein.
Jos pieniä tyttäriä piti kieltää tai torua, he oppivat laittamaan silmät kiinni, niin että eivät ”kuulisi” isän viittomaa palautetta.

Kirjasta voi lukea isoja yhteiskunnallisia rakenteita sekä pieniä arjen ratkaisuja, jotka liittyvät esimerkiksi asumiseen ja lastenkasvatukseen. Tosin paikoitellen oli tyhjäkäyntiä, mutta ei onneksi häiritsevän paljon. Kirja on suhteellisen tuore, se ilmestyi helmikuussa 2023.

Itse olen elänyt lapsuuteni 1960-luvulla pienessä maalaiskylässä, joka perustettiin suurimmaksi osaksi sodan jälkeen. Elämä pienillä rintamamiestiloilla oli vaatimatonta. Pakkosterilointilaki oli tuolloin vielä voimassa. Perheisiin syntyi paljon lapsia, ja muutamasta perheestä supateltiin, että taidettiin sen kuopuksen syntymän yhteydessä äidille ”tehdä niin ettei sille enää synny lapsia”. Eipä siitä paljon huudeltu, todennäköisesti hiljaa hyväksyttiin. Yhden perheen äiti ja isä eivät kyenneet huolehtimaan katraastaan, yhden perheen äiti jäi auton töytäisemäksi, niin että menetti aloitekykynsä.

Kirjan ovat kirjoittaneet Sami Koski ja Thomas Sandholm, kustantanut SKS-kustannus.

Kiinnostava henkilöhaastattelu Kotiliedessä

Taustaa viittomakielestä

Liisa Kaarina Heiskanen

Opin lukemaan viisivuotiaana.
Kadun vieläkin, että en lähtenyt opiskelemaan kirjallisuutta.
Lapsuuden ammattihaave kirjastonhoitaja.
Lukupiiriläinen. Kirjoitan blogia tunteella, en teorialla.
Kuvassa kanssani Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirja Hullun kirjoissa, näkökulmia suomalaiseen kylähulluuteen. Lukiessani mietin, milloin suomalainen suvaitsevaisuus on (ollut) kukkeimmillaan.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu