Voiko laillisesta kirjoituksesta tulla laiton?

Voidaanko nostaa syyte vuosia sitten laaditun tekstin perusteella, joka kirjoittamishetkellä oli täysin laillinen, mutta joka on muuttunut myöhemmin lainvastaiseksi? Terve järki sanoisi, että tällainen merkitsisi taannehtivaa lain soveltamista, mitä Suomessa lienee viimeksi tehty Sotasyyllisyyslain kohdalla. Silloin syyt poikkeusmenettelyyn olivat ulkopoliittiset eli Neuvostoliiton vaatimus.

Asia nousi ajankohtaiseksi kun tuore valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen määräsi esitutkinnan kansanedustaja Päivi Räsäsen kirjoituksesta, joka julkaistiin netissä vuonna 2004. Esimerkiksi netissä kirjoitukset säilyvätkin määräämättömän ajan, ja niitä on usein vaikeaa, melkeinpä mahdotonta poistaa sieltä. Yleensähän teko arvioidaan tekohetkellä voimassa olevan lain mukaan.

Valtakunnansyyttäjän ulostulo herättää huolestuttavia näkymiä sananvapauteen. Alkavatko nyt vapaaehtoiset ja virallisetkin nettipoliisit haravoida internetiä löytääkseen tekstejä, joista joku kiihottuu tai loukkaantuu? Kirjastot tarjoavat tällaiselle toiminnalle suoranaisen aarreaitan. Katsotaanpa vain mitä pöyristymisen aiheita löytyy vaikkapa Mika Waltarin romaaneista tai jo aikaisemmin syytetyltä Hannu Salamalta. Lainatakseni sanontaa turkulaisen Markku Heikkilän uudesta kirjasta Uutissi Turust, todennäköisesti Kiveäkään ei jätettäisi kääntämättä.

Nähdäänkö Suomessa jälleen muun muassa Neuvostoajoista tuttua kirjojen sensurointia kirjastoista – tai henkisiä kirjarovioita lakituvissa? Saksalainen kirjailija Heinrich Heine kirjoitti eräässä näytelmässään vuonna 1821: ”Missä poltetaan kirjoja, siellä poltetaan lopulta myös ihmisiä”. Hyytävä ennuste saksalaiselta…

Oikeuskansleri Tuomas Pöysti on kuitenkin tyynnytellyt asiaa sanoen kannattavansa pidättyvyyttä ja harkintaa oikeudellisten toimien käynnistämisessä sellaisten aineistojen osalta, jotka ilmestyessään ovat olleet laillisia, mutta tulleet yhteiskunnallisten arvostusten muutosten seurauksena lainvastaisiksi (Turun Sanomat 19.11.).

Hän ei ota kantaa Päivi  Räsäsen tapaukseen, mutta kannanottoa voi pitää näpäytyksenä valtakunnansyyttäjälle, joka asetti Räsäsen toiminnan syyteharkintaan vastoin poliisin tekemää ratkaisua.

Pöysti viittaa siihen, että laissa on vanhenemisaikoja erilaisille rikoksille. Murha ei vanhene koskaan, mutta pitäisikö myös esimerkiksi netissä julkaistun kirjoituksen tai kirjaston varastossa pölyttyvän kirjan pysyä syytekelpoisena hamaan ikuisuuteen kaikkien toisiaan seuraavien täysin ennalta arvaamattomien lainmuutosten perusteella?

Yleinen oikeustaju ja terve järki tietenkin kieltävät tällaisen kauhukuvan tulevaisuuden yhteiskunnasta. Ikävää vain, että oikeuskansleri on tarpeettoman varovainen muotoillessaan kielteisen kantansa asiaan. Liiallinen korrektisuus kollegaa kohtaan on haitallista nykyajassa, jossa ymmärretään vain suoraa puhetta.

PS. Tänään (20.11.) valtakunnansyyttäjä Toiviainen selittää näkemyksiään Helsingin Sanomien haastattelussa. Hän katsoo, että pyhiä(kin) kirjoja siteerattaessa on otettava huomioon konteksti (asiayhteys). Toisin sanoen ei sovi esimerkiksi Raamattua tai Koraania siteerata tarkoituksella loukata yksilöä tai ihmisryhmää.

Lokari

Kirjoittaja on liiketaloustieteen, erityisesti laskentatoimen professori emeritus Turun kauppakorkeakoulusta (Turun yliopisto).

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu