Maastamuuttaja Björn Wahlroos laukoo

Suomen tunnetuin vadelmavenepakolainen Björn Wahlroos on pannut entisen kotimaansa asioita kuntoon Helsingin Sanomien haastattelussa (14.9.). Hän haukkuu maamme viimeaikaisten hallitusten päättäjät ja ammattiyhdistysjohtajatkin. Yksi viimeksi mainituista, Lauri Lyly, heittää nokkelasti pallon takaisin (HS. 15.9.).

 

Hän huomauttaa, että Wahlroos on toiminut keskeisillä päättäjän paikoilla maamme talouselämässä, muun muassa UPM:n hallituksessa. Jos hänellä olisi ollut ideoita, hän olisi ehkä voinut saada puunjalostusteollisuuden panostamaan  tuotekehittelyyn, mutta ei. Mielikuvitukseton sellunkeitto jatkui kunnes markkinat tyrehtyivät.

 

Wahlroos ehdotti myös metsäverotuksen kiristämistä. Tämä tarkoittaisi varallisuusverotuksen uudelleen aloittamista. Eihän yhtä varallisuuslajia voida kohdella eri tavalla kuin muita, vaan myös esimerkiksi finanssivarallisuus pitäisi panna samalla verolle. Sillä sektorilla olisikin veronmaksukykyä toisin kuin esimerkiksi metsävarallisuuden piirissä.

 

Wahlroos ei ole ennenkään liikkunut julkisuudessa kovin ahkerasti isänmaan asialla, vaan lähinnä omillaan. Siihen viittaa myös hänen tuore veropakolaisuutensa Ruotsiin. Olisikin moraalisesti tyylikkäämpää, jos hän keskittyisi jatkossa enemmän uuden kotimaansa kuin Suomen ongelmiin.

 

(Vadelmavenepakolainen viittaa Miika Nousiaisen samannimiseen kirjaan, jossa suomalainen haluaisi Ruotsin kansalaisuuden – tosin eri syistä  kuin Wahlroos).

0
Lokari
Sitoutumaton Turku

Kirjoittaja on liiketaloustieteen, erityisesti laskentatoimen professori emeritus Turun kauppakorkeakoulusta (Turun yliopisto).

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu