On aika aloittaa euroalueen hallittu alasajo

 

Euroopan
velkakriisiin tarjotaan erilaisia ratkaisuja. Joidenkin mielestä rahahanat on
pantava kiinni ja kriisivaltiot jätettävä selviämään omillaan. Toiset puuhaavat
yhteisvastuuta eurobondeineen ja liittovaltioineen. Kreikkalaiset ja
espanjalaiset katsovat, että heiltä on vaadittu liian tiukkoja säästötoimia,
joiden johdosta kasvu jää syntymättä. Espanjalle annetiinkin avun ehtojen
helpotuksia.

 

Säästöistä
lipeäminen tarkoittaa, että ylivelkaiselle annetaan lisää velkaa. Mitä sanoisi
suomalainen pankinjohtaja, jos velkansa kanssa vaikeuksiin joutunut asiakas
tulisi vaatimaan uutta velkaa entisen päälle, voidakseen säilyttää kulutustasonsa:
kyllä olisi kohtuullista, että tänäkin kesänä voitaisiin lentää etelään ja ostaa
edelleen sisäfilettä.

 

Pankinjohtaja
nauraisi velallisen ulos ja ryhtyisi järjestelemään velan pakkoperintää. Toisin
toimii Euroopan unioni. Se suunnittelee uusia tukipaketteja ja velkojen maksun lykkäyksiä.
Tarkemmin sanoen etelän velkaiset maat ja Ranska kannattavat lisää lainaa ja
yhteisvastuuta. Tämän lystin pääasialliset maksajat, Saksa etunenässä toimisivat
tolkullisemmin.

 

Yksityisen
velallisen tapaus eroaa tietenkin ylivelkaisesta euromaasta siinä, että valtiovelallisen
arvellaan olevan ”liian suuri ruumis”. Sen kaatumisen pelätään saavan
koko EU:n polvilleen. On kuitenkin epäiltävissä jatkuvan tuen olevan
tekohengitystä, joka pitää potilaan vain tilapäisesti hengissä. Erityisesti
Kreikan osalta loppu on jo ennustettavissa. Tapahtuuko se heti, vai uusien tukikierrosten
jälkeen, on nyt valittavissa. Eikö olisi järkevää ottaa tosiasiat tosiasioina
ja tehdä se ikävä johtopäätös, että tähän asti noudatettu politiikka oli
tehotonta, siis väärää?

 

Virheen
tunnustaminen on tuskallista, ja poliitikoille ja EU-virkamiehille lähes
mahdotonta. Alkaa kuitenkin olla yhä todennäköisempää, että euroalueen
osittainen alasajo on ainoa järkevä vaihtoehto. Aluksi tulisi antaa Kreikan
lähteä. Jos se saattaa vaaraan Espanjan ja muita ylivelkaantuneita maita, sama
olisi edessä muutaman vuoden kuluttua vielä huonommissa olosuhteissa. Ihmeitä
on turha odottaa. Markkinavoimat pitävät huolta saatavistaan –
vain valtiot voivat lepsuilla veronmaksajien rahoilla, mutta pää tulee vetävän käteen
niilläkin.

 

Kreikan
eron aiheuttama esimerkki voisi saada kriisivaltiot uskomaan, että nyt on
tehostettava taloutta tosissaan. Niin kauan kuin kuvitellaan muiden tuleva
apuun, ei tehdä tarpeeksi. Kreikka on siitä elävä esimerkki. Kreikan ero saisi
myös markkinat vähitellen rauhoittumaan, koska sijoittajat näkisivät, että
EU:ssa osataan sittenkin tehdä kipeitä, mutta tervehdyttäviä viiltoja. Rahaa ei
enää lainattaisi holtittomasti, ja valtiot joutuisivat vetämään vyötään
tiukemmalle.

 

Eurobondit
ja muut yhteisvastuuhankkeet veisivät kaikki euromaat samaan vuotavaan
veneeseen, jossa jouduttaisiin pitämään kaikki mukana –
riippumatta siitä, suostuvatko ne soutamaan ja äyskäröimään vastuullisempien
mukana.

0
Lokari
Sitoutumaton Turku

Kirjoittaja on liiketaloustieteen, erityisesti laskentatoimen professori emeritus Turun kauppakorkeakoulusta (Turun yliopisto).

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu