Trumpin johdolla USA on liukumassa banaanivaltion luokkaan

Presidentti Trumpin viimeisimpiä tempauksia ovat syytökset, joiden mukaan presidentti Obama olisi määrännyt, että Trumpin puheluja kuunnellaan. Väite on vakava varsinkin presidentin esittämäksi.

Trump lienee saanut idean tähän epämääräiseltä uutissivustolta, jossa väitettiin, että FBI olisi anonut lupaa saada kuunnella Trumpia lähellä olevien henkilöiden käymiä keskusteluja venäläisten diplomaattien kanssa. Mitään tällaista lupaa ei ole myönnetty, eikä lain mukaan olisi voitukaan myöntää.

Liittovaltion keskusrikospoliisin FBI:n päällikkö onkin todennut, että tällaista pyyntöä ei ole koskaan esitetty ja vaatinut oikeusministeriötä korjaamaan väitteen julkisesti. Jää nähtäväksi, ryhtyykö Trumpin valitsema oikeusministeri tähän puuhaan – sitä sopii epäillä.

Koska Trump tarttui tähän ilmeisen perättömään väitteeseen, herää kysymys, kumpi lienee pahempi vaihtoehto: Se, että Trumpin esittää tietoisesti selvän valheen vai että hän uskoo näin hataria ja helposti kumottavia väitteitä. Usein puutteellisesti asioita tuntevat ihmiset uskovat kritiikittömästi sen, mitä pitävät toivottavana. Presidentille tämä on arveluttava taipumus – kuten ylenmääräinen valehtelukin.

Muiden kuin kannattajiensa näkemyksistä Trump ei selvästikään piittaa. Mutta miten kauan häntä äänestäneet nielevät presidenttinsä puheet? Luultavasti niin kauan kuin Trump näyttää toteuttavan vaalilupauksiaan ja kannattajat uskovat oman taloudellisen asemansa paranevan presidentin politiikan ansiosta.

Yhdysvaltain presidentinvaalit ja niiden jälkeinen tilanne ovat varsin poikkeuksellisia. Helsingin Sanomien toimittaja Petteri Tuohinen totesi (6.3.): "kuva totuuden jälkeisestä ajasta luo väistämättä mielikuvan afrikkalaisesta valtiosta, jossa vallanvaihto ei ole mennyt aivan demokratian kytkentäkaavioiden mukaisesti. Ei sinne päinkään".

Näyttääkin siltä, että demokratialla ja muilla arvoillaan aina ylpeilleen Yhdysvaltojen maine on liukumassa uuden presidenttinsä myötä banaanivaltion luokkaan.

 

 

0
Lokari
Sitoutumaton Turku

Kirjoittaja on liiketaloustieteen, erityisesti laskentatoimen professori emeritus Turun kauppakorkeakoulusta (Turun yliopisto).

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu