Vankilat eivät saa enää kertoa radikalisoituneista vangeista poliisille

Uuden linjauksen mukaan poliisi ja suojelupoliisi saavat vankiloilta tietoa riskihenkilöistä vain, jos osaavat kohdennetusti pyytää sitä. Tulkinnan mukaan vankiloilla ei ole oikeutta kertoa radikalisoituneista henkilöistä muille viranomaisille oma-aloitteisesti (Ilta-Sanomat 28.4.).

Samalla laittomaksi tulkittiin myös vankiloissa tapahtuva systemaattinen, keskitetty tiedonhankinta ja tiedon analysointi yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa, joten se jouduttiin lopettamaan.
Rikosseuraamuslaitos on aiemmin luovuttanut oma-aloitteisesti uhkatietoa vangeista poliisille. Poliisin näkemyksen mukaan Rikosseuraamuslaitoksella on tähän edelleen lainmukainen velvollisuus ja oikeus.

Tässä on jälleen yksi esimerkki omituisesta pehmolinjasta, jolla suojellaan radikalisoituneiden henkilöiden, mahdollisten terroristien intimiteetinsuojaa. Heille "annetaan mahdollisuus". Tämä on tietenkin riski, jonka  toteutumisen maksavat kaduilla liikkuvat kansalaiset nahoissaan ja kukkaroillaan.

On uskomatonta, että juuri nyt kun Turussa käydään oikeutta radikaaliterroristia vastaan, joka puukotti kaksi naista kuoliaiksi ja haavoitti kahdeksaa, on suoritettu tällainen kädenojennus terrorismin suuntaan. Olisikin selvitettävä, ketkä ovat uuden tulkinnan takana. Näin saataisiin ainakin periaatteessa esiin vastuunkantajat, jos vankilasta vapautettu siellä radikaalina tunnettu henkilö sattuisi syyllistymään terroristiseen tekoon.

Oikeusvaltio suojelee ihmisten intimiteettiä, mutta jos laiminlyöntejä siinä tapahtuu, oikeusvaltio myös etsii ja rankaisee syylliset. Turun puukottajasta oli merkintä poliisien rekisterissä, mutta niin vain tämä käveli vapaana miehenä puukko taskussaan Turun kauppatorilla. Kukaan viranomaistaho ei kuitenkaan tässä ilmeisesti syyllistynyt mihinkään. Nyt katsotaan oikeudessa, mihin puukottaja mahdollisesti syyllistyi.

Johtuuko viranomaisten lepsuilu siitä, että pelätään enemmän varsinkin kansainvälisten ihmisoikeusradikaalien tuomiota kuin huolestutaan kansalaisten hyvinvoinnista ja terveydestä? Tällainen "suomettuminen" ei ole tervettä, vaan kansallisen itsetunnon puutteen merkki.  Terrorismia ei saa pitää vastustamattomana luonnonvoimana, johon "meidän on vain totuttava" vähin äänin.

 

0
Lokari
Sitoutumaton Turku

Kirjoittaja on liiketaloustieteen, erityisesti laskentatoimen professori emeritus Turun kauppakorkeakoulusta (Turun yliopisto).

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu