Koulutuksen laatu romahti

Opettaja Eva Sundgren lataa Helsingin Sanomissa (24.10.) harvinaisen selkeää tekstiä kehutun koulujärjestelmämme nopeasta huononemisesta. Toisen asteen oppilaitoksissa eli lukioissa ja ammattioppilaitoksissa on yhä enemmän huonosti motivoituneita ja laiskoja oppilaita. Heidän yleissivistyksensä ja kielitaitonsa on surkea, koska he vain roikkuvat sosiaalisessa mediassa niin kotona kuin koulussakin. Harvinaista tekstiä opettajalta, jotka yleensä tyytyvät kohtaloonsa kääntäen vain toisen poskensa läimäistäväksi.

Opettajat ovat voimattomia älypuhelinten edessä – mikä ironinen nimi puhelimelle. Kone voi olla "älykäs", mutta se käyttäjä  tyhmistyy päinvastaisista väitteistä huolimatta. Opetuksessakin pyritään tulemaan vastaan tätä älybuumia käyttämällä yhä enemmän koneita. Kaikkeen tähän kyseinen opettaja liittää oppilaiden huonot käytöstavat: kiroilun, roskaamisen sekä säännöistä ja sopimuksista piittaamattomuuden.

Opettajan auktoriteetti on mennyt maan rakoon, ja entismaailman arvostettu kansanvalistaja on nykyisin palvelija ja viihdyttäjä. Oppilaat ovat asiakkaita, jotka vaativat palvelua. Oikeutensa he tietävät hyvin tarkasti, mutta velvollisuuksista ei ole kuultu puhettakaan.

Mitä pitäisi tehdä, kysyy opettaja. Päättäjät hokevat kilpailukyky-, innovaatio- ja talouskasvumantrojaan, ja vähentävät samalla koulutuksen resursseja. Ei onnistu tällä epäyhtälöllä: se on yhtä epärealistinen asetelma kuin ostoksilla halpa ja hyvä.

Opettaja valittaa edelleen, että koulutukselle ja opettajille asetetaan yhä uusia vaatimuksia. "Kehittämisestä" on tullut itsetarkoitus, ja opettajien aika kuluu kokouksiin ja muuhun byrokratiaan.

Kyseisen kirjoituksen alla avautuu aivan toinen maailma: opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikön Anita Lehikoisen mielipide, jossa hän kertoo, että koulutuspolitiikalla on selvä suunta. Voi ollakin, mutta se on muotoiltu johonkin muuhun todellisuuteen kuin opettajan kuvaamaan. Kehittämissuunnitelmia tehdään joka neljäs vuosi. Ne ovat sisältäneet kansliapäällikön mukaan korkealentoisia tavoitteita, mutta niiden perusteella ei ole herunut yhtään lisäeuroa. Valtiovalta yrittää kumota vanhan kansanviisauden: "tyhjästä on paha nyhjästä".

Ei hätää, sillä uudessa tulevaisuuskatsauksessa Osaamisella ja luovuudella hyvinvointia, on kaikki alan kehittämistarpeet kirjattu tiiviiseen pakettiin. Mutta mitä paketti sisältää? "Laaja-alainen valmistelu, tietoon perustuvat kehittämistarpeet ja strateginen tavoitteenasettelu. Tavoitteena yhteiskunta, jossa on halu oppia uutta, osaamis- ja koulutustason nousu, suomalaisen yhteiskunnan uudistuminen ja mahdollisuuksien edistyminen sekä uudistetut oppimisympäristöt".Paketissa ei unohdeta myöskään niitä maagisia "askelmerkkejä", uudistumista ja kansainvälisyyden vahvistumista. Säästöjä tehdään, ja samalla kaivataan rakenteellisia ja toiminnallista uudistuksia sekä päättäjiltä tekoja.

Olipa siinä toiveiden tynnyriä kerrakseen. Mutta kun nykyisen koulumaailman ruohonjuuritason todellisuus on kehittäjille tuntematon, kaikki jää ennalleen. Todellisuus rapauttaa kehittämisen ja ylevät strategiat: ne lepäävät tyhjän päällä – siis tyhmän päällä.

Kaiken tämän yritysmaailmasta lainatun liirumlaarumin sijasta olisi tehtävä nykytilan ongelmien analyysi edellä siteeratun opettajan tapaan ja käytettävä ongelmista niiden oikeita nimiä: laiskuus, piittaamattomuus, sivistymättömyys ja opettajien olematon auktoriteetti. Siinä askelmerkkejä todellisen kehittämisen avaukselle. Tyvestä puuhun noustaan – ei latvasta.

 

0
Lokari
Sitoutumaton Turku

Kirjoittaja on liiketaloustieteen, erityisesti laskentatoimen professori emeritus Turun kauppakorkeakoulusta (Turun yliopisto).

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu