Titanicin kolmas luokka

Ääni- ja E-kirjan on kustantanut Saga-kustannus.

Panulan perheen äiti Maria ja hänen viisi poikaansa sekä lastenhoitajaksi pestautunut Sanna Riihivuori astuivat jättiläislaiva Titaniciin Southamptonissa 10. päivä huhtikuuta vuonna 1912. Sitä ennen he olivat myyneet tilansa, talonsa ja tavaransa Ylihärmässä. Perheen isä Juho oli jo matkustanut aiemmin Amerikkaan ja työskenteli hiilikaivoksella Pittsburghissa. Perille perhe ei koskaan päässyt.

Siirtolaisinstituutin johtajana toiminut professori Olavi Koivukangas on kirjannut Panulan perheen matkansa vaiheet kirjaansa Titanicin kolmas luokka. Vaikka kirja on ilmestynyt jo vuonna 2015, äänikirja arpoi sen minulle näkyviin kirjavirrassa ”saattaisit olla kiinnostunut” -perustein. Olinhan minä, sillä kirja kertoo ihmisistä, jotka jäävät yleensä katveeseen.

– Siirtolaisinstituutti järjesti näyttelyn laivalla olleiden suomalaisisten vaiheista vuonna 1998 Titanic-elokuvan valmistumisen jälkeen. Eniten järkytti Panulan perhe, Koivukangas kertoo.
Lisäksi Maria Panula on etäistä sukua kirjoittajan äidille.
Kirjan alkuosa kuvailee Panulan perheen elämää Pohjanmaalla ja perheen matkan vaiheita jo ennen Titaniciin astumista. Tämän näkökulman avaaminen on käsittääkseni melko poikkeuksellista Titanic-kirjallisuudessa, ainakin näin suuri painotus.

Kirja alkaa perheen joulun vietolla vuonna 1911. Joulua vietetään haikeissa tunnelmissa, sillä perhe tietää sen olevan viimeinen Suomen joulu. Kodin lisäksi hyvästit tuli jättää myös kirkkomaalla lepäävälle Emma-tyttärelle, joka oli hukkunut yhdeksänvuotiaana Lapuanjokeen. Perhe oli jo aiemmin käynyt Amerikassa kahteen otteeseen. Vanhimmat pojat Ernesti ja Jaakko olivat syntyneet USA:ssa, pienemmät Juho, Urho ja Eino Suomessa. Esikoinen oli 17-vuotias, kuopus kaksivuotias. Ernesti ja Jaakko olivat ehtineet oppia auttavasti englantia, kotona lastenhoidosta vastannut Maria-äiti taas ei. Tyypillistä myös nykysiirtolaisuudelle ja -pakolaisuudelle.

Matkan ensimmäisen vaiheen perhe taittaa hevoskyydillä Ylistaroon, josta he matkustavat junalla Hankoon. Junamatka vei kaksi päivää, joten perhe yöpyy hotelleissa Hyvinkäällä ja Hangossa. Hangosta Polaris-laiva vie matkaajat Hulliin ja sieltä juna Southamptoniin, jossa Titanic odotti.
Koivukankaan mukaan vuosina 1865–1930 lähes 400 000 suomalaista meni siirtolaisiksi Pohjois-Amerikkaan. Heistä puolet oli kotoisin Pohjanmaalta. Tällaisen matkustajamäärän palvelemiseksi oli syntynyt junayhteyksien ja siirtolaishotellien sujuva verkosto.

Koivukangas marssittaa näyttämölle myös muita matkantekijöitä, joihin Panulan perhe tutustuu ja jotka paljastavat elämänvaiheitaan ja tulevaisuudentoiveitaan eri murteilla. Ruokapöydän ääressä kuullaan pohjalaista, savolaista, turkulaista puheenpartta.
Laivoihin nousemista edelsivät siirtolaisten terveystarkastukset: ensin Hangossa, sitten Southamptonissa. Kolmas olisi ollut edessä New Yorkissa, jos laiva olisi sinne päässyt. Varsinkin helposti tarttuvat silmätaudit olivat ankarassa syynissä.

Yövyttyään ja syötyään aamiaisen hotellissa Southamptonissa suomalaiset siirtolaiset astuivat laivaan aurinkoisena aamuna 10.4.1912. Laiva kuin kerrostalo; kyllä Polaris on kääpiö tämän rinnalla, suomalaiset tuumivat.
Ensimmäisen luokan matkustajilla oli käytössään muun muassa turkkilainen kylpylä, uima-allas, squash-kenttä ja kirjasto.
Kolmannen luokan matkustajat menivät syvemmälle laivan uumeniin. Peräosassa yöpyivät naiset ja lapset, yksinäisten miesten osasto oli keulassa. Kolmannen luokan matkustajille tarjoiltiin päivittäin kolme ateriaa ja välipala iltapäivällä. Ruoka oli hyvää ja sitä riitti kaikille. Heillä oli käytössään oleskelu- ja tupakkahuone, jonka pianoa matkustajat saivat soittaa.

Matka saa kohtalokkaan käänteen 14.4. ja 15.4. päivien välisenä yönä. Kapteeni Edward J. Smith oli juuri menossa nukkumaan, kun hän kuuli voimakkaan törmäyksen ääneen. Varoituksia jäävuorista oli tullut laivalle jo parin päivän ajan, mutta niihin ei ollut kiinnitetty huomiota; tuohon vuodenaikaan jäävuoria oli liikkeellä. Lyhyessä ajassa tapahtuman vakavuus kävi ilmi, ja matkustajia alettiin herättää pukemaan ylleen pelastusliivejä. Jäävuori oli repinyt aluksen kylkeen aukkoja kuuden ensimmäisen osaston kohdalta. Viisi ensimmäistä osastoa tulvi pahasti ja myös kuudenteen alkoi tulla vettä.
Uppoamaton oli uppoamassa.

Kirjan viimeiset sivut ovat intensiivistä ja mukaansa tempaavaa kerrontaa kauhunhetkistä uppoavalla laivalla. Marian vanhimmat pojat Ernesti ja Jaakko juoksivat yksin matkustavien miesten osastosta laivan peräosaan, jossa äiti Maria ja pojat Juho, Urho ja Eino nukkuivat. Äiti ja pienet pojat olisivat päässeet pelastusveneeseen, mutta äiti halusi odottaa vanhemmat pojat samaan veneeseen. Mennään kaikki yhdessä, Maria Panula sanoi ja jäi turhaan odottamaan isoja poikia, jotka vellova vesi tempaisi mukaansa. Tilanne oli sekava, henkilökuntakaan ei osannut neuvoa edestakaisin ryntäileviä matkustajia. Portteja käytäviin ja ylemmille kansille oli suljettu, kolmannen luokan matkustajia oli teljetty sokkeloisiin käytäviin.
Tapahtumista kuolonyönä on kuvannut muun muassa Anna Turja, joka onnistui pääsemään pelastusveneeseen. Ihmisten kauhunhuudot painuivat hänen mieleensä loppuiäksi.

Tieto perheen kuolemasta tavoitti perheen isä Juho Panulan viikko laivan uppoamisen jälkeen. Hän sai sadan punnan korvauksen laivayhtiö White Starrilta. Se ei vastannut alkuunkaan hänen toivomaansa summaa.
Myöhemmin Panula perusti uuden perheen. Vaimolleen Sanna-Liisalle ja kolmelle lapselleen Juho ei puhunut Titanicilla menehtyneestä perheestään.

Titanicin suomalaisuhreista on kirjoitettu aiemmin kaksi kirjaa. Esko Valtalan Titanicin perikato ilmestyi jo vuonna1912. Se kertoo kolmesta suomalaisesta, jotka pelastuivat pienellä puulautalla; heistä yksi meni naimisiin miljonäärin tyttären kanssa. Teos perustui Ruotsissa ilmestyneeseen kirjaan. Ulla Appelsinin Eino Panulaa käsittelevä kirja Titanicin tuntematon lapsi ilmestyi vuonna 2003. Kirjan Panulan perhettä koskevat tiedot pitävät paikkansa, vain kirjassa kuvailtu merestä poimittu pieni kylmyyteen kuollut poika ei ollutkaan Eino.

Titanicin suomalaiset
Laivassa oli 63 suomalaista, joista 20 selvisi hengissä.
Heistä 55 matkusti kolmannessa luokassa. Heistä 16 selvisi hengissä
Toisessa luokassa matkusti kahdeksan suomalaista, joista neljä selvisi hengissä.

Laivan matkustajat ja miehistö
Laivalla oli 2223 henkeä,  josta miehistön jäseniä oli noin 900.
Kuolonuhreja oli noin 1500. Suuri osa kuoli kylmyyteen jääkylmässä vedessä. Noin 700 pelastui.
Ensimmäisen luokan matkustajista 60 % selvisi hengissä.
Toisen luokan matkustajista 42 % selvisi hengissä.
Kolmannen luokan matkustajista 25 % selvisi hengissä.

*******************
Titanicin kolmas luokka, Olavi Koivukangas OK-kirja 2015
Äänikirja Nextory, lukija Jussi Puhakka

Liisa Kaarina Heiskanen

Opin lukemaan viisivuotiaana.
Kadun vieläkin, että en lähtenyt opiskelemaan kirjallisuutta.
Lapsuuden ammattihaave kirjastonhoitaja.
Lukupiiriläinen. Kirjoitan blogia tunteella, en teorialla.
Kuvassa kanssani Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirja Hullun kirjoissa, näkökulmia suomalaiseen kylähulluuteen. Lukiessani mietin, milloin suomalainen suvaitsevaisuus on (ollut) kukkeimmillaan.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu