Ei Fortumin Uniper-kaupan kritiikki ole aina jälkiviisautta

Jos joku rohkenee arvostella jotakin selvästi virheellistä päätöstä, kritiikki torjutaan usein puhumalla ”jälkiviisaudesta”. Tuoreita esimerkkejä tästä ovat  Fortumin Venäjän seikkailu ja katastrofaalinen Uniper-kauppa.

Helsingin Sanomat toteaa pääkirjoituksessaan (22.9.), että ”syyllisyyspohdintoja pidetään usein hyödyttömänä jälkiviisasteluna. Varsinkin syyllisiksi epäillyt pitävät.”

Niin tekee esimerkiksi Juha Sipilä, joka toimi Uniper-kaupan aikaan pääministerinä (IS 21.9.). Hän ei suinkaan voi sanoa olleensa mikään sivustakatsoja tässä kaupassa. Muiden tapaan hänkin piiloutuu ”jälkiviisauden” taakse.

Aina kritiikissä ei  ole kysymys pelkästä ”jälkiviisaudesta”. Tosiasiassa esimerkiksi juuri  näitä Fortumin hankkeita arvosteltiin laajalti jo silloin, kun ne tuotiin ensi kertaa julkisuuteen.

Jos kritiikki nyt toistetaan, se ei edusta minkäänlaista jälkiviisautta, vaan sen perusteet on asetettu jo etukäteen, eli silloin kun päättäjienkin olisi pitänyt pystyä näkemään päätöksensä ongelmat ja jättämään se tekemättä.

Liitän tähän esimerkkinä US-kolumnini, joka julkaistiin 9.10.2019 otsikolla Haukkaako Fortum liian ison suupalan?.

Fortumin johto kuvitteli pystyvänsä nielaisemaan Uniper-palan. Juuri syksyllä 2019 Fortum hankki osake-enemmistön Uniperista.

”Fortum ostaa saksalaisen ruskohiilivoimayhtiö Uniperin siitä huolimatta, että hiilenpoltto on saastuttavana energialähteenä ennen pitkää historiaa.

Ostettavan yhtiön voimalat ovat suhteellisen uusia, joten niitä voi teknisesti ottaen käyttää vielä pari-kolmekymmentä vuotta. Tämä riippuu kuitenkin siitä, miten nopeasti Saksa luopuu ruskohiilivoimaloista. Aikataulu voi erään asiantuntijan mukaan vaihdella sen mukaan, ovatko vihreät mukana Saksan seuraavassa hallituksessa vai eivät.

Moni ihmetteleekin, mihin Fortumin ostopäätös perustuu. Ehkä Fortumia kiinnostavat muun muassa Uniperin Venäjän suhteet: ostettava yhtiö tuottaa noin viisi prosenttia Venäjän sähköstä. Fortum toimii itsekin Venäjällä – noin kolmasosa sen liikevoitoista kertyi viime vuonna Venäjältä.

Mutta toisaalta juuri Venäjä-kytkennät merkitsevät Fortumin riskien huomattavaa kasvamista. Fortum-Uniperin yhteenlasketut investoinnit Venäjälle nousevat joidenkin arvioiden mukaan jopa yli kymmenen miljardin euron. (Yle.fi 28.9.)

 Ulkomaalaisella yrityksellä on Venäjällä huomattava poliittinen riski. Mitä tahansa voi tapahtua. Venäjän talouden sanotaan olevan heikkenemässä ja muutaman vuoden kuluessa sen vararahastot loppuvat, ellei öljyn hintataso nouse selvästi. Kaiken lisäksi energia on Venäjällä erittäin strateginen ala!

Fortumin ostohanke vaikuttaakin lähinnä hurjapäiseltä – myöskin hullunrohkea on termi, joka tulee mieleen. Kun miljardeja euroja kertyy kassaan, menettääkö johto jotenkin arvostelukykynsä ja kuvittelee pelaavansa Monopolia?

Fortumin johdon arvostelukykyä moitittiin vajaa kymmenen vuotta sitten kun se jakoi johtajilleen hurjia optiosopimuksia, joihin vastaava ministeri Jyri Häkämies ei katsonut voivansa puuttua. Nyt on kyselty, nukkuuko valtio-omistaja kun tällainen riskikauppa on tekeillä.

Herää myös kysymys, miten näin suuret investointivarat ovat päässeet kasautumaan valtioenemmistöisen Fortumin kassaan – tuskinpa Saksan kauppaa luotolla rahoitetaan. Selitys on se, että sähkön hinta on jatkuvasti noussut. Tämä rohmuaminen selitetään tietenkin sähköpörssillä.

Tulee mieleen, miten valtionyhtiö Sonera maksoi aikoinaan Saksan valtiolle matkapuhelinverkkoluvista eli ns. umts-toimiluvista 4,3 miljardia markkaa vain todetakseen ne pari vuotta myöhemmin täysin arvottomiksi.

Kansan suussa kauppa vääntyi hölmöläistarinaksi, jossa Soneran johtajat ostivat neljällä miljardilla ilmaa, kirjoittivat professori Markku Kuisma ja yrittäjä, kolumnisti Pekka Seppänen teoksessaan Suomen pahimmat bisnesmokat.

Ettei Fortumin kauppa vain päätyisi surullisena esimerkkinä kyseisen teoksen uusiin painoksiin.”

Voin siis monen muun tapaan sanoa toimineeni Fortum-kaupan suhteen ”ennakkoviisaana”.

Toisaalta, niin sanottu jälkiviisaus ei ole kuitenkaan missään tapauksessa turhaa. Päinvastoin, sitä pitäisi harjoittaa kaikkien – ainakin ongelmallisiksi osoittautuneiden – päätösten yhteydessä.

Kun tehtyä päätöstä ja sen seurauksia analysoidaan mahdollisimman puolueettomasti jälkikäteen, voidaan oppia vastaisuuden varalle. Saadaan selville paitsi virheet, joita tulee jatkossa välttää, myös onnistuneet menettelytavat, joita on syytä käyttää jatkossakin.

+11
Lokari
Sitoutumaton Turku

Kirjoittaja on liiketaloustieteen, erityisesti laskentatoimen professori emeritus Turun kauppakorkeakoulusta (Turun yliopisto).

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu