Stora Ensossa pantiin mutkat suoriksi

 

TV1:n
esittämä SVT1:n dokumentti ”Stora Enson tuplakirjanpito?” on
korutonta kertomaa suuryhtiön häikäilemättömästä kirjanpidon manipuloinnista.
Yhtiö osti Yhdysvalloista Consolidated Papers -nimisen yhtiön yli neljällä
miljardilla eurolla, joka oli tuplasti seuraavan tarjouksen suuruinen.
Investointi osoittautui karkeaksi virheeksi. On ensinnäkin käsittämätöntä, että
yhtiön johto joutui ostohuuman valtaan, eikä tutkinut kunnolla etukäteen
ostokohdettaan, josta maksoi reippaasti ylihintaa. Vasta kaupan jälkeen käytiin
katsomassa, mitä oli saatu: vanhentunutta teknologiaa, heikentyvä
kysyntätilanne ja hankala ammattiyhdistysympäristö.

Virheitä
sattuu, mutta tässä tehtiin oikea emämunaus, eikä tämä ole jälkiviisautta.
Tehtaan ja markkinoiden kurja tila olisi ollut mahdollista todeta etukäteen. Asia
käy ilmi televisio-ohjelmasta. Lisäksi piti olla tiedossa, että Suomen ja
Yhdysvaltojen yrityskulttuurit eroavat toisistaan kuin yö ja päivä, ja
aiheuttavat siten väistämättä ongelmia tällaisissa tapauksissa.

Toiseksi
virhettä ryhdyttiin piilottelemaan kirjanpidossa – siitä termi
”tuplakirjanpito”. Julkaistu virallinen tilinpäätös ei vastannut
tämän yrityskaupan osalta tosiasioita. Kun tappiot olisi pitänyt kirjata lakien
ja kirjanpidon periaatteiden mukaan kuluiksi eli vähentää voitosta, näin ei
tehty. Syykin oli ilmeinen. Jos ei ole syntynyt voittoa, ei voida jakaa
osinkoakaan. Ja jos ei jaeta osinkoa, yhtiön osakkeiden pörssikurssi alenee.
Pörssikurssia taas pidetään osoituksena johdon kyvyistä. Nyt siis piti johdon
lukukausitodistusta parannella.

Asiaan
voi liittyä myös se, että johdolle maksetaan yleisesti bonuksia yrityksen
voiton ja pörssikurssin perusteella. Ohjelmassa ei mainita, saiko johto väärän
tulosnumeron perusteella aiheettomia palkkioita, mutta se käy ilmi, että osinkoja
maksettiin suuria summia useina vuosina aivan perusteettomasti. Kun voittoa ei
syntynyt, ei olisi voitu todellisuudessa maksaa osinkoja, mutta nyt maksettiin.

Johto
jakoi yrityksen varallisuutta aiheettomasti osakkaille ja todennäköisesti myös
verottajalle, sekä heikensi siten yhtiön tulevaisuuden mahdollisuuksia. Osakkaat
saivat osinkoina lyhyen aikavälin hyödyn, mutta 
kärsivät pitkään päällä – Suomen valtio muiden osakkaiden ohella.
Samalla höynäytettiin myös rahoitusmarkkinoita, ja saatiin virheellisin
tilinpäätöksin mahdollisesti houkuteltua yhtiöön uusia omistajia.

On
hämmästyttävää ja huolestuttavaa, että tällainen markkinatalouden
pelinsääntöjen karkea rikkominen on Suomessa herättänyt vain vähän huomiota. Tapauksen
ei pitäisi olla teknisesti niin vaikea, ettei maallikko helposti tajuaisi, missä
ja miten sääntöjä rikottiin. Ruotsissa näyttää tämän esimerkin valossa yleinen
moraalinen taso olevan korkeammalla kuin meillä. Siellä  ei näköjään kuvia kumarrella, sillä legendaarinen
taloussuku Wallenbergit sai ohjelmassa kuulla kunniansa yhden Wallenbergin
osallistuttua yhtiön hallituksen jäsenenä tähän kaikkien aikojen taloussotkuun.

 

0
Lokari
Sitoutumaton Turku

Kirjoittaja on liiketaloustieteen, erityisesti laskentatoimen professori emeritus Turun kauppakorkeakoulusta (Turun yliopisto).

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu