Verkkotiedustelu on valtakunnan etu

 

Puolustusvoimien edustajat ovat tähdentäneet verkkovalvonnan ja -tiedustelun tärkeyttä vieraiden valtojen, terroristien ja rikollisten aikeiden paljastamiseksi. Jos tätä ei tehdä, valtiollisilla päättäjillämme ei ole kaikkea tarpeellista informaatiota päätöstensä pohjaksi. Ilmeisesti tässä astuttiin liikenne- ja viestintä ministeriön (LVM) reviiriin, päätellen sen esittämästä ankarasta vastustuksesta. LVM:n edustaja sanoo pelkäävänsä, että tavallisten kansalaisten yksityisyys voi kärsiä viestien tarkkailusta ja lukemisesta.

Tässä ovat samanlaiset rintamalinjat kuin silloin kun puhutaan poliisin salakuunteluoikeuksista. Ei huomata, että useimmilla tavallisilla kansalaisilla ei ole viestinnässään mitään viranomaisilta salattavaa. Näitä viestejä ei kukaan täysijärkinen viitsisi edes lukea. Sen sijaan rikollisten intressissä on tietenkin pitää salassa viestinvaihtonsa. Juuri heidän yksityisyydestään tulevat tarkkailun vastustajat ajaneeksi.

Koko valtakunnan edun tulisi kuitenkin olla tässä  ensisijainen. Siksi terroristien, vakoilijoiden ja tavallisten rikollisten viestit tulee voida paljastaa. Kuinka paljon LVM:n kannanotoissa on itsekästä pyrkimystä reviirin varjeluun ja kuinka paljon naiivia idealismia yksityisyyden puolesta,  sitä on vaikea tietää. 

Me suomalaiset emme pysty valvontakielloilla estämään maailman muuttumista, mutta voimme pyrkiä valvonnan avulla varmistamaan kansalaisten turvallisuutta. Jos annamme tämän tapaiset aseet pois idealismin nimessä, annamme yhteiskunnan vihollisille vapaat kädet.

Mikäli kansalaisiltamme kysyttäisiin haluavatko he valita yksityisyyden ja turvallisuuden välillä – siitähän tässä on kysymys – niin hyvin todennäköisesti useimmat valitsisivat turvallisuuden. Kansalaisten turvallisuuden varmistaminen kuuluu viestintä- ja turvallisuusviranomaisten sekä poliitikkojen velvollisuuksiin.

 

 

0
Lokari
Sitoutumaton Turku

Kirjoittaja on liiketaloustieteen, erityisesti laskentatoimen professori emeritus Turun kauppakorkeakoulusta (Turun yliopisto).

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu