Ulos baarikaapista

Ulos baarikaapista, kuva Docendo

”Viiniä kului. Ensin muutamana iltana viikossa, sitten jokaisena iltana. Vähitellen illassa ei riittänyt yksi pullollinen ja keittiössä sai vakipaikan viinitonkka, joka on jokaiselle alkoholiongelmaiselle yhtä aikaa paras ystävä ja olkapäällä istuva piru.”
Kirjailija ja biotieteiden dosentti Leena Valmu havahtui, että alkoholia menee liikaa. Siitä huomautteli myös puoliso. Valmun kurkkuunsa kumoamat alkoholimäärät olivat kasvaneet salakavalasti jo fyysistä terveyttä uhkaaviin mittoihin. Äidin viinin sipittäminen (minulle uusi ilmaisu) oli vaikuttanut lastenkin arkeen. Omatunto kalvoi.

Valmu ei  tarttunut autonrattiin päihtyneenä, ei ollut poissa töistä krapulan vuoksi, oli hoitanut vaativaan kansainväliseen työhönsä kuuluvat ulkomaanmatkat. Edes työterveydessä hänen juomistaan ei pidetty ongelmana. Eihän pärjäävä, huolitellusti pukeutuva, hauska ja terävä tyyppi voi olla alkoholin väärinkäyttäjä.

Havahtumisen alussa Valmu määritteli itsensä toimintakykyiseksi ongelmajuojaksi. Juuri sen ryhmän alkoholiongelma jää usein huomaamatta.

Hän päätti kokeilla, olisiko hänestä kohtuukäyttäjäksi. Kokoraittiutta hän ei halunnutkaan tavoitella, sillä hän ei ole ”ääripäiden ihminen”.
Valmu määräsi itselleen vuoden mittaisen koejakson, jonka hän jaotteli kvartaaleihin, vuosineljänneksiin.
Ensimmäisen kolmen kuukauden aikana hän ei saanut juoda yhtään alkoholia. Jakson ensimmäinen kuukausi oli joulukuu – eli hyppy heti syvään päätyyn: ”ei” alkoholille vilkkaimpana pikkujoulukautena. Valmu ei osallistunutkaan työpaikkansa ja erilaisten yhteisöjensä pikkujouluihin ja jättäytyi työyhteisönsä Tallinnan-risteilyltä. Tipaton tammikuu tuli ensimmäisen neljänneksen helpottajaksi.
Toisen vuosineljänneksen aikana oli sallittu kymmenen alkoholiannosta kuukaudessa, vaan ei yksin juomista eikä vahvaa viinaa.
Kolmannessa kvartaalissa kuukausiannoksia oli 20, ja yksin juominen oli sallittua ulkomaanmatkoilla.
Viimeinen kvartaali ei sisältänyt rajoituksia, mutta Valmu seurasi juomansa alkoholin määrää puhelimeen asentamallaan sovelluksella, johon hän kirjasi juomansa annokset.

Valmu kirjasi ajatuksiaan ja tuntemuksiaan koejakson ajan blogiinsa, jota hän oli pitänyt anonyymina jo aiemminkin.
Lauantai 11. maaliskuuta
Alkoholiannoksia : 0
Korvaavia nautinnontuottajia: Ei löydy
Olotila: Kipeä
Parempina päivinä olotila oli tasapainoinen, kirjailijamainen (Valmu on kirjoittanut muutaman nuortenkirjan), tavallinen. Korvaavia nautinnontuottajia olivat mm. uinti, perhe, hyvät keskustelut, kirjat..
Blogi- ja päiväkirjamerkinnöissään hän pohdiskeli mm. riippuvuuksien syitä kuten pärjäämisen pakkoa, työstressiä, halua tulla hyväksytyksi. Vuoden mittainen polku näyttää olleen välillä todella rankka ja mutkainen.
Valmu arveli etukäteen, että juomattomuuden/kohtuullistamisen kovin paikka ovat sosiaaliset tilanteet, joissa joutuu selittämään juomavalintojaan. Kovin paikka oli kuitenkin ne yksinäiset hetket, joita hän oli tottunut pehmentämään lasillisella viiniä.
Kirja on paikoitellen kuin jännityskertomus, kun se  etenee ikään kuin reaaliaikaisesti: miten käy työmatkalla, kun seurueen kanssa mennään istumaan iltaa kokouspäivän jälkeen? Entä mökki-illallisella, jonne pitää hankkia erilaisia viinejä vieraille, ja itselle valittavien alkoholittomien viinen valikoima on niukka.

Lukiessani mietin omaa suhdettani alkoholiin. Olen nykyään melkein nollakäyttäjä. Joskus, kun televisiosarjassa laseihin kaadetaan valkoviiniä, mielessä häivähtää ajatus ostaa viinipullo kotiin. En ole ostanut; asun yksin, lähimenneisyydessä on surullisia vaiheita. Entä jos alkaisinkin ostella pullon, tonkan… mitä niitä mittoja nyt on, ja menettäisin kontrollin. Enhän voi tietää, millainen osa on geeniarpajaisissa annettu; kuten kaikissa suomalaisissa suvuissa, minunkin suvussani on osattu kumota tuoppeja. Seurassa voin kyllä tilata viiniannoksen tai kaksi.
Lukiessani mietin, voinko korvata kirjan alkoholi-sanat sanalla suklaa. Jos/kun ostan sitä kotiin, ei se kauan kaapissa vanhene. Tämä saattaa olla alkoholiongelman vähättelyä, mutta jotain sukulaisuutta siinä silti on.

Lukukokemuksen ärsyyntymispisteet menevät sille, että alkoholista kieltäytyvien on aina keksittävä selitys juomattomuudelleen. Lääkekuuri, aikainen herätys aamulla…
EDIT. Nythän minä muistinkin: yhdellä ryhmämatkalla jouduin selittämään alkoholipolitiikkaani. Sanoin, että kännään kirjoilla. Nykyään äänikirjoilla – ei (melkein) hetkeäkään ihmisen ääntä ja fiktiota ja faktaa fiktion ja faktan perään. Näin voi paeta mm. sotauutisia ja muuta ahdistusta.

Leena Valmu: Ulos baarikaapista
Kirjan on kustantanut Docendo.
Äänikirjan lukee Leena Valmu itse.

 

 

Liisa Kaarina Heiskanen

Opin lukemaan viisivuotiaana.
Kadun vieläkin, että en lähtenyt opiskelemaan kirjallisuutta.
Lapsuuden ammattihaave kirjastonhoitaja.
Lukupiiriläinen. Kirjoitan blogia tunteella, en teorialla.
Kuvassa kanssani Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirja Hullun kirjoissa, näkökulmia suomalaiseen kylähulluuteen. Lukiessani mietin, milloin suomalainen suvaitsevaisuus on (ollut) kukkeimmillaan.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu