”Avokonttorikoulut” ovat järjettömiä oppimisen kannalta
Maassamme on kritisoitu jo pitkään ideaa koulujen avoimista oppimistiloista. Helsingin Sanomat (17.11.) ottaa esille esimerkin Jakomäessä sijaitsevan koulun avokonttorimaisten tilojen suunnittelusta.
Helsingin opetusväki oli vuonna 2017 mukana hyväksymässä koulua, jossa ei ole omia luokkahuoneita, eikä paljonkaan seiniä. Seinättömyys nähtiin suunnitelmassa ”mahdollisuutena nähdä ja tulla nähdyksi”.
Kilpailun voittanutta ehdotusta kehuttiin siitä, että suunnitelman ”tilallinen luonne oli elämyksellistä”.
Mikä arvo ”näkemisellä ja nähdyksi tulemisella” on koulutiloissa, ja mihin tarvitaan ”elämyksellisiä tiloja”? Näyttää siltä, että uuden kehittämisen huumassa on kokonaan unohdettu koulun perustehtävä: oppiminen ja sen mahdolliseksi tekevä opetus.
HS:n kirjoituksen mukaan sittemmin on selvinnyt, että koulunkäynti seinättömissä tai läpinäkyvissä tiloissa on metelin ja häiriötekijöiden vuoksi vaikeaa. Nyt koulun avoimiin tiloihin rakennetaankin lähes miljoonalla eurolla uusia seiniä.
Päätöstä tekemässä ollut apulaispormestari myöntää HS:ien haastattelussa, että suunnitelman taustalla oli ”ajan henki”.
Ajan hengen seuraamisen sijaan olisikin pitänyt käyttää tervettä järkeä. Jokaisen ajattelevan ihmisen luulisi tajuavan, että tällaiset seinättömät yhteiset löhöämistilat ovat myrkkyä oppimiselle. Oppiminen edellyttää rauhallista ympäristöä, jossa oppilaat voivat keskittyä opetuksen seuraamiseen ja siihen liittyvien tehtävien tekemiseen. Avoimissa tiloissa tullaan ja mennään esteettömästi – ja häiriöt ovat jatkuvia.
Oppilaat haluavatkin tutkimusten mukaan oman luokan ja oman pulpetin. Oppilaita ja opettajia ei kuitenkaan tätä suunnitelmaa tehtäessä ja toteutettaessa kuunneltu. Suunnittelijat kuvittelevat tietävänsä tilojen tulevia käyttäjiä paremmin, mitä niiltä vaaditaan.
Tämä on valaiseva esimerkki siitä, miten jonkin epämääräisen ”ajan hengen” eli ideologian seuraaminen johtaa siihen, että järki karkaa ulos ikkunasta.
”Ajan henki” on äärettömän huono argumentti mutta sitä kuulee eri muodoissaan harmillisen paljon. Itsekin kun olen kritisoinut vaikkapa yilyövää digihypetystä, olen kuullut että ”se on tätä päivää”.
Ilmoita asiaton viesti
Niinpä, itse olen digiänkyrä ja luotan enemmän ihmisten väliseen vuorovaikutukseen opetuksessa, vaikka digitaalisuuden autuutta on julistettu pitkään aivan kuten näitä uusia fyysisiä oppimisympäristöjä kuten avoimia luokattomia tiloja.
Ihmettelen myös, miten ”avokonttorikoulu” edistää turvallisuutta. Kouluampumisten jälkeen kouluihin tuli turvallisuusvastaavien tehtävät, turvallisuussuunnitelmat ja jopa harjoittelut sisäänsulkeutumisesta. Omassa työpaikassani isossa perinteisessä koulussa turvallisuus on taatusti parempi kuin avokonttorikoulussa. Turvallisuusvastaavana en haluaisi noissa avoimissa tiloissa toimia .
Ilmoita asiaton viesti
”Ihmettelen myös, miten ”avokonttorikoulu” edistää turvallisuutta. Kouluampumisten…”.
Tämä on hyvä lisäargumentti ja naula avokonttorikoulun arkkuun.
Ilmoita asiaton viesti
”Itsekin kun olen kritisoinut vaikkapa yilyövää digihypetystä, olen kuullut että ”se on tätä päivää”.”
Siinä on tosiaan taas yksi ”ajan hengen” idioottimainen ilmentymä.
Ilmoita asiaton viesti
Eikä pidä unohtaa ilmiöitä, käänteistä oppimista ja ”arvioinnin omistajuutta” 🙂
Ilmoita asiaton viesti
”Käänteinen oppiminen” tuo mieleen opitun unohtamisen…
”Arvioinnin omistaminen…” – Jonkun mielikuvitus on taas päässyt rönsyilemään.
Ilmoita asiaton viesti
Hänen tietämättömyytensä oli ensyklopedista.
Stanislaw Jerzy Lec.
Ilmoita asiaton viesti
Avokonttorien kelvottomuus on jo aikaa sitten todettu kelvottomiksi työelämässä, jossa vaditaan keskitymiskykyä ja huolellisuutta.
Sosiaalinen kanssakäyminen ei ole työtä. Se kuuluu taukoihin.
Aikanaan tupakkahuoneet olivat firmojen sosiaalitoimistoja ja tietotoimistoja ml. kahvitaukojen kuppikunnat.
Miksi lapset olisivat erilaisia ?
Ilmoita asiaton viesti
”Avokonttorien kelvottomuus on jo aikaa sitten todettu kelvottomiksi työelämässä, jossa vaditaan keskitymiskykyä ja huolellisuutta. —- ”Miksi lapset olisivat erilaisia ?”
Niin on todettu. Lapset ovat vielä haavoittuvampia kuin aikuiset tällaisessa työympäristössä.
Ilmoita asiaton viesti
Otan toisen näkökulman tähän kysymykseen. Professori Pihlanto on oikeassa kuin myös kommentaattorit.
Mutta todistaisiko avonaisten oppimistilojen muoti muustakin?
– Ahneus on pohjaton. Ja ihmisten pelko palkkansa puolesta. Konsultin on jauhettava skeidaa. Ja virkamiehen miellytettävä ylempiä. He taas haluavat viestiä ajanmukaisuuttaan.
Rahasta riippuvainen kun on laatunsa vanki.
***. ***
Suurelta osin tällaisissa tilanteissa on julkishallinnon puolella kyse hallinnonnollisen ideologian muutoksesta. Ei ole enää virka turvattu, eikä virkaikä ylentämisen perusta.
– Muodin seuraaminen on palkkatyössä turvan ehto.
Näin olemme hallinnon kehittämisessä luoneet ”ei-parhaaseen harkintaansa” luottavan virkamieskunnan. Muotiaallot luovat työsuhteen turvan.
Järkevää toimintaa yksilötasolla. Ja kammottava tulos julkisen hallinnon ohjausjärjestelmien kyvystä taivuttaa virkamieskunta.
Ilmoita asiaton viesti
”Mutta todistaisiko avonaisten oppimistilojen muoti muustakin?
– Ahneus on pohjaton. Ja ihmisten pelko palkkansa puolesta. Konsultin on jauhettava skeidaa. Ja virkamiehen miellytettävä ylempiä. He taas haluavat viestiä ajanmukaisuuttaan.”
Tässä on varmasti merkittävä syy ajan hengen sitkeyteen. Usein käy niin, että kun jotakin ilmiötä tarkastelee vähän perusteellisemmin, sieltä löytyy ikuinen motivaattori raha ja samalla ihmisen ahneus sekä hallinnon vakiotavoite: säästöjen aikaansaaminen.
Ilmoita asiaton viesti
Mielestäni sylttytehdas on opetushallituksessa.
Siellä on niin paljon liikaa asiantuntijoita ja erikoisasiantuntijoita, että on koko ajan pakko keksiä uusia ideoita, että olisi jotakin tekevinään.
Uusia keksintöjä ja selvityksiä selvityten perään. Vanha hyväksi tiedetty koulu on laitettu täysin sekaisin.
Ehdottaisin ainakin puolta porukasta laitettavaksi kävelemään.
Ilmoita asiaton viesti
”Mielestäni sylttytehdas on opetushallituksessa.
Siellä on niin paljon liikaa asiantuntijoita ja erikoisasiantuntijoita, että on koko ajan pakko keksiä uusia ideoita, että olisi jotakin tekevinään.”
Tätä minäkin olen ajatellut. Siellä on liikaa byrokraatteja todellisuudelle vieraine ideoineen.
Ilmoita asiaton viesti